sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Talvi :)

Ihana viikko takana, enkä edes tarkoita töitä ja E:tä vaan sitä että oli lunta ja pakkasta. Mies murisi aina kun lähti aamulla töihin, minä olin sen sijaan ihan haltioissani. Minua ei haittaa jos tätä jatkuisi kesäkuuhun asti. Tuskin tulee jatkumaan, mutta saahan sitä unelmoida. 
 
Otin tämän viikon tavoitteeksi superboostin E:tä. Huomenna alkaa koulu, töitä on vähän liikaa ja tenttiinkin pitäisi lukea. E:stä (nykyhetken aikajana) on jäljellä enää kolme lukua. Kaksi sellaista joihin pitää kirjoittaa pätkiä ja yksi sellainen joka pitää kirjoittaa kokonaan. Sitten on vielä muutamia yksittäisiä pieniä pätkiä jotka vielä etsivät paikkaansa. E:n nykyhetkeen sijoittuva osuus on tällä hetkellä 38 lukua ja sanoja 58 099. 
 
Siirtelin justiinsa Scriveneriin niitä nano tekstejä mitä kirjoitin menneisyyden osuudesta. Vielä neljä lukua siirtämättä, mutten tiedä jaksanko enää tänään, luultavasti en. Käsin on kiva kirjoittaa, mutta tekstin siirtäminen koneelle on todella puuduttavaa hommaa. 
 
Tänään sain luetuksi Norman ja aloitin KonMarin, mutta enemmän näistä myöhemmin, kun teen ensi kuun alussa jonkinmoisen koosteen lukemistani kirjoista.