sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kirjamessut ja vähän muuta

Kävin kirjamessuilla, mutta vain tänään. Kuuntelin monta mielenkiintoista paneelia, söin maistiaisia ainakin yhden aterian verran ja en ostanut ainuttakaan kirjaa. Teki kyllä mieli, mutta olin päättänyt että ostan joko Stephen Kingin IT-kirjan tai Sarah Watersin Vieras kartanossa. En löytänyt kumpaakaan, en antikvariaateissa enkä uutena.

Kuuntelin tänään myös runoja. Ensin open mic-tilaisuudessa Louhi lavalla. Jouduin jättämään sen kesken koska halusin myös nähdä poetry slam kisan. Kisa oli pettymys, ainoa tyyppi jonka runoista pidin tippu jo ensimmäisellä kierroksella, enkä siten jäänyt katsomaan kuka sen voitti. Jälkikäteen harmitti kovasti että lähdin open-mic tilaisuudesta, sillä sieltä kuulu välillä ihan mielettömiä aplodeja. Tunnustan ihan suoraan, että iski annoskateus.

Vähän E:stä.
Ihan törkeen tuskaista ollut näiden viimeisten lukujen editointi. Työn alla on ollut tämän viikon kolme lukua ja jokaisessa niissä oli jotain mikä ei toiminut ja jota en osannut säätää toimivaksi. Eilen paahdoin kässärin kanssa melkein puoleen yöhön ja tänään heräsin viideltä (vanhaa aikaa) jatkamaan työtä. Nyt ehkä, ja vain ehkä, nämä saattaa olla OK. Ajattelin antaa niiden olla nyt muutaman päivän ja katsoa sitten miltä niiden lukeminen tuntuu.

Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että pääsen aloittamaan viimeisen luvun editointia! Siis ei E:n viimeistä lukua, vaan tämän kierroksen viimeisen luvun. Ennen kun siirrän editoinnin tarinan alkuun, ajattelin kirjoittaa yhden näistä puutuvista loppupään luvuista. Sen ei tarvitse tulla ihan täydellisen valmiiksi, kunhan nyt jonkin verran. Odotan oikeastaan ihan innolla että pääsen editoimaan alkupään lukuja. Kiva nähdä minkälaista tekstiä siellä on. Välillä käyn vähän kurkkaamassa, mutta toistaiseksi olen aika hyvin pystynyt pitämään näppini kurissa.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

14/18

Kirjamessut alkavat huomenna!

Joku vuosi otan lomani siten että voin mennä sinne sekä torstaina että perjantaina + viikonloput jos on mielenkiintoista ohjelmaa. Tänä vuonna taidan tyytyä vain käymään siellä sunnuntaina. Lauantain ajattelin pyhittää E:lle. Uskon että voisin ehkä saada kolme lukua editoitua vielä tällä viikolla ja ensi viikolle jäisi se kaiken vaikein. Sitten palaan alkuun ja jatkan editointia. Tällä hetkellä E:ssä on 34 lukua (joista 6 on kirjoittamatta), sekä 46 454 sanaa. Yhden luvun kohdalla mietin, et jakaisiko kahtia, mutta katson sitä sitten kun pääsen sinne asti.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

13/18

Pitkästä aikaa vähän toivekkaampi olo sen suhteen että ehkä E vielä joskus valmistuukin. Viime viikolla angsteilin sen kanssa että tämä ei valmistu koskaan. Editoitavista luvuista sain tänään valmiiksi 12 ja 13. Numero 14 on editoitu, printattu ja korjaukset siirretty scriveneriin, mutta se ei ihan vielä toimi ja vaatii vielä työtä. Annan sen hetken levähtää ja katson sitä myöhemmin. 
15 – 17 on printattu ja odottavat punakynää. Numero 18 on vielä ihan vaiheessa. En siis tule saamaan tätä kirjamessuihin mennessä ihan niin valmiiksi kuin halusin, mutta tarpeeksi lähelle.
Tämän kierroksen jälkeen, palaan alkuun ja korjaan kaikki ne epäjohdonmukaisuudet, jotka tarinaan on jäänyt sen takia että asiat vähän muuttui kirjoittaessa. Tällä kierroksella ajattelin myös kirjoittaa ne 6 lukua jotka vielä on kirjoittamatta.

Haluaisin saada tämän osan E:stä valmiiksi ennen uutta vuotta, sillä ensi vuoden alusta olisi todella hienoa jos voisin alkaa kirjoittamaan sitä menneisyyden osuutta. Jos menee todella hienosti ja onnistun mun feikkinanossa, minulla on marraskuun lopussa menneisyyden osuuden outline valmiina.

Blogi täytti vuosia tiistaina, mutta enpäs tietenkään muistanut tätäkään hienoa merkkipäivää kuin vasta tänään. 

En tiedä onko tässä selityksessä mitään järkeä kenellekään muulle, mutta tällaisia fiiliksiä tänään :) 

perjantai 16. lokakuuta 2015

Workshop

Viime ja tällä viikolla osallistuin kirjoittamiseen liittyvään workshoppiin. Se oli Joonas Konstigin vetämä kahden päivän paja ja pitää sanoa että se oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvä kokemus. En ole aikaisemmin työstänyt omaa tekstiä workshopissa, ja olen usein miettinyt et mikä se sellainen edes on. Osallistujia oli kymmenen, jokainen toi kumpaankin kertaan pari sivua omaa tekstiä, joko proosaa tai runoutta. Sitten kävimme tekstit läpi, hyvin yksinkertaista mutta todella mielekästä.

Ensimmäiselle kerralle vein workshoppia varten kirjoittamani novellin. 

Pistän tähän alle nyt tämän novellin, siinä muodossa millaisena pistin sen muiden luettavaksi ja kirjoitan sen jälkeen sen palautteen minkä siitä sain.

----
Tyttö

Rastapäinen poika kutsui häntä Gestapoksi. Mielikuva oli syntynyt niiden matkojen aikana, joina he olivat tuijottaneet toisiaan raitiovaunussa, tai poika oli tuijottanut. Jos mieheltä olisi kysytty, hän ei pystyisi sanomaan pojasta mitään. Hän ei muistaisi tämän vaaleita hiuksia, vihreää takkia tai mustia housuja jotka olivat aina koirankarvoissa.
Ensin poika oli kiinnittänyt huomionsa miehen hiuksiin, pään yli kammattuihin haituviin, jotka tyystin epäonnistuivat peittämään alkavan kaljun. Poika kiinnitti huomionsa ohutsankaisiin silmälaseihin ja viiksiin, jollaisia vain keski-ikäiset urpot saattoivat pitää viehättävinä.
Miehellä oli aina päällään trenssi, maitokahvin värinen ja kiinni napitettu, samanlainen kuin pojan isoisällä oli aikoinaan ollut. Salkkua hän kantoi vasemmassa kädessään. Istuutuessaan mies laski salkun polvilleen ja risti kätensä sen päälle. Hän ei koskaan räplännyt lukkoa, rummuttanut salkun pintaa tai kurkistanut sen sisään ja kaikista muista matkustajista poiketen, poika ei koskaan nähnyt miehen kaivavan puhelintaan esille ja kuluttavan kuuden minuutin mittaista työmatkaansa laitetta hiplaten.
Mies sanoi ”anteeksi” ja ”kiitos” ahtaassa käytävässä. Hän luovutti paikkansa vanhuksille ja naisille, jopa niille, jotka mielenosoituksellisesti jäivät seisomaan tyhjän penkin viereen.
Nahkahanskat astuivat kuvaan syyskuun lopulla, kun ilma kääntyi ja ensimmäiset navakat tuulet puhalsivat mereltä. Kuten kaikkina arkiaamuina, poika astui ratikkaan ensin, neljä pysäkkiä ennen Gestapoa. Reppunsa poika heitti tyhjälle penkille, päättäen tänä aamuna olla Se Kusipää, joka varaa kaksi paikkaa. Jossain vaiheessa poika havahtui ääneen. Narskuvaan hiertävään ääneen, joka hädin tuskin kuului aamuruuhkaisessa raitiovaunussa. Ääni tuli miehestä, Gestaposta, kun salkkua pitävä käsi vuoroin kiristi, vuoroin hellitti otettaan.

Ville Möyryselle mies oli Se Vitun Karppinen, tai pelkkä Karppinen jos nimi piti lausua muiden seurassa.
Karppinen oli korvaamaton tiimin jäsen ja hyvä tyyppi. Se Vitun Karppinen, oli niuhottava kusipää, huumorintajuton kullinnuolija joka ei varmaan koskaan ollut saanut pillua. Samaa mieltä olivat Jere ja Pekka, mutta tuskin herra toimitusjohtaja, joka tarkasteli maailmaa raporttien ja numeroiden läpi.
Karppinen toimitti raportit ajallaan, mieluummin ennen deadlinea. Hän pysyi palaverissa asiassa, ei koskenut talon pullaan, ei osallistunut kahvirinkiin ja söi eväänsä koneensa äärellä.
Se Vitun Karppinen, ei joustanut aikatauluissa, vaikka toinen olisi ollut sairaana. Ei liittynyt kahvipöytään juomaan Pesosen eläkekahveja tai juhlistamaan Villen ensimmäisen lapsenlapsen syntymää. Se Vitun Karppinen, oli vain numeroita ja lausuntoja eikä ripaustakaan inhimillisyyttä.

Torstaisin puoli kuuden ja seitsemän välillä mies oli Antti, tai Antti-kulta. Joskus hän oli sairaanhoitaja, entinen rakastaja, naapurin poika tai murtomies, äidin voinnista riippuen. Huonoimpina päivinä hän oli isä, isi tai pappa, sillä yhdennäköisyys isoisään oli hätkähdyttävä. Kaikista pahimpina päivinä, hän ei ollut kukaan, vaikka istui koko vierailun ajan äitiään vastapäätä.

Tytölle mies oli Se Mies. Se Mies, joka toi aamupalan ja korjasi astiat illemmalla pois. Se Mies, joka siivosi huoneen, vaihtoi lakanat ja keräsi petivaatteet ja pyykit pois. Se Mies, joka toi hänelle vaatteita ja lehtiä. Opetti sitomaan hiukset tietyllä tavalla, näytti miten päätä tuli kallistaa oikein tai kuinka istua kuten Maija. Tytölle hän oli Se Mies, joka satutti ja suukotteli. Jonka käsiä mustat nahkahanskat aina verhosivat ja joka ei moneen viikkoon ollut vaihtanut hänen kanssaan ainuttakaan sanaa.

Ylikonstaapeli Nordbergille tyttö tulisi pitkään olemaan Leukaluu Nuuksiosta. Hän katsoi läpinäkyvässä pussissa olevaa luuta ja yritti kuvitella tapahtumia, joiden seurauksina luu oli päätynyt harmaan huskyn leikkikaluksi. Hän käveli koiraa ulkoiluttaneen pojan kanssa reittiä läpi, tämän yrittäessä muistaa mistä Viima oli luun löytänyt. Öisin Nordberg luki uudelleen ja uudelleen patologin raporttia ja rukoili, että luussa näkyvät leikkausjäljet olivat syntyneet vasta kuoleman jälkeen. Patologin mukaan jälkien syntymisestä oli mahdoton tehdä päätelmiä. Nordbergin arvaus oli yhtä hyvä kuin hänen omansa.

Palaute:
Omaksi yllätyksekseni, kukaan ei antanut tästä huonoa palautetta. Sain sellaisen huomautuksen että poika ei ehkä käyttäisi sanaa ”viehättävä”, vaan se on enemmän naisten käyttämä sana ja että patologi voi selvittää onko luu leikattu ennen kuolemaa vai sen jälkeen. 

Toisen kerran tekstiä en voi tähän laittaa, koska se oli pätkä E:tä. En olisi millään ehtinyt kirjoittaa mitään uutta joten editoin E:stä yhden alkuluvun pätkän ja pistin sen. Ajatuksena oli kyllä todella ahdistavaa näyttää kenellekään E:tä tai puhua siitä kasvotusten vieraiden kanssa. 

perjantai 9. lokakuuta 2015

Jauhamista

Margaret Pennyn blogissa oli hauska postaus nimeltä the Grind. Hän kääntää sen sanan tarkoittamaan raastaa, minä olen aina mieltänyt sanan jauhamiseen. Jauhinkiveen, varsinkin siihen mitä veivataan käsin. Siltä tämä prosessi ainakin minusta tuntuu. Esimerkiksi kun nyt editoin, niin periaatteessa yksi luku käy kierroksen toisensa jälkeen, kunnes koen että se on valmis printattavaksi. Sitten printtaan, korjaan ja siirrän korjaukset takaisin scriveneriin. Tässä vaiheessa luen ja ehkä vielä vähän korjata lisää, mutta yleensä tulostetun version jälkeen se on vähän niin kuin siinä. Ne kolme lukua mitä minun piti tällä viikolla saada printtivalmiiksi, on vielä vaiheessa. Yksi on ehkä printtivalmis, mutta tiedän sen vasta kun palaan siihen. Se on nyt sellaisessa vaiheessa, että annan sen hetken hengähtää. Toinen luku on todella vaiheessa sillä sain vasta äsken valmiiksi ensimmäisen kierroksen, kolmatta en ole vielä edes vilkaissut.

E parka on jäänyt tällä viikolla vähälle huomiolle. Viikko hujahti ohi niin nopeasti ja kiireellisesti että hädin tuskin kerkesin vilkaisemaankaan E:n suuntaan. Viikonloppu ei myöskään näytä siltä, että pääsisin edistämään kässäriä. Huomenna pitää olla sosiaalinen, mutta aamun (heräämisestä jonnekin kymmeneen asti) ajattelin pyhittää E:lle. Jos huonosti käy, se on ainoa hetki kun voin työstää E:tä. Sunnuntai pitää pyhittää kouluhommille, E:tä työstän jos kerkiän. Tänään piti panostaa kässäriin, mutta pääsin koneen äärelle ihmeellisen myöhään ja päivän saldoksi tuli ensimmäinen kierros työn alla olevalle luvulle.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kun haluaa kaiken

Kirjamessut lähestyvät pikkuhiljaa. Katselin ohjelman läpi ja joka päivälle olisi jotain mielenkiintoista, mutta kun pitäisi käydä samaan aikaan myös töissä D: 

Torstaina ja perjantaina messuilla olisi juuri kaikista mielenkiintoisimmat vieraat ja tapahtumat, mutta niinä päivinä en juuri pääse. Lauantain ohjelmistosta minua kiinnostaa eniten keskustelu suomen somaleista, mutta mikään muu ei oikein ole sellainen mikä olisi pakko nähdä . Sunnuntaina on sitten taas kaikenlaista kiinnostavaa, ajattelin aloittaa aamun "Vähemmistöt suomalaisessa kirjallisuudessa"-keskustelulla ja lopettaa poetry slam -kilpailuun. 

Viikonloppuna editoin E:tä pikkasen eteenpäin. Tämä viikko ja luultavasti myös tuleva viikonloppu on vähän sellaisia etten ehkä kerkiä paljon editoimaan. Ei mitenkään mukava tilanne, mutta minkäs teet. Kouluhommat on se mikä syö tätä minun vapaa-aikaa, tää on tätä työn ohessa opiskelun ihanuutta. Mut emmä sillai oikeasti valita, opiskelu on ihan mielenkiintoista. Ongelma on vaan se, että haluan kaiken. Käydä töissä, opiskella ja omata yhtä paljon vapaa-aikaa kuin kesällä.

perjantai 2. lokakuuta 2015

11/17 + 1

Editoinnin edetessä loppupään luvut ovat kokeneet pientä liikehdintää. Olen poistanut ja lisännyt kohtauksia, irrotellut niitä ja siirrellyt uusiin paikkoihin. Editoitavia lukuja on siis vielä seitsemän jäljellä, koska yksi luku jakautui kahtia. Täysin uusia lukuja on syntynyt kolme, mutta ne kirjoitan kun tämä kierros on ohi. Viikonloppuna pitää tehdä paljon ei kirjoittamiseen liittyviä asioita, joten en tiedä miten paljon ehdin työstää E:tä. Voisin yrittää kuitenkin ottaa ensi viikon tavoitteeksi saada seuraavat kolme lukua siihen pisteeseen, että voin tulostaa ne ja jatkaa editointia paperilla.

Viime viikonloppuna laitoin itseni Norman varaujonoon. Jonossa oli ennen minua reilusti yli tuhat ihmistä, silti puolet vähemmän kuin Valtosen kirjassa aikoinaan. Pitkästä aikaa minua on alkanut taas kiinnostamaan Oksasen tuotanto. Pidin todella paljon Staalinin lehmistä, tuskin yhtään Baby Janesta, puolet Puhdistuksesta oli mielenkiintoista ja kyyhkysiä en ole lukenut koska se ei aiheena oikein kiinnosta. Norma sen sijaan tuntuu mielenkiintoiselta, pidän myös kannesta se on jotenkin hyvin kaunis ja ihanan värinen. 

Nano lähestyy pikkuhiljaa. Olen osallistunut Nanoon kahdesti ja huomasin kyllä että se ei ole ihan minun juttu. Minä olen enemmän tällainen hidastempoinen kirjoittaja. Olen kuitenkin miettinyt nanoa siinä mielessä, että alkaisin työstää sen aikana E:n menneisyyden osuuksia. Luku per päivä käsinkirjoitettua tekstiä. Tekstin pituus tulee vaihtelemaan hurjasti, mutta pituus ei olekaan se mitä ajan takaa, vaan sen luvun ydin. Olis aika hienoa, jos minulla olisi joulukuun ensimmäisenä päivänä tämän menneisyys-osuuden runko valmiina.