maanantai 5. lokakuuta 2015

Kun haluaa kaiken

Kirjamessut lähestyvät pikkuhiljaa. Katselin ohjelman läpi ja joka päivälle olisi jotain mielenkiintoista, mutta kun pitäisi käydä samaan aikaan myös töissä D: 

Torstaina ja perjantaina messuilla olisi juuri kaikista mielenkiintoisimmat vieraat ja tapahtumat, mutta niinä päivinä en juuri pääse. Lauantain ohjelmistosta minua kiinnostaa eniten keskustelu suomen somaleista, mutta mikään muu ei oikein ole sellainen mikä olisi pakko nähdä . Sunnuntaina on sitten taas kaikenlaista kiinnostavaa, ajattelin aloittaa aamun "Vähemmistöt suomalaisessa kirjallisuudessa"-keskustelulla ja lopettaa poetry slam -kilpailuun. 

Viikonloppuna editoin E:tä pikkasen eteenpäin. Tämä viikko ja luultavasti myös tuleva viikonloppu on vähän sellaisia etten ehkä kerkiä paljon editoimaan. Ei mitenkään mukava tilanne, mutta minkäs teet. Kouluhommat on se mikä syö tätä minun vapaa-aikaa, tää on tätä työn ohessa opiskelun ihanuutta. Mut emmä sillai oikeasti valita, opiskelu on ihan mielenkiintoista. Ongelma on vaan se, että haluan kaiken. Käydä töissä, opiskella ja omata yhtä paljon vapaa-aikaa kuin kesällä.