keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Editointia

Aika rennosti tullut otettua nämä päivät, kun E:tä ei tarvitse enää kirjoittaa sanamäärätavoitteet silmissä. Lauantaina käväisin Sellon kirjoittajapiirissä, muuten ihan kiva keikka mutta siellä oli minun lisäksi vain vetäjä. Kahdesta ihmisestä ei saa piiriä sitten millään, joten laitoin mailia niille, joiden kanssa olin kirjoittamisworkshopissa loppusyksystä. Ainakin pari näytti innostuvan ja lupasi tulla käymään. Käyn piirissä ainakin vielä kerran, mutta jos kävijämäärä ei tästä piristy, niin varmaan feidaan itseni sieltä pois. En ole muutenkaan vielä varma, onko se nyt ihan minun juttu.


Tällä hetkellä työn alla on ne E:n luvut, jotka syntyivät loppuvuoden editointikierroksessa. Osa on täysin uusia ja osa vanhoja jotka muuttuivat niin paljon, että ne menee melkein uutena. Yhteensä lukuja on kymmenen ja nyt työn alla on ensimmäinen. Näiden kanssa ei ole mitään tavoitteita, editoin niitä niin vähän tai paljon kun tuntuu. Jos määrään näille deadlinen, siinä käy niin että väsyn ja väsähdän ja sitten työstän ne liian nopeasti koska haluan vain päästä niistä eroon.


E on kokonaisuudessaan tällä hetkellä 90 727 sanaa. Scrivenerin mukaan se tekee 462 A4-arkkia. Pokkarin sivuina luku on 260. Tämä projekti on tällä hetkellä melkein tuplasi niin pitkä, kuin projektini yleensä, mutta tämä urakka onkin tuntunut siltä, kuin kirjoittaisi kaksi eri käsikirjoitusta, varsinkin tässä vaiheessa kun nykyhetki ja menneisyys on kirjoitettu omana kokonaisuutena. Ehkä tämä alkaa tuntumaan yhdeltä projektilta sitten kesällä, kunhan alan yhdistelemään lukuja.

Ainokin on sitten vihdoin korkattu. Aino, eli projekti A. Pelkistä kirjaimista kirjoittaminen on vähän tylsää, joten eipä se nyt haittaa, vaikka Ainosta puhunkin. E saa jää vielä E:ksi. Maanantaina oli vähän vaikea nukahtaa, joten nousin ylös ja kirjoitin. Kolme ja puoli sivua käsin, eli melkein ensimmäinen luku. Siitä jäi puuttumaan vielä se tärkein kohtaus, mutta päästyäni siihen asti kättä särki ja päätä väsytti joten jätin sen suosiolle seuraavalle kerralle.


En ymmärrä miten voi olla vasta keskiviikko, vaikka olen jo ihan valmis viikonloppuun.