tiistai 30. joulukuuta 2014

maanantai 29. joulukuuta 2014

Varistyttö-trilogia


Näin aluksi pitää sanoa että minulla oli onnea tämän kirjasarjan kanssa. Löysin toissa viikolla ensimmäisen osan kirjaston bestseller hyllystä ja viikon päästä kaksi seuraavaa osaa joten pääsin lukemaan nämä heti peräkkäin. 

Toiseksi sanon sen että jos ette ole lukeneet sarjaa, hypätkää tämän löpinän yli koska tämä vähän spoilaa tarinaa.

Ennen kun aloitin lukemaan ensimmäistä osaa, tiesin että kyseessä on lapsiin kohdistuvia murhia ja hyväksikäyttöä. Sen verran olin lukenut arvioita ja kommentteja että odotin kirjojen olevan todella raakoja ja rankkoja mutta oma kokemus ei ollut tällainen. En tiedä olenko luonteeltani kyyninen vai olenko vain lukenut liikaa fiktiota tai faktaa, mutta tämä ei ollut rankemmasta päästä mitä olen lukenut.

Ensimmäisen kirjan tarina veti mukanaan ja harmitti kun se jäi niin kesken. Onneksi seuraavat osat odottivat hyllyssä joten sain heti jatkaa. En nyt ihan voi yhtyä tämän kirjan hehkuttamiseen. Eihän se huono ollut mutta kaksi seuraavaa osaa eivät lainkaan vetäneet mukana kuten ensimmäinen. Ensinnäkin kirjassa oli kaikkea liikaa, ja samalla liian vähän (esimerkkinä murhattujen poikien tutkintaan olisi voinut keskittyä enemmän kuin päähenkilön perhe elämään). Kirjoissa on paljon ihmisiä jotka eri tavoin linkittyvät toisiinsa, välillä ehkä turhankin monimutkaisesti. Sitäkin vähän mietin että oliko todellakin tarpeellista nähdä tarina niin monen ihmisen näkökulmasta, joidenkin ihmisten näkökulmat tuntuivat vähän turhilta. Sofia Zetterlund joka vielä ensimmäisessä kirjassa oli ihan mielenkiintoinen hahmo oli melkein taakka loppua kohden, varsinkin kun lopussa tulee selväksi että suurin osa siitä mikä loi jännitystä ensimmäisessä kirjassa ei ollut koskaan tapahtunut. Loppuhuipennuskin jäi laimeaksi. Esimerkiksi Victorian etsintä jätettiin yllättävän vähäiselle huomiolle vaikka hän oli selvästi tärkeä hahmo juonen kannalta ja rikosten kannalta mitä tutkittiin.

En voi sanoa jääneeni koukkuun tähän sarjaan. Luulin että jäisin, ja sen takia olinkin niin onnellinen kun sain kaikki kolme kirjaa käteeni niin nopeasti. Siinä vaiheessa kun toinen oli saatu luetuksi ja kolmanteen piti tarttua oli jo vähän sellainen olo että ei enää kiinnosta. Tuntui kuitenkin tyhmältä jättää homma kesken enää siinä vaiheessa. Koska kirja oli vain kolmesataajotainsivua, ajattelin että kyllä tän vielä lukee ja sit saa tehdä muuta. Tarina oli aavistuksen verran liian pitkä ja olisi voinut toimia paremmin kahtena kirjana.

Kaikesta huolimatta, ei tämä huono kirjasarja ollut, se ei vain viihdyttänyt minua niin paljon kuin aluksi olin kuvitellut. Samalta kaksikolta on ilmestymässä uusi trilogia ensi vuonna ja laitoin itseni varausjononjatkeeksi kirjaston sivuilla.

...ja huomasin juuri että toinen kirjan kuva ei ole suomeksi, mutta ehkä voin elää tämän virheen kanssa :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

lauantai 27. joulukuuta 2014

Suklaata ja lomaa

Joulu hujahti ohi nopeasti, kuten aina. Ihan suunnitelmien mukaista joulua en viettänyt koska olin flunssassa mutta nyt menee paremmin ja pääsin tänään jopa salille.

Kirjoittaminen ei myöskään ole mennyt suunnitelmien mukaan. A2:sen juonikaavio edistyy. Ei niin tehokkaasti kuin haluaisin mutta jotenkuten kuitenkin.

Yritin yhtenä päivänä selittää puolisolle kuinka vaikeaa A2:sen juonen rakentaminen on ja selitys meni jotenkuten näin. A2:sen juoni on kuin laatikollinen palikoita jonka joku heittää ilmaan ja palikat lentää ympäri huonetta. Minun homma on sitten yrittää kasata palikat yhteen, järkevän näköiseen rakennelmaan. Joka päivä saan ehkä yhden tai kaksi palikkaa sijoitettua rakennelmaan mikä on hienoa, mutta sitten katson ympärilleni ja huomaan kuinka monta palikkaa on vielä jäljellä ja homman mahdottomuus valkenee minulle.

A2:sen juonesta olen suunnitellut noin 80%. Tällä hetkellä muistiinpanoja on yhdessä exelissä, kahdessa tekstitiedostossa ja yhdessä vihossa. Tänään aloin kuitenkin keräämään kaikkia näitä tiedostoja yhteen ja samaan Scrivener tiedostoon. Toivottavasti tämä auttaa pitämään homman paremmin hallinnassa kun kaiken näkee yhdestä paikasta. Ihan kaikkea en ole vielä saanut siirrettyä ja exeliähän siihen ei voi integroida joten se jää elämään omaa elämäänsä.

Ensi viikko on vielä lomaa, mikä on ihanaa. Valitettavasti ensi viikkoon mahtuu kaikenlaista menoa ja tekemistä mutta toivottavasti mukaan mahtuu myös paljon hetkiä kirjoittamista varten. Olisin niin tyytyväinen jos minulla olisi loman loputtua ensimmäinen versio A2:sen juonesta kasassa. Sitten voisin pistää sen lepäämään hetkeksi ja ottaa A työn alle. Saamani palautteen mukaan alkua pitää muokata vähän rankemmalla kädellä mutta lisää siitä sitten myöhemmin. 

Vaikken mikään suuri jouluihminen olekaan pitää kyllä tunnustaa että kun kalenterista loppui luukut, aloin ihan kaipaamaan sitä joka aamuista kahvihetkeä suklaapalasen kera. Suklaalevyn ostaminen ja yhden palan syöminen päivässä ei ole ihan sama asia, siitä puuttuu se jännitys. Enimmäkseen taisin kyllä jännittää sitä onko luukun takana Julia suklaata jota en voi sietää, puoliso pitää niistä yli kaiken joten joku meistä oli Julia-päivinäkin onnellinen.

torstai 11. joulukuuta 2014

Tehotonta työskentelyä

Tällä viikolla on ollut ihan hyviä kirjoituspäiviä. Ei mitään erityisen hienoja tai super tehokkaita, mutta sellaisia että olen edes tunnin istunut ja kirjoittanut, välillä koneelle ja välillä paperille. Nyt on menossa tämän päivän tunti mutta siitä ei tule mitään. Väsyttää niin paljon että aina kun suljen silmäni meinaan nukahtaa. Harmittaa kun haluan edistää A2:sta mutta tänään tämä ei toimi. Tekisi mieli käpertyä peiton alle ja lukea muta pelkään että nukahdan ja pilaan yönunet. Ärsyttää tällainen saamaton välitila. Onneksi kohta on viikonloppu ja kahden viikon päästä olen jo lomalla.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Tunnustus


Ihan hävettää sanoa mutta jätin tänään Läckbergin Enkelintekijän kesken. En tiedä miksi kirjan jättäminen kesken on niin vaikeaa, mutta se on. Vaikka lukeminen on tuskaa ja sivut eivät etene ja tekisi mieli tehdä mitä tahansa muuta kuin lukea, kesken jättämisestä tulee luuserifiilis.

Aloitin Enkelintekijän lukemisen viime sunnuntaina ja viikossa kirja eteni vain 150 sivun verran, se on hidasta jopa minulle. Aikaisemmin olen pitänyt Läckbergin kirjoista, mutta tämä tarina ei toiminut. Kirjaan tarttumisesta tuli niin vastenmielinen olo että tein sitten kaikkea muuta kunhan ei tarvinnut lukea. Tänään vihdoin tuli stoppi. Vaikka perusjuoni oli mielenkiintoinen kirjaan oli ympätty liian paljon kaikkea turhaa. Liikaa henkilöitä ja liikaa ongelmia näillä henkilöillä (yksinäisyyttä, vaimon syöpää, lastenhoitoa, masennusta, yrityksen perustamista, raskautta, anoppiongelmia (ja kaikki tämä siis sen ensimmäisen 150 sivun aikana)).

Läckbergin kirjat olisivat niin paljon parempia jos niissä olisi vain se päähenkilö Patrick. Ei sen vaimoa joka tunkee itsensä jokaiseen tutkimukseen, ei vaimon siskoa joka tunkee itsensä ja lapsensa ja ongelmansa niiden elämään ilman että lapset, sisko tai sen ongelmat liittyvät edes mitenkään käsillä olevaan rikokseen. Yleensä kirjan ydinjuoni (rikos), on ihan hyvä. Nyt näitä extroja oli vain niin paljon etten vain jaksa.

En oikeastaan ymmärrä miksi päätöksen tekeminen tässä asiassa on aina yhtä vaikeaa. Toisaalta en näe sitäkään järkevänä että lukee kirjaa mistä ei nauti ja joka saa lukemisen tuntumaan niin vastenmieliseltä että pelkkä kirjan näkeminen saa mielialan laskemaan. Jos kirja olisi ollut edes lyhyempi, eikä viisisataasivua, olin jaksanut mutta nyt urakka tuntui ihan toivottomalta.

Voi olla että tämä Läckberg on nyt viimeinen mitä luen. Epäilen suuresti että Läckberg alkaa tiivistämään tarinaansa ja jättämään kaiken turhan rönsyilyn pois, mutta jos hän joskus näin tekee, voisin harkita päätöstäni uudelleen.

Nyt luen piikoja. Aloitin tänään kahdeksan maissa ja olen nyt sivulla seitsemänkymmentäyhdeksän. Tällaista lukemisen pitää olla, ihanaa ja sujuvaa ja ajantajunhämärtävää.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

maanantai 24. marraskuuta 2014

Doksit ja drive

A on ollut jo viikon google dokseissa kommentoitavana ja alkukankeuden jälkeen, pitää kyllä sanoa että doksit on kätevä paikka.

Tässä vähän plussia
- Kommentit näkee heti
- Jos kommentoijat muuttavat tekstiä (esim puuttuvat pilkut), korjattavaa kohtaa ei tarvitse etsiä ja muokata itse, vaan korjauksen voi vain hyväksyä tai hylätä.
- Kommentteja voi kommentoida ja käydä keskustelua muutoksista.
- Kommentteja ja korjauksia voi muokata heti. Ei tarvitse odottaa että kaikki ovat lukeneet ennen kun muuttaa. Tietenkin voi jos haluaa mutta pienet muutokset, kuten ne puuttuvat pilkut eivät ole sellaisia asioita joiden hyväksymistä panttaan. 
- Korjattu teksti on heti valmis, ei tarvitse siirtää korjauksia siihen ”oikeaan” dokumenttiin.


Ja sitten huonot puolet:
- Tuskailu sen perään ettei kukaan ole kommentoinut – eli lukenut. Tästä kärsii jos on kärsimätön kuten eräät.
- Miten hallinnoida kässäriä korjausten jälkeen? Kopioinko tekstin takaisin Scriveneriin, vai jatkanko tästä eteenpäin yhdellä dokumentilla. Luultavasti jatkan yhdellä dokumentilla enkä enää palaa tän tiimoilta Scriveneriin.
- Jos kirjoittaja editoi tekstiä samalla kun on lukemassa, lukeminen on vaikeaa kun sanat vaihtuvat silmien edessä (näin kävi kun luin veljen tekstiä ja hän päätti muuttaa sieltä jotain).


Ja lopuksi tuskastuttavat tekniset puolet:
- Doksit päätti luoda kaksi versiota dokumentista kun raahasin .doc tiedoston driveen. Toinen oli se minkä latasin, toinen google docs versio. Poistin jälkimmäisen.
- Doksit päätti sit pistää kirjanmerkit jokaisen luvun alkuun, kätevää jos tykkää niistä mutta ei kätevää jos en pyytänyt enkä halunnut niitä (enkä vielä ole keksinyt mistä ne saa pois, yksitellen en jaksa niitä poistaa).
- Dokseilla oli vaikeaa välillä kun siirsin henkilölistauksen viimeiselle sivulle. Ja tästä johtuen yksi kirjanmerkki on nyt keskellä sivua väärässä kohdassa koska doksit ei osannut päivittää kirjainmerkkejä.

En oikeastaan ymmärrä miten se keksi pistää ne kirjanmerkit sinne alkuunkaan. Teki sen vaikka muutin tekstin ensin rtf muotoon ja sit kopsasin sen uuteen dokumenttiin.

- Jos netti on alhaalla, doksit on saavuttamattomissa.

Huolimatta huonoista puolista, olen tykännyt joten jatkan doksien käyttämistä. Varsinkin tuo kommentointi ja korjausten siirtäminen kässäriin on ihanan vaivatonta.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikonloppua odotellessa

Viikonloppu, vihdoin! Tai melkein vihdoin. Vielä pitää tämä päivä jaksaa.

Tämä viikko on ollut vähän rankanpuoleinen työrintamalla. Odotan innoissani ensi kuuta ja välipäiviä jolloin olen lomalla. Puolitoista viikkoa kuulostaa ruhtinaallisen pitkältä lomalta, nyt kun se on vielä edessä. Valitettavasti, niin kuin kaikkien lomien kohdalla, päivät hujahtavat ohi nopeasti ja lopussa sitä vain ihmettelee mitä sai aikaiseksi, jos mitään.

Lauantaina olisi tarkoitus pitää A:n tiimoilta viimeinen intensiivinen editointirupeama. Olisi niin mahtavaa jos voisin pistää A:n jo sunnuntaina koelukijoille. Tästä haaveillessani ajattelin samalla päivittää toimintatapojani. Pikkuveli pistää omat kirjoituksensa google driveen missä me koelukijat sitten kommentoimme tekstiä. Tämä on oikeastaan todella kätevää, näin saisin kaikki kommentit samaan dokumenttiin. Pitää vain vähän katsella voiko asetuksista säätää niin etteivät lukijat näe muiden kommentteja, toisaalta se voi olla ihan hyödyllistä, mutta toisaalta muiden kommentit voivat häiritä. Minua ei ole häirinnyt nähdä toisten kommentteja lukiessani tekstejä, mutta pitää tosiaan katsella niitä asetuksia.

Ihan täysin en vielä pääse eroon printeistä, sillä kaksi lukijoistani ovat low-tech lukijoita jotka tarvitsevat paperiversion.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kirjoittamispaikkoja

Minusta on aina mielekästä lukea missä kaikissa paikoissa ihmiset kirjoittavat. Esimerkiksi Rooiboksen kirjoituskahvila, Elinan mBaari tai muiden bloggareiden työpistekuvat.

Kodin työpisteistä ei kannata paljon kuvia ottaa. On meidän ruma ruska sohva jolla loikoilen ja luen, tai istun ja kirjoitan sekä ruokapöytä jonka äärellä istun joskus jos siirrän paperiversiosta korjauksia koneelle.

Kodin lisäksi kirjoitan ulkona, tätä harrastan melkein viikoittain. Tärkein kriteeri paikalle on ääni. En voi keskittyä metelissä, mikä valitettavasti rajaa suurimman osan kahviloista pois, esimerkiksi lähikahvila. Kun kahvilaa avattiin olin aivan innoissani että nyt saan kodin läheltä paikan missä kirjoittaa. Valitettavasti kahvila on viihtyvyydestään ja hyvistä korvapuusteista huolimatta hyvin hyvin meluisa. Kävin siellä kerran kokeilemassa kirjoittamista ja tämä kokeilu meni suurin piirtein näin. Menen kahvilaan. Olen ainoa asiakas. Hyvä näin koska nyt varmaan saan kirjoittaa rauhassa. Tilaan kahvini, istuudun alas ja kaivan koneeni esille. Pari minuuttia menee hyvin sitten joku kahvilan tytöistä ajattelee varmaan että ”hei, asiakas, laitetaan musiikkia”. Musiikkivolyymit olivat liian kovalla mutta ajattelin että kyllä minä vielä tämän kestän. Seuraavaksi tytöt alkavat putsaamaan lattekonetta ja jauhamaan kahvipapuja sekä pistämään astioita pois. Varsinkin tämä astioiden järjestäminen vihloi korvia ja aiheutti ehkä eniten tuskaa koko hommassa. Koska tässä ei ollut vielä riittävästi melua, paikalle saapui seurue joista kaikki halusivat erikoiskahvin mikä tarkoittaa että lattekone äänteli loppuajan taukoamatta. Se alkoi niin hyvin, kunnes tuli tämä äänien vyöry joka jyräsi minut alleen. Eli se siitä lähikahvilasta.

Parhaat paikat ovat toistaiseksi olleet kirjastot. Varsinkin Kaisaniemen kirjasto joka on ehdoton suosikkini. Keskuskirjaston epäilyttävästä ulkonäöstä huolimatta, odotan sen valmistumista koska se voi olla uusi mahdollinen hyvä paikka kirjoittaa. Keskuskirjasto enteilee kävijämääräksi 10 000 kävijää päivässä, mutta siellä on myös hiljaisia paikkoja joten toistaiseksi paikka kuulostaa ihan lupaavalta.

Kaikenlaisia kahviloita on tullut testattua sekä keskustasta että vähän syrjempääkin mutta mitään suosikkipaikkaa minulla ei ole. Lähimmäksi suosikkipaikkaa on muodostunut editointikahvila jossa tapaamme pikkuveljen kanssa. Paikka on rauhallinen (ainakin siihen aikaan kun olemme olleet siellä editoimassa), siellä on musiikkia mutta volyymi on pienellä, siellä on myös vähän himmeämpi valaistus mikä on mukava. Tämä kahvila ei ole millään tavalla erityinen, ihan tavallinen ketjukahvila  mutta se on paikkana toimiva. Ensi viikolla ajattelin käydä testaamassa Ekbergin kahvilaa. Paikan kirjoittamispotentiaalista en tiedä mitään. Olen käynyt kahvilassa kerran aamiaisella, edellisen työpaikan työporukan kanssa. Silloin en kylläkään kiinnittänyt huomiota äänimaailmaan. Toisaalta harvoin huomaan ääniä ennen kun tilanne on päällä, esimerkiksi se lähikahvila. Olen käynyt siellä kahvilla ja puolison kanssa aamupalalla mutta silloin kaikki oli hyvin. Ääniä oli koska paikka oli täynnä mutta en yhtään rekisteröinyt niitä liian korkeiksi ennen kuin vasta siinä vaiheessa kun tarvitsin hiljaisuutta.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kaavioita ja suunnitelmia


Muutama postaus sitten kerroin hahmotelmista jota halusin kokeilla E:n kanssa. Aluksi ajattelin että se hahmotelma minkä valitsin helpottaa elämää koska se on niin tarkka, mutta siinä kävikin toisinpäin. Liian yksityiskohtainen kaava jumitti minut aivan täysin.

Sitten törmäsin Dan Wells on Story Structure esitelmään ja päätin kokeilla hänen kaaviotaan. 

2. Hook
Now that you know where you are going, figure out where you start.
One simple trick is to start with the opposite state: if a character is going to end strong, he should start weak. This creates an arc of progress.
This is anothr reason it's so vital to know your ending.

4. Plot Turn 1
Just as the midpoint moves you from beginning to end, Plot Turn 1 moves you from beginning to midpoint.
Introduce the conflict
The character's world changes
- Meet new people
- Discover new secret
- Follow the White Rabbit

6. Pinch 1
Apply pressure:
- Something goes wrong
- Bad guys attack
- Peace is destroyed
Force the character's to action
Often used to introduce the villain

3. Midpoint
This midpoint is the exact center between the two states. It is the point at which the characters beging moving from one state to the other.
The caracters move from reaction, to action.

7. Pinch 2
Apply more pressure, until the situation seems hopeless:
- A plan fails
- A mentor dies, leaving the heros alone.
- The bad guys seem to win

5. Plot Turn 2
Moves the story from midpoint to end.
At the midpoint you determine to do something, and in the resolution you do it, so Plot Turn 2 is where you obtain the final thing you need to make it happen.
”The power is in you”.

1. Resolution
Everything in your story leads to this moment.
What is your story about?
Where is your story going?
Make sure you know what kind of resolution you want


Nyt jos ihmettelette miksi olen numeroinut kohdat näin hassusti niin se on sen takia että tämä oli esittäjän järjestys miten hän kokosi omat tarinansa. Sen verran käytin tuota järjestystä että täytin ensin lopun ja sitten alun mutta sen jälkeen täytin niitä sitä mukaan kuin keksin mitkä kohtaukset kuuluvat minkäkin otsikon alle. Tämän rakenteen käyttäminen oli yllättävän helppoa. Se ei ollut niin rajoittava kuin se tarkempi rakenne.


E:ssä on kaksi tarinaa jotka limittyvät yhdeksi, menneisyys ja nykyhetken tarinat. Olen nyt saanut hyvin alustavan raakaversion menneisyydestä. Siinä on suurin piirtein kaikki tapahtumat ja hahmot (ainakin pää ja tärkeimmät sivuhahmot). Nykyhetken tarinan hahmotteleminen on vielä kesken. Tiedän mitä tapahtuu, en vain vielä miten se tapahtuu joten nykyhetken kaaviossa on vielä paljon aukkoja. Kunhan nykyhetken juonikaavio on kasattu, tarkoitus olisi yhdistää nämä yhdeksi juonikaareksi. Sen verran aikatauluja olen miettinyt että olisi ihanaa jos välipäivinä voisi alkaa jo kirjoittamaan. 

E on sellainen projekti joka vaatii jatkuvaa taustatutkimusta. Tämä konkretisoituu siinä vaiheessa kun oikeasti alan kirjoittamaan. Nyt kun vielä hahmottelen voin tehdä sitä ilman että minun tarvitsee tietää tarkalleen millaisesta materiaalista paikkakunnan talot on rakennettu tai millaisia vaatteita ihmisillä oli, tai millaista ruokaa syötiin kyseisessä paikassa kyseisenä aikana.

Koska E:ssä on valtava määrä asioita joita en tiedä, ajattelin purkaa tämän niin että ennen kun kirjoitan luvun, otan selvää kaikista niistä asioista joita tarvitsen sen luvun kirjoittamiseksi. En tiedä onko tämä paras tapa purkaa tätä projektia. Tiedän vain sen, että jos ensin yrittäisin selvittää kaiken ja sitten vasta kirjoittaa, todennäköisesti en aloittaisi kirjoittamista koskaan. Luultavasti vain lamaantuisin siitä määrästä mitä pitää saada selville. Luku kerrallaan lähestymistavassa minulla on sentään raamit jonka sisällä suoritan tiedonhaun. Näin järkeilen tämän nyt, katsotaan mitä ajattelen asiasta siinä vaiheessa kun aloitan kirjoittamisen :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Päättäväisyyttä

Tänään on viides marraskuuta ja aloitan kohta kuukauden kolmannen kirjan lukemisen. 

Eri kivaa! Onerva- kaupungin naiset – 1910.

Viime kuun kirjasaldo jäi vähän niukaksi koska minulla oli hiukan vaikeuksia Tartin kirjan kanssa. En ymmärrä mikä siinä oli niin vaikeaa. Juoni oli hyvä ja kirja oli erinomaisesti kirjoitettu (käännöskin ihan jees mitä nyt muutama kirjoitusvirhe siellä täällä), mutta silti lukeminen oli jotenkin todella työlästä.

Minulla on aivan liian monta kirjaa lainassa ja aivan liian monta vielä varauksessa. Nyt kuitenkin pistän stopin tähän lainaamiseen. En lainaa ainuttakaan uutta kirjaa, en yhtäkään. Sen sijaan luen loppuun ne mitä olen lainannut ja sitten palautan ne ajoissa niin kuin kunnon kansalainen. Varaukset lainaan tietenkin sitä mukaan kun tippuvat syliini, mutta uusia varauksia en saa tehdä.


Tämä täyskielto nyt sen takia että haluan alkaa lukemaan E:n vaatimaa taustatutkimusta. Katselin vähän että voin löytää ainakin osan haluamistani kirjoista kaupungin kirjastosta tai yliopiston kirjastosta, eli kirjoja ei heti tarvitse lähteä amazonista ostamaan.


A:n kanssa olen välitilassa, eli toisin sanoen minulla ei ole muuta tekemistä sen kanssa kuin editointitreffeillä käyminen. Olisi niin ihanaa päästä A:sta eroon kokonaan joten yritetään nostaa editointitreffien määrää. Viime viikolla meidän piti tavata kahdesti mutta vain yksi tapaaminen onnistui. Eilen piti lopettaa vähän aikaisemmin koska päätäni alkoi särkeä. Huomenna, jos ei esteitä tule niin olisi yhdet treffit ja viikonlopulle yritetään vielä toisia. A:n editoiminen pikkuveljen kanssa on vähän yli puolessa välissä. Laskeskelin vähän että jos voimme ylläpitää 3x tapaamisia tämän ja seuraavat kaksi viikkoa voisin saada A:n pois käsistä ennen tämän kuun loppua. 

perjantai 31. lokakuuta 2014

torstai 30. lokakuuta 2014

Suomalaisuuden kirous?

Läskinäppäimistöfujitsu saapui eilen. Näppäimistö on aivan ihana, äänet ovat kivat ja näppäimistö tuntuu mukavalta sormissa. Työpaikan kone johon alunperin ihastuin taisikin olla 13 tuumainen, sillä tämä 12 tuumainen on selvästi pienempi.

12 tuumaiseen koneeseen on totuttelemista. Ensinnäkin ihan perusjutut kuten sormien liikkuminen näppäimistöllä. Mäkissä sormet saivat tehdä paljon suurempia liikkeitä kirjoittaessa, nyt liikerata on paljon pienempi. Tämä on päivä kaksi ja kyllä tähän nopeasti tottui joten mikään oikea ongelma tämä ei ole.

Näyttökin on niin erilainen kuin mäkissä. En tarkoita nyt kokoa, vaan kuvan terävyyttä. Tällä koneella tulee vähän retrofiilis kun vertaa mäkin ruutuun.

Toinen pieni ongelma mitä olen tässä huomannut on se että oikeaa rannetta on alkanut sattumaan. Luulen että tämä johtuu siitä että pidän konetta enemmän vasemmalla polvella kun kirjoitan ja nyt kun näppäimistö on pienempi, oikealle kädelle tulee vähän jyrkempi kulma. Pitää testailla pöydän äärellä kirjoittamista jolloin saan koneen enemmän keskelle.

Koossa on kuitenkin puolensa. Ensinnäkin tämä painaa huomattavasti vähemmän kuin mäkki, speksien mukaan 0.5kg vähemmän ja se sujahtaa käsilaukkuun täydellisesti, ei kuten mäkki joka venytti laukun äärimmäisyyksiin ja aiheutti vaikeuksia saada sitä olalle. Kantelen konettani melkein viikoittain kodin ulkopuolella. Joko editointitreffien takia tai kun oli enemmän kirjoittamista niin ihan saatoin mennä jonnekin koneen kanssa naputtelemaan.

Vaikka koneen pieni koko tuli yllätyksenä, ajon kuitenkin pitää koneen ja mäkki menee isoveljelle joka linuxoi sen koska ei halua apple käyttistä.

Ja nyt ne onglemat jotka eivät oikeastaan liity koneen fyysiseen muotoon vain enemmänkin käyttikseen.

Suomalainen oikoluku puuttuu melkein kaikesta :(

Tämä on ongelma on enimmäkseen Scrivenerin ja Chromen kanssa. Mäkissä tämä ei ollut ongelma koska olin asentanut koneelle Voikon edeltäjän ja tämä edeltäjä lisäsi oikoluvun kaikkiin kirjoittamispalikoihin. Eli kaikki nettilomakkeet joissa oli enemmän kuin yksi rivi kirjoitustilaa. Se lisäsi sen myös kaikkiin kirjoitusohjelmiin kuten Scriveneriin, eli vaikkei Scrivenerissä ole virallisesti oikolukua suomeksi, se ei ollut ongelma. 

Voikko ei valitettavasi ole yhtä kattava. Ei ainakaan windows koneella. En tiedä miten Voikko toimii mäkissä. Sitä sen edeltäjää kun ei enää voi ladata joten voi olla että jos nyt vaihtaisin uuteen mäkkiin, minulla olisi samat kieliongelmat edessä kuin nyt PC:llä.

Voikko toimii kuitenkin firefoxissa, mikä on ihan jees sillä sinne olen kirjautunut näillä E.K. google tunnuksilla. Tätäkin tekstiä kirjoitan LibreOfficeen koska sille on Voikko liitännäinen, eli suomalainen oikoluku toimii.

Scrivenerin kannalta oikoluvun puuttuminen tarkoittaa sitä että joudun käyttämään tekstin LibreOfficen puolella aina kun luku on valmis, tarkistaakseni kirjoitusvirheet. Se tarkoittaa myös sitä että minun pitää hidastaa kirjoittamisnopeuttani. Suurin osa virheistäni sattuvat kun ajatukset juoksevat nopeammin kuin mitä sormet pysyvät perässä. Kirjoittamisnopeuden hidastaminen tuskin hidastaa kirjoittamisprosessia kovinkaan paljon sillä jos onnistun välttämään kirjoitusvirheet heti alkuunsa, ei tarvitse palata koko ajan taaksepäin korjaamaan punaisella merkittyjä sanoja.

Ja tähän lisäksi pieni tunnustus. Olin väärässä kun sanoin ettei linuxille ole Scriveneriä. On sille, ja vieläpä ilmainen :)

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kirjamessuraportointia

Tänään käväisin kirjamessuilla. Mukaan tarttui yksi valkosipulisalami sekä Ruumiittomat. Näin kolme työkaveria, Elisabeth Rhenin ja muutaman muun julkkiksen sekä J.S. Meresmaan kun hän sattui Osuuskumman ständille kun olin maksamassa ostostani. 

En saanut messuista samanlaisia kicksejä kuin aikaisemmin. Katsoin vain kaksi haastattelua, niistä “Rikostarinoita 1920- ja 1930-lukujen suomesta” oli aivan mainio. Terttu Autere oli minulle uusi tuttavuus mutta sen verran innostuin hänen kirjastaan että kävin lainaamassa hänen edelliset kirjansa Pasilan kirjastosta. Pettymyksekseni sain todeta että hänen ensimmäiset neljä kirjaansa eivät ole dekkareita. Pistin tämän uusimman kuitenkin varaukseen ja aloin kotimatkalla lukemaan hänen esikoistaan “Kirjepostia”. Sen verran mukaansa tempaava kirja että ajoin kahden pysäkin verran päätepysäkiltäni ohi. Eipä siinä mitään, sain enemmän lukuaikaa kun luin sitä kävellessäni takaisin kotiin. Kirjepostia ei ole pitkä kirja ja se tuli luettua tässä illalla loppuun. 

Ja sitten takaisin arkeen.

Editoiminen on joskus ihan kivaa, mutta välillä niin kauhean masentavaa. Esimerkiksi kun on siirtämässä korjauksia tulosteesta tiedostoon ja näkee kuinka paljon punakynämerkintöjä on tullut tehtyä. 

A:sta on tulostamatta vielä kaksi lukua, mutta toiseksi viimeinen luku on todella pitkä + yhtä tekstinpätkää pitää vielä muokata ensin koneella ennen kun tulostan. 

Sitten on vielä ne peilauskohdat mitkä haluan tähän lisää. Tämän lisäksi on vielä yksi pieni editointikierros jonka ymmärsin tarvitsevani kun luin Lilan Tsekkilista aloittelevalle kirjoittajalle ja siellä B.N:n kommentti 

Lisäisin listaan Vaarnankin mainitsemat adverbit. Joku sanoi, olikohan se King, että tie helvettiin on päällystetty adverbeillä. Sanoi toimii yleensä paljon paremmin yksin kuin adverbillä kyllästettynä. "Olet idiootti"; hän sanoi ilkeästi -tyyliset lauseet ei vain toimi. (Opittu kantapään kautra.)”


Tämän kun luin niin ensimmäinen ajatus oli - oh fuck - minähän rakastan näiden viljelemistä. Joten kun olen saanut A:n muuten kasaan, etsin jokaisen “sanoi” sanan ja katson mitä olen liittänyt sen perään ja jos vain mahdollista, yritän noukkia nuo adverbit sieltä pois. 

A:n editointia jatkan huomenna. Nyt menen nukkumaan koska en jaksa enää tuijottaa punakynällä sotkettua lukua ja siirtää korjauksia koneelle. En myöskään jaksa lukea, katsoa mitään järkevää tai järjetöntä sarjaa tai neuloa. 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kirjamessuja odotellessa

Huomenna kirjamessuille :)

Olisin halunnut mennä jo tänään koska paikalla ovat Kaari Utrio, Kristiina Vuori sekä Hassan Blasim mutta töiden takia en kerkiä. 

Huomenna paikalla ei ole ketään jota erityisemmin haluaisin kuunnella, paitsi ehkä Erik Axl Sund. Ruotsini on valitettavasti sen verran huteralla pohjalla että toivon haastattelijan kääntävän haastattelun. Muuten ajattelin kuunnella muutaman haastattelun dekkari osastolla, kiusata itseäni houkutuksilla antikvariaattiosastolla ja yrittää etsiä sitä tiettyä hyvää suklaata ruokamessupuolelta. 

Jos voimia riittää vielä neljän jälkeen, voisin käydä kuuntelemassa Pauliina Rauhalan ja Tuomas Kyrön haastattelut.  

Salla Simukkaa olisi mukava kuunnella mutta hän on lavalla samaan aikaan kuin “Rikostarinoita 1920- ja 1930-lukujen suomesta”, ja tämä jälkimmäinen on yksi niistä dekkarihaastatetluista jonka haluan kuunnella. 

Kirjamessuissa vaikeinta on se että joka päivä on useampi kirjailija joka kiinnostaa ja samalla päivällä voi olla monta mielenkiintoista haastattelua samaan aikaan. Ehkä joskus vielä satun olemaan kätevästi vapaalla kirjamessujen aikaan että voisin mennä niihin joka päivä.



Tämän villasukkakirjan haluaisin ostaa. Törmäsin siihen eilen kirjastossa ja aluksi meinasin tehdä siitä varauksen, mutta sitten päätin että tätä kirjaa haluan hypistellä kotona pidempään kuin laina-ajat sallivat. Toivon että törmään siihen kirjamessuilla ja voisin napata sen sieltä mukaani, muuten ostaminen menee ensi viikolle.


Seuraava neulontaprojekti on kylläkin kaulaliina tästä kirjasta.
Myös kansikuvan pipo on suunnitelmissa mutta kun en ole mikään suuri neulontamestari, ajattelin aloittaa kaulaliinasta.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pitäisi jo päättää...

Elämäni olisi niin paljon helpompaa jos A olisi joko täydellistä roskaa tai pelkästään täydellinen. Eikä niin että yhtenä päivänä kaikki mitä A:sta luen on kauheaa roskaa ja toisena sitten juuri sellaista kuin sen pitääkin olla. Tietenkin voi olla että joka toinen luku on täyttä roskaa ja joka toinen sitten sitä hyvää täydellistä tekstiä minkä takia koen tekstin näin vaikeaksi. 

Eilen kun editoin punakynä kädessä lukuja 11 ja 12 niin löysin sieltä seasta sitä täydellistä tekstiä. Sellaista mitä en muista edes kirjoittaneeni ja mitä lukiessa ajattelin että tällaistahan voisi löytyä ihan oikeissakin kirjoissa. Se oli mukava tunne koska sitä edellisenä päivänä mieli raahasi maassa.

Ja nyt A:sta vähän enemmän.  

Yksi iso ongelma mitä minulla oli A:n ensimmäisissä versiossa oli se että päähenkilöni oli liian passiivinen. A on murhamysteeri missä tavisihminen ratkoo murhaa mutta päähenkilön ongelma oli se, että hän tuntui pysyvän paikoillaan samalla kun minä kannoin tapahtumat hänen jalkojensa juurelle. Tässä viimeisessä versiossa aloin sitten ihan urakalla potkimaan A:ta liikkeelle. Juuri eilen korjasin yhden kohdan missä A alunperin astuu ovesta ulos ja törmää hahmoon E. Nyt muutin kohtaa siten että A menee E:n luokse selvittelemään muutaman yksityiskohdan. Luvun tapahtumat pysyivät samoina, niihin en koskenut, muutin vain alun. 

Minusta on ihan hyväksyttävää että A on alussa passiivinen. Alussahan esitellään hahmot ja heidän historiansa ja pohjustetaan tapahtumia mutta sitten kun se ratkaiseva käänne tapahtuu, A:n pitää aktivoitua. 

Voi olla että A aktivoituu vieläkin liian myöhään. Tarinassa on kaksi käännettä ja kunnon aktivointi tapahtuu vasta toisen jälkeen. Toisaalta se ensimmäinen käänne ei ole ihan niin iso kuin toinen mikä tällä hetkellä toimii kimmokkeena A:n aktivoitumiseen. En ajo miettiä tätä nyt tämän enempää. Olen tuijottanut A:ta liian pitkään ja tarvitsen etäisyyttä ennen kuin voin alkaa miettimään näin suuria muutoksia tekstiin. Tämä versio lähtee koelukijoille heti kun olen saanut nämä pienet editoinnit pois alta. Ehkä sitten kun saan palautetta näen selkeämmin onko A:n hidas aktivoituminen ongelma vai ei. 

Toinen asia mitä A ei mielestäni tee tarpeeksi, on ajatuksien peilaaminen. Yleensä dekkareissa on aina ne kaksi hahmoa, päähenkilö sekä se joka on tai pitäisi olla lukijaa hiukan hitaampi jotta päähenkilö voi peilata ja selittää hänelle omia ajatuksiaan.

A:ssa on myös tämä tyhmempi hahmo mutta A ei käytä häntä tarpeeksi hyväkseen. Näitä peilailukohtia minun pitää vielä lisätä tekstiin jotta A:n johtopäätökset eivät tunnu ihan tuulesta temmatut. Jonkin verran näitä kohtauksia tekstissä on, mutta ei ehkä tarpeeksi. 

Tunnustan olevani dekkari-ihminen. Pidän siitä kun on ongelma, eli rikos, jota sitten lähdetään ratkaisemaan. A on sellainen dekkari mitä haluaisin itse lukea, tämä ajatus oli alkusysäys tälle projektille. Se riittääkö minulla taitoa kirjoittaa siitä sellaista jota jaksaisin lukea on sitten eri juttu. 

Koska minusta on aina helpompaa sanoa mistä en pidä kuin sen mistä pidän, listaan omat top 5 asiaa jotka ärsyttävät minua dekkareissa, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä.  

1. Päähenkilön henkilökohtaisen elämän setviminen. En ole vielä kertaakaan tarttunut dekkariin sen takia että haluaisin keskittyä päähenkilön avioliitto onglemiin tai teini-ikäisen lapsen angstiin. Ymmärrän että päähenkilöllä on omaa elämää ja sitä pitää näyttää jotta henkilö ei ole liian kaksiulotteinen mutta se ei saa varastaa huomiota itse pääaiheesta, eli rikoksesta. 

2.  Päälle liimattu toiminta. Joskus aseen kanssa heiluminen on aivan aiheellista mutta suurimmaksi osaksi nämä kohtaukset tuntuvat vain tekstintäytteeltä. Ei mitään paha niitä kohtaa jotka rakastavat taka-ajoja mutta mielestäni ei ole mitään niin tylsää kuin taka-ajo/ammuskelu-kohtaus. Tämä oli yksi suuri syy miksi en pitänyt aikoinani Davinci Koodista, ja minkä takia minun on vaikea tarttua Infernoon vaikka aihe sinänsä kiinnostaa. Pidän enemmän siitä kun istutaan alas ja mietitään asioita läpi, sen sijaan että juostaan hylätyssä tehtaassa pyssy ojossa.  Esimerkiksi Miehet jotka vihaavat naisia kirjassa, minusta oli aivan ihanaa kuin päähenkilö asui pienessä mökissä, joi kupeittain kahvia ja vain luki tekstiä ja teki tutkimusta. Tällainen teksti saa minut kehräämään kuin kissa. Sen sijaan kirjan loppu taka-ajo, ei minua miellyttänyt. 

3. Päähenkilön jahkailu ottaako juttua hoitaakseen vai ei. Oikeasti, jos juttu ei kiinnosta, mene eri kirjaan. 

4. Henkilökohtaiset sidokset. Oli juttu mikä tahansa niin aina löytyy se henkilökohtainen sidos mitä kautta se liittyy päähenkilöön ja jos oikein kunnolla halutaan ärsyttää niin sitten pistetään pahis vielä vainoamaan päähenkilöä ja tappamaan tämän lapsen, vaimon tai hamsterin. Miettikää kuinka raunioina meidän poliisit olisivat jos kaikki jutut mitkä he ratkaisevat liittyisivät tavalla tai toisella heihin henkilökohtaisesti. 

5. Pahiksen kuolema kirjan lopussa. Valtion talouden kannalta on todella kätevää etteivät rikolliset selviä tutkintaprosessista elävänä. Näin säästyy rahaa kun vankilat ovat tyhjillään. Yleensä nämä pahikset tuppaavat vielä kuolla sen hurjan taka-ajon jälkeen. Jos pahis jollain ihmeen kaupalla selviää kirjassa hengissä, on hyvin todennäköistä että jossain jatko-osassa hän karkaa vankilasta ja rupeaa iltansa iloksi vainoamaan päähenkilöä. 

Tässä vielä lista asioista mitä A:ssa ei tapahdu. 

A ei sysää tutkimuksia raiteiltaan pohtiakseen avioliittonsa syvintä olemusta. A:lla on tietysti perhettä ja omaa elämää jossa vähä piipahdetaan pienten lauseiden tai muistelmien kautta, mutta missään vaiheessa A:n oma elämä ei muotoudu sivujuoneksi jota pitää sivukaupalla analysoida ja käydä läpi. 

A ei juokse, aja autoa tai pyöräille kenenkään perässä renkaat ulvoen eikä hän myöskään ammu ainuttakaan laukausta. 

A joutuu kylläkin keskelle tapahtumia perhe suhteiden kautta, mutta tapahtumat eivät liity häneen henkilökohtaisesti eikä kukaan lähde vainoamaan A:ta. 

Koska A ei ole poliisi tai yksityisetsivä jonka ovelle tuodaan juttu ratkaistavaksi, A ei myöskään missään vaiheessa virallisesti saa mitään juttua hoidettavakseen. Tämän takia hän ei myöskään jaarittele sen kanssa ottaako juttua hoitaakseen vaiko ei. Koska A on tavisihminen joka vähän niin kuin ajautuu tilanteeseen, hänen suhtautumisensa on tyyliin, että menenpäs nyt uteliaisuuttani katsomaan mitä tuolta löytyy. 

Koska A ei ammu ainuttakaan laukausta hurjan taka-ajon jälkeen, pääpahiskin selviää tästä tarinasta hengissä ja joutuu vankilaan.  

Se että tarinassa on jokin näistä top 5 kohdista ei tee siittä automaattisesti huonoa. Luin viime kuussa “Totuus herra Quebertin tapauksesta”, 800 sivua joka vetää mukaansa heti ensi-lauseesta. Kirjassa esiintyy listaltani kohdat 1, 3 ja 4 mutta ne oikeasti sopivat hyvin tarinaan. 

Kesällä luin P.D. Jamesin Dalgliesh ja kuolema. Tässä kirjassa toteutuu kohdat 1 (murhattu on Dalglieshin entinen pappi), 2 (on taka-ajoa) ja tavallaan myös 4 (katso kohta 1) ja muistaakseni ehkä myös kohta 5 mutta tästä en ole enää niin varma. Muistan kyllä kuka murhaaja oli mutten sitä selvisikö hän hengissä vai ei. Näistä huolimatta kirja oli miellyttävä lukukokemus. 

Lyhyesti sanottuan nämä viisi kohtaa voivat olla kirjassa ilman että kirja kärsii mutta liian usein nämä viisi kohtaa ovat liitetty kirjaan silkasta liittämisen ilosta ja vieläpä laiskasti ja kehnosti. Sen huomaa siitä kun jälkikäteen analysoi tekstiä ja poistaa siitä nämä “turhat” kohdat niin huomaa että itse rikosta ja sen ratkaisemiseen käytetyt sivumäärät, ovat hyvin suppeat. 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kaikenlaista

Uusien kirjoittajablogien löytäminen on aina yhtä ihanaa. Jos innostun jostain blogista lähden aina lukemaan sitä alusta saakka. Onneksi bloggerissa ensimmäisen tekstin löytäminen on helppoa, kiitos selkeän historia gadgetin. Ainoa mikä minua bloggerissa ehkä vähän nyppii, on se että seuraava teksti, on linkki vasemmalle, kun sen pitäisi olla linkki oikealle. En tiedä selitinkö tämän nyt ihan järkevästi mutta aina kun painan seuraava teksti-linkkiä, mietin että se on väärällä puolella. Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi blogia. Puhelimessa on auki Elinan blogi ja koneella Lilan

Olen tehnyt näin kaikille blogeille joita seuraan. Muistan kuinka aikoinani luin Rooiboksen blogia alusta saakka, siinä oli työmaata kun hän on kirjoittanut niin kauan. En tietenkään muista enää näistä historian lukemisista paljon, mutta sillä hetkellä kun luen tekstiä, olen aina niin onnellinen kun saa lukea siitä kun joku kirjoittaa. Ehkä vaikeinta on sitten se kun edessä on kirjoitus joka herättää ajatuksia ja haluaisi kommentoida mutta kun teksti on muutaman vuoden vanha, niin sitä ei oikein kehtaa. Joskus saatan lipsua tästä, esim kun kommentoin Kultaisen maljan Scrivener tekstiä. Kultaisessa maljassa oli muutenkin monta blogi-tekstiä jotka olivat aivan kuin omasta päästä. Samat ajatukset, samat johtopäätökset ja aina kun oli lukenut yhden kirjoituksen halusin vain osoittaa näyttöä ja huutaa puolisolle, kissalle tai kelle tahansa joka sattui olemaan huoneessa että “juuri näin minäkin ajattelen!”. 

Tästä syystä voi kestää tovi ennen kun alan kommentoida uusia blogeja. Koska en halua “spoilata” tekstiä, luen sitä kronologisessa järjestyksessä (rooiboksen blogissa tein poikkeuksen koska sitä vanhaa tekstiä oli niin paljon joten luin sekä vanhaa että uutta sekaisin). Uusimpaan tekstiin hyppääminen tuntuu kuin lukisi kirjan viimeisen luvun ensin eikä niin voi tehdä. 

Blogeista youtubeen. 

Sunnuntaina törmäsin kahteen eri tekstin hahmottelu esimerkkiin. 


Act. I
1. Opening Conflict
2. Protagonist shown in daily life, before the transformation.
3. Opportunity for change.
4. Resistance to the opportunity.
5. Point of No Return - Opportunity Accepted.

Act. II

6. Entering the New Situation
7. Meeting friends, enemies, romance;
   Trans-formative Experiences.
8. Problem brings them together.
9. Problem drives them apart.
10. Crisis Hits!

Act. III

11. Terrible Secret Revealed or Attack Starts.
12. All Seems Lost.
13. Self-Sacrifice or Symbolic Death
14. Final Showdown
15. Conclusion - Wed or Dead

... ja tässä toinen.  

Act 1
Setup - Introduce Hero & ordinary world
Introduce (set up)
Inciting Incident (conflict) 
Immediate Reaction (resolution)

Conflict - A problem disturbs Her’s life 
Reaction (set up)
Action (conflict)
Consequence (resolution)

Resolution - Hero’s life has changed direction
Pressure (set up)
Pinch (conflict)
Push (resolution)

Act 2
Set up - Hero explores new world
New World (set up)
Fun and Games (event/conflict)
Old World Contrast (resolution)

Conflict - Hero encounters crisis of new world 
Build up (set up)
Midpoint (conflict)
Reversal (resolution)

Resolution - Hero dedicates to finding solution 
Reaction (set up)
Action (conflict)
Dedication (resolution)

Act 3
Set up - Hero faces defeat, victory seems impossible 
Trials (set up)
Pinch (event/conflict)
Darkest moment (resolution)

Conflict - Hero must find power and take action 
Power Within (set up)
Action (conflict)
Converge (resolution)

Resolution - Hero fights and wins, resolving quest 
Battle (set up)
Climax (conflict)
Resolution (resolution)

Ja tässä vielä linkki missä toista hahmotelmaa käytetään.

Hahmotelmien tekstit ovat nyt englanniksi koska olen huono kääntämään, väsäsin jälkimmäisestä suomennoksen mutta se on niin epämääräinen ja google kääntäjällä väsätty ettei sitä kehtaa julkisesti näyttää. 

Tuo toinen hahmotelma kiinnostaa minua enemmän koska se on tarkempi ja haluaisin aloittaa E:n työstämisen tämän rungon avulla. 

Tämä idea on yksinkertaisimmillaan niin että on kolme osaa jotka ovat set up, conflict, resolution. Jokainen ala-otsikko jaetaan myös kolmeen osaan set up, conflict ja resolution ja jokainen näistä vielä kolmeen. 

Vaikka en ole kirjoittanut E:stä muuta kuin ideoita ja satunnaisia dialogin pätkiä, huomasin kaaviota tarkastellessani että E:ssä on jo pikkuisen tuota rakennetta näkyvissä. E on vain paljon tiiviimpää kamaa kuin mitä hahmotelmassa on. Jokainen ala-otsikko on karkeasti noin 3000 sanaa. E:n act 1 tulee luultavasti olemaan paljon lyhyempi kuin 27 000 sanaa. En tarvitse 1/3 käsikirjoitusta alkusysäykseen kun tarinan ydin alkaa vasta kun E matkustaa. Tämä on kuitenkin hahmotelma, ja kuten videoissa sanotaan se ei sido. Jos joku osa on lyhyempi tai pidempi, niin sitten se on. Hahmotelma antaa vain vähän osviittaa. 

Sinänsä hauskaa että E:ssä todella onkin matka, joten act 2 voin aloittaa kuten kaaviossa mutta sitten on myös A2 missä haluan käyttää samaa kaaviota, muta siinäpäs ei matkusteta. A2:ssa act 2:sen uusi maailma on murha. Se on se jakava tekijä. Eli on maailma ennen ja jälkeen tämän murhan. Samalla se sysää A:n (Päähenkilön nimen etukirjain) passiivisesta, aktiiviseksi. 


Hinku aloittaa E:n ja A2 oikea viilaaminen on kova mutta ensin A pitää saada kuntoon. A:sta lisäsin juuri lukujen 11 ja 12 punakynäkorjaukset tekstitiedostoon ja seuraavaksi pitäisi tulostaa luvut 13 - 15. Huomenna on jälleen editointitreffit. Live-editoinnissa pikkuveljen kanssa olemme menossa luvussa 9. 

Nämä minun kirjainyhdistelmät ovat ehkä vähän sekavia mutta ajatelkaa asiaa näin. Sekä A että E ovat päähenkilöiden etunimien ensimmäiset kirjaimet koska kun mietin käsikirjoituksia, mietin niitä aina päähenkilön mukaan. Mietin esim. miten pitää editoida Alexia (A:n nimi ei ole Aleksi, mutta leikitään että se on). Joten kässärin nimi on Aleksi ja A2 on Aleksi 2 koska mitä muutakaan se voisi olla. Sama systeemi E:ssä ja M:ssä (jonka hautasin hylkäyskierroksen jälkeen mutta jonka vielä joskus kaivan esille), näissä kaikissa työnimet ovat päähenkilöiden etunimiä. 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Rekvisiittaa

Olen huomannut että vaikken siviilissä olekaan mikään materialisti, niin kirjoittamisen suhteen minusta on keheytynyt sellainen, esimerkiksi kynät. Raakatekstiähän voi kirjoittaa millä kynällä tahansa, eikö niin? No ei voi, se pitää olla se tietty kynä ja oikea väri, sellainen tosi ohkanen tussikynä mustana. Samoin editoimiseen pitää olla sama kynä mutta punaisena. Ilman oikeaa kynää en editoi enkä kirjoita, en vain pysty. Muistan että rooibos joskus linkitti lempikynäänsä ja on ollut tarkoitus testata mutta en enää löydä postausta joten se siitä. 

Vihkonkin pitää olla myös tietynlainen, periaatteessa mikä tahansa kierrevihko käy mutta en voi sietää muovikansia tai muuta mikä ei koskaan maadu. Tällä hetkellä kirjoitusvihkoja on kaksi, kumpikin ovat  näitä. Onhan tuonkin kansi muovia, mutta se ei tunnu käsissä pahalta ja on sentään kierrätettyä kuten paperi. Minulla on kaksi vihkoa sen takia että ostin ensin A4 vihon mutta se on vähän liian iso käsilaukkuun joten ostin seuraavaksi A5. Tämä mahtuu hienosti laukkuun mutta kirjoittaminen ei ole yhtä autuasta koska aina kun pääsee vauhtiin, sivu loppuu kesken. Nyt kirjoitan E:tä A4 vihkoon ja kunhan alan suunnittelemaan A2:sta vähän enemmän jatkan sen työstämistä A5 lehteen. Ttulevaisuudessa ostan noita A4 koska niihin kirjoittaminen on mukavempaa.

Koska olen nähtävästi kuitenkin tällainen tuhlaileva elitisti, koneenkin pitää olla juuri tietynlainen. Isoveli tiedusteli kesän paikkeilla onko minulla tiedossa mitään konetta joka jaksaisi pyörittää notepädiä ja paria muuta kevyttä ohjelmaa jotta voisi ottaa opiskelussa muistiinpanoja. Sain sitten appiukon 10v vanhan Compaqin (presario-m2000) johon pistin ubuntun kun raukkaparassa oli vista ja vain 512mb muistia. Ei siitä raukasta ubuntullakaan saanut nopeaa (oikeasti lubuntu koska se oli light ubuntu). Kyllä sillä perusohjelmat toimi, yle areena ja netti ja sun muut mutta kyllä se vähän oli hidas jos opiskeluun halusi vaikkei sillä muistiinpanoja raskaampia juttuja oltais tekemässäkään. Tämän lisäksi se oli järkyttävän painava kone (yli 3kg). 

Mutta… se näppäimistö <3 Minun piti vain testata sitä, tarkistaa että pyöri netti ja skype ja mitä muuta instaloin siihen sillä ajatuksella että se menee ehkä äidin tai tädin käyttöön kun ei siitä opiskeluun ole, mutta jumituinkin chättäilemään ja kirjoittamaan sillä monta tuntia, vain sen takia että näppäimistö oli niin mahtava. Jostain syystä tarvitsen näppäinääniä ja siinä ne oli täydelliset samoin se miltä näppäimet tuntuivat sormien alla. 

Ensimmäinen mäkkikone minkä ostin oli aivan ihana, iBook G4, ostin sen 2008 ja se oli silloin 2 vuotta vanha ja viimeisiä koneita joissa apple käytti vanhan mallista prosessoria ennen kun siirtyi intellin prosessoreihin, tämä kone oli täydellinen mitä tulee näppäimistöön. Ainoa syy miksi jouduin luopumaan koneesta oli se että käyttöliittymää ei enää päivitetty ja uudet ja vanhat ohjelmat lopetti toimimasta. Päätin luopua koneesta siinä vaiheessa kun gmaili ei enää toiminut kunnolla selaimessa ja selainta ei voinut päivittää koska käyttis oli niin vanha ettei sitä tuettu. vähän yli neljä vuotta käytin konetta ja en olisi halunnut luopua siitä ellei tekniikka olisi pakottanut. Muita huonoja puolia koneessa oli akku joka ei kestänyt sekunttiakaan ilman virtaa ja paino (applen mukaan 2.7kg). 

Kun iBookki oli pakko vaihtaa, ostin MacBook Pron ja tätä ostosta olen katunut. Tämä on tietysti tehokkaampi kuin vanha kone mutta tämä ei tunnu hyvältä sormissa. Ei näissä näppäimissä ole oikeasti mitään vikaa, mitä nyt eivät vain miellytä minua. Yksi asia mitä Compakissa tykkäsin oli näppäinäänet, mäkin näppäimistöstä tulee pientä klikkausääntä kun painelee, mutta se on hyvin vähäistä eivätkä ne saa minua värisemään onnesta kuten tuo Compaq tai iBook. Korjasin tämän ongelman laittamalla Noisy Typer aplikaation tähän minun koneeseen ja aina kun kirjoitin pistin sen päälle (minulla on myös pieni kirjoituskone fetissi mutta siitä joskus toiste).

Tämä tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Jokunen viikko sitten siivosin töissä kaappia joka oli täynnä kaikenlaista roinaa. Kaapin sisältä löysin myös kaksi tietokonetta, yksi asiakaskäyttöön ja toinen henkilökunnalle. Käytin tätä löytämääni fujitsun konetta yhteen työtehtävään ja se näppäimistö... En tiedä onko minulla sanoja kuvailemaan kuinka ihanaa sillä koneella oli kirjoittaa. Ei niissä näppäimissä nyt mitään maata mullistavaa ollut mutta jotenkin ne vain olivat minun sormiini yhteensopivia (sekä ääni että tuntuma). 

Koska hurahdin tähän koneeseen niin täydellisesti halusin selvittää voisinko saada sellaisen itsellenikin. Koneessa ei ollut muuta merkintää kuin että on S sarjan kone, numerosarjaa en nähnyt. Googlailujen jälkeen sain selville että kyse on Lifebook S792. Täysin varma en voi tietenkään olla mallista, mutta aika varma olen koska 
1. Tässä mallissa on läskinäppäimistö (näppäimistö on ihanan pullukka, joka ei välttämättä näy kuvista hyvin)
2. Tässä mallissa on tuo pyöreä scrollaus alusta hiiren vieressä. 

Tuo scrollauspallukka on todella mahtava keksintö. Sivujen scrollaaminen sillä on paljon luontevampaa kuin sormien liikuttaminen edes takaisin hiirialustalla. 

Suomesta löysin yhden kaupan joka vielä möi tätä konetta, mutta 1500€ kahden vuoden vanhasta koneesta on täysin naurettava hinta. Aluksi meinasin antaa asian olla, ja pari päivää tämä onnistui kunnes aloin taas googlailemaan. Löysin huudosta yhden fujitsun koneen jossa oli sama läskinäppäimistö, mutta scrollausalusta puuttui, tämä maksoi vain 160€ mutta toisena huonona puolena oli vista, mikä periaatteessa tarkoittaa että joutuisin asentamaan ubuntun mikä puolestaan tarkoittaa että menetän scrivenerin. Eli se siitä koneesta. 

Sitten löysin P702

Myös pari vuotta vanha, sama näppäimistö ja sama scrollausalusta ja “vain” vähän alle tonnin suomalaisesta verkkokaupasta. Mutta, tonni on paljon rahaa koneesta mitä ei oikeastaan tarvitse, puoliso kyllä meinas että voisi kustantaa puolet mutta silti, tonni on paljon rahaa koneesta mitä ei oikeastaan tarvitse

Tämä tarina ei tietenkään lopu tähänkään. 

eBay. En koskaan muista tarkistaa ulkomaisia sivustoja. Onneksi puoliso ei ole näin rajoitteinen. S sarjan konetta sieltä ei löytynyt mutta brittien eBay:stä löytyi useampi P sarjan kone, ja mitä parasta, löytyi yksi joka tuli postituskuluineen maksamaan vähän alle 400€. Neljäsataa euroa koneesta mitä ei oikeastaan tarvitse, sen voin jo jotenkin niellä. Tuhlaan niin vähän rahaa vaatteisiin ja sen sellaisiin että satunnainen isompi ostos, vaikkakin turha, voin jotenkuten perustella. Oikeastaan kalleimmat harrastukseni ovat kissa ja sen erikoisruokavalio sekä juoksu/sali. Juokseminenhan ei ole kallis harrastus paitsi sitten kun tarvitsee uusia varusteita, kuten uuden sisäjuoksukengät jotka joudun hankkimaan joulun aleista. Sekä tietty salikortti siinä vaiheessa kun ei enää voi juosta ulkona (minulle raja menee pakkasessa). 

Koneessa on jopa oikea määrä näppäimiä (eli kolme näppäintä L kirjaimen jälkeen ja ennen entteriä) eli suomenkielisen näppäimistön asentaminen ei pitäisi tuottaa ongelmia, sitten vaan liimaan päälle uudet näppäintarrat, tai jos ihan hurjaksi menen, voi olla etten tarvitse jos näppäimet ei merkittävästi poikkea suomalaisesta (mitä nyt ä ja ö puuttuu tietty). Kaikissa koneissa ei ole tuota kolmea näppäintä L:n ja enterin välissä. 


Nyt odotan sekä innolla että kauhulla koneen saapumista. Innolla koska haluan päästä kirjoittamaan sillä, ja kauhulla koska alitajuisesti pelkään että mitä jos vain siinä tietyssä koneessa töissä on täydellinen näppäimistö. Konetta (ei S eikä P) kun ei enää myydä oikein missään niin en päässyt edes hiplaamaan. Jos tämä kone saa minut yhtä onnelliseksi kuin työkone niin sitten 400€ oli hyvä sijoitus, jos ei niin sitten olen juuri tuhlannut 400€. 

torstai 16. lokakuuta 2014

Editointia ja vielä vähän editointia

Välillä tuntuu että elämä on pelkkää editointia. A:n viimeiset editoinnit edistyy, mutta hitaasti. Tänään lisäsin korjaukset lukuihin 7 ja 8. ja huomenna voisin tulostaa luvun 10 ja aloittaa sen läpikäymisen. 

Samaan aikaan tämän kanssa työstän tarinaa veljeni kanssa (heitä on kaksi ja nyt on kyse nuoremmasta joka myös kirjoittaa). Hänen kanssaan lähdin editoimaan kun joskus kesällä minulta loppui usko tähän projektiin ja tarvitsin kommentteja ihmiseltä joka ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tekstiä. Veljen kanssa tapaamme kerran viikossa (jos ei tule esteitä) ja käymme yhden luvun kerralla läpi (ellei luku ole liian pitkä yhdelle sessiolle). Eli voitte arvata että tämä läpikäyminen on hyvin hidasta, mutten voi olla korostamatta kuinka hyödyllistä se on ollut sekä minulle että A:lle. 

Onneksi kaiken tämän editoinnin rinnalla voin aina työstää E:tä. Tänään en editoinut hirveän paljon koska piti hoitaa pari työjuttua joita en muuten kerkiä hoitamaan. Editointiin jäi aikaa ja energiaa se vajaa 30 minuuttia. Tämän jälkeen jumituin lukemaan blogeja kunnes tuli tunne että nyt tarvitsen E:tä ja aloin kirjoittamaan. Ainuttakaan sanaa en olisi jaksanut editoida, mutta uuden tarinan ideoiminen on täysin eri juttu ja hyvä vastakohta valmiin muokkaamiseen. 


Huomenna osa kotiajasta menee taas työjutun hoitamiseen joten ihan kaikkea valveillaoloaikaa en voi käyttää A:n hyväksi mutta jos edes hitusen saisin huitoa printtiä punakynällä, olisin hyvin tyytyväinen.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Keskeneräisiä tarinoita

Tänään oli kiva päivä, viikkovapaat yleensä ovat. Alunperin minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia tälle päivälle, aamulenkistä, A:n editoimiseen kirjastossa mutta uhkaava vilustuminen pakotti luopumaan kaikista liian hurjista suunnitelmista ja päivästä tuli kotipäivä. Ei siinä mitään, kotipäivät ovat myös ihania. 

Herätys oli siinä puoli seitsemän maissa kun miehellä soi herätys. Hänen lähdettyään töihin jäin sohvalle nauttimaan aamukahvista samalla kun googlailin, luin blogeja ja chättäilin veljeni kanssa. Hitaat aamut <3

Kauppaa pidemmälle en tänään päässyt, mitä nyt vain puuhailin kotona kaikenlaista, tein maa-artisokka keittoa ja join kupeittain valkosipulilla höystettyä teetä koska haluan selvitä terveenä kirjamessuille asti, jos sen jälkeen sairastun, ihan sama. Viime vuoden messut missasin koska olin oksennustaudissa ja enkä millään haluaisi menettää kaksia messuja peräjälkeen. 

A:n otin esille vasta illalla. 

A:ta olen kirjoittanut tässä jo kohta kaksi vuotta ja se alkaa olemaan loppueditointia vaille valmis. Ei valmis lähetettäväksi maailmalle mutta koelukijoille sentään. A:sta on menossa toinen vuosi ja neljäs versio. 

A on murhamysteeri jossa päähenkilö, murhaaja ja motiivi ovat pysyneet samoina alusta saakka mutta kaikki muu heidän ympärillään on muuttunut. Jokaisella kierroksella henkilöitä on tipahtanut pois, henkilöitä on yhdistetty toisiinsa, juonentapaisia rääpäleitä on viskattu mereen ja jäljelle jäänyt on kirjoitettu uudelleen ja paremmin kunnes olen ymmärtänyt että se on vieläkin heikko ja rönsyilevä ja täynnä turhaa ja editointi hulluus on iskenyt päälle. 
Joka kerta kun olen päässyt A:n loppuun, olen ollut tyytymätön. Ajatellut että koko tarina on pelkkää tekopyhää pakottamista. Paitsi tämä viimeinen, tähän olen tyytyväinen. Vaikka vielä editoin, ne on pieniä juttuja. Sidon langanpäitä, varmistan viimeisiä tietoja ja pidän huolen etteivät hahmojen tai kaupunkien nimet  vaihdu kesken lauseen. 
A on tällä hetkellä yli 50 575 sanaa. A on myös nimetön. Vielä kierroksella 3 A:lla oli nimi ja hyväkin sellainen mutta version 3 ja 4 välillä editointiveitsi leikkasi tarinasta kaikki tähän nimeen viittaavat osat pois. Pahinta tässä on että A:n nimi on kulkenut mukana alusta saakka, melkein kaksi vuotta ja aina kun ajattelin lähettäväni tätä maailmalle, tarkoitus oli laittaa tämä nimi käsikirjoituksen ensimmäiselle sivulle. Se siitä unelmasta. 

On myös E. 
E on uusi tuttavuus, parin viikon takainen. E:n perusidea on ollut mielessä jo pitkään mutta vasta pari viikkoa sitten tiesin kuka E:ssä puhuu, mistä näkökulmasta lähestyn aihetta ja mihin aikaan ja paikkaan E sijoittuu. E:stä on olemassa pari käsinkirjoitettua sivua raakatekstiä, enimmäkseen mietteitä mutta myös pari repliikintapaista jotka joskus kirjoitan puhtaaksi kunhan E saa oman tekstitiedoston koneelle. Mutta siihen on vielä aikaa. 
E on pitkä projekti, monen vuoden sellainen, tiesin sen heti kun yksityiskohdat alkoivat hahmottua. E vaatii paljon taustatutkimusta. Se vaatii että tulostelen näin aluksi muutaman wikisivun koska ruudulta en jaksa lukea ja ruudulla ei voi alleviivata ja kirjoittaa muistiinpanoja marginaaleihin. Se vaatii myös sitä että käyn läpi pitkän listan kirjoja jotka merkkasin kirjanmerkkeihin ja päätän mitkä teoksista tilaan amazonista jos niitä ei löydy kirjastosta. 

Työn alla ovat nämä kaksi mutta suunnitelmissa on myös A2. Sama päähenkilö, mutta eri paikka ja eri murha. Tiedän kuka on murhaa ja ehkä jopa kenet ja miksi mutta nämä kaksi viimeistä voivat vielä muuttua, niin alustavassa vaiheessa A2 vielä on. 

A:ta editoidessa huomasin ikävän epäjohdonmukaisuuden mikä vaatii yhden uuden pätkän kirjoittamista mutta sitä en jaksa enää tänään tehdä. Sen sijaan otan lisää teetä ja jatkan eilen linkittämieni videoiden katsomista. 

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kurkistus prosessiin

Youtube on täynnä kaikenlaista hauskaa kirjoittamiseen liittyvää.  Dokumentit ja haastattelut ovat nyt itsestään selviä mutta sitten siellä on myös tällainen. 

Inside creative writing.


Watch a Pulitzer Prize-winning fiction writer create a short story in real time, from first inspiration through all the bad sentences and wrong turns to final, polished story, commenting on his process as he works. Robert Olen Butler, who teaches creative writing at Florida State University, recorded this 17-part series in the fall of 2001. For more on the project, visit www.fsu.edu/butler For more on Professor Butler: 

Tämä on sinänsä vanha juttu. Nämä on kuvattu 2001 ja julkaistu noin kaksi vuotta sitten youtubessa, eli voi olla että olen viimeinen joka nämä löysi, mutta nyt kun löysin olen ihan mielissäni näistä. 

Sarja on sinänsä kiehtovaa koska Butler kirjoittaa niin eri tavalla kuin mihin itse on tottunut. Esimerkiksi tämä yletön editointi mitä Butler harrastaa ensimmäisessä versiossa on minulle vierasta. 

Tämä videosarja periaatteessa hyvin samanlaista kuin Lets Play:t eli joku pelaa peliä ja kuvaa session ja julkaisee youtubessa. Teen tällaisia Lets Play:tä itsekin ja seuraan muiden pelejä joten ehkä tällainen tirkistely toisen ihmisen kirjoitusprosessiin sopii minulle. 

Toinen asia mikä yhdistää mielestäni tätä sarjaa ja Lets Play:tä on se turhauttava tunne kun pelaaja tekee väärin, menee ovesta A kun haluan mennä ovesta B. Tässä turhauttavaa on se että Butler kirjoittaa mielestäni aivan väärää tarinaa. Hän saa inspiraation tarinaan vanhasta postikortista ja se tarina minkä minä sain kortista irti on täysin eri. Tämä pieni yksityiskohta ärsytti minua oikeastaan vain ensimmäisen videon alussa, mutta nyt kun olen päässyt sen yli, videota on ihan mukava seurata. 

Tällä hetkellä olen menossa sarjan toisessa osassa. Jokainen osa on noin kaksi tuntia, joten voi mennä hetki ennen kun nämä on kahlattu läpi. 



maanantai 13. lokakuuta 2014

Uusi aloitus

Päätin siis jälleen kerran että haluan blogin. Edellisen lopetin ehkä noin vuosi sitten kun tuli tyhjänbloginkammo. Se on sitä kun tietää että jossain on blogi johon ei ole kirjoittanut pitkään aikaan ja paineet uuden tekstin tuottamiseen, vaikkei ole mitään sanottavaa, kasvavat.

Tällä kertaa en ota paineita. Hyväksyn sen että jossain vaiheessa tulee taas katkos. Ehkä tulee niin kiire siviilielämässä etten ehdi kirjoittaa, ehkä omien projektien kirjoittamiset tökkivät niin pahasti että viimeinen asia mitä haluan on kirjoittaa tähän blogiin. Sitten kun niin käy niin toivon voivani antaa blogin levätä, poistamisen sijaan.

Vaikka jätin bloggaamisen en ole missään vaiheessa jättänyt muiden blogien lukemisen. On ollut ilo seurata kuinka moni bloggaaja on saanut kustannussopimuksen. Se on hienoa, ja odotan innolla että pääsisin lukemaan heidän tuotoksiaan.

Alla on sitten ne kaksi syytä miksi halusin aloittaa tämän blogin
1. Haluan kirjoittaa kirjoittamisesta. Tätä kaipasin eniten kun olin blogiton.
2. Haluan paikan mihin saan kerättyä blogit joita seuraan.