Viikko

Kesäkuuhun on viikko! Kesä- ja joulukuu on ne kaksi kuukautta, joiden tulo on aina yhtä järkyttävää. Jotenkin ne ovat aina niin kaukana, että niiden tuloon on ikuisuus ja sitten ne ovat kuitenkin ihan kohta siinä. Seuraavaan deadlineen on myös viikko. Ennen kesäkuuta haluaisin saada kirjoitettua yhden luvun, kolme kohtausta ja lisätä eräs hahmo tiettyyn lukuun, jossa hän ei vielä esiinny. Noiden uusien tekstien suhteen en tavoittele muuta kuin raakatekstiä. Kunhan saisin sen asian ytimen paperille, olisin ihan tyytyväinen. 

Oikeasti aikaa on vähemmän kuin viikko sillä keskiviikkona on menoja, torstaina vähän muita hommia ja perjantaina pitää olla sosiaalinen. Mutta jos onnistuisin tavoitteessa niin Kellotornissa olisi loppua lukuun ottamatta kaikki palikat paikoillaan.

Ja se loppukin on tavallaan olemassa. Se on 15 lukua, jotka olen pistänyt jo Scrivenerissä paikoilleen. Niistä ei vaan ole kirjoitettu mitään. 

Toivottavasti saan kirjoitettua tänään jotain, sillä energiataso on aika lailla tasoa nolla. Lääke jota söin unettomuusvaikeuksien takia on joko lopetettu, sitä ei saa enää niin pienenä annoksena, kuin mitä minä syön tai niillä on vain toimitusvaikeuksia (en ihan pysynyt kärryillä, mitä farmaseutit sanoi). Lopputulos on kuitenkin se, että sitä ei enää ole. Maanantaina sain uuden reseptin eri lääkkeeseen, mutta se on sellainen, jonka apteekin pitää valmistaa ja saan sen vasta ensi viikolla. 

Tämän tarinan pointti oli kuitenkin se, että olen vetänyt viimeisen viikon 4h yöunilla (jos on ollut hyvä yö). Töissä olen käynyt, mutta urheilu on jäänyt, koska energiataso ei riitä. Mutta mutta… koska kaikissa asioissa on ne hyvätkin puolet, niin on tässäkin! Olen esimerkiksi kirjoittanut aika lailla. yhtenäkin yönä kirjoitin erään luvun joka oli haronut pitkään vastaan ja tänään sain luetuksi loppuun yhden Kellotorniin liittyvän kirjan. Ja niin onnellinen kuin olenkin, että sain tuon vaikean luvun kirjoitettua niin kyllä minä olisin silti mieluummin nukkunut.

Räpeltämistä

Viikko sitten en halunnut vielä katsella Kellotornin Scrivener-tiedostoa koneelta, mutta enää se ei tunnu niin vastenmieliseltä. Luulen, että räpeltäminen auttoi tähän. Se, kun siirsin lukuja ja suunnittelin asioita ja tein kaikenlaista pientä säätämistä ja samaan aikaan sanoin itselleni, ettei minun tarvitse editoida eikä kirjoittaa. No tänään olen tehnyt kumpaakin. Vaihdoin parin luvun kertojat, vaihdoin kohtauksien paikkaa ja kirjoitin ihan pieniä täydennystekstejä sitomaan korjaukset toisiinsa. Räpeltämistä on vielä jäljellä. Ei ihan mielettömiä määriä, mutta tarpeeksi. 

30 minuuttia

Tänään oli sellainen päivä, ettei tarvinnut olla työpaikalla. Oli kaikenlaista hauskaa ja kotiin sai lähteä ajoissa. Kodin sijaan suuntasin keskustaan. Kävin akateemisessa tarkoituksena ostaa uusi kirjoituskynä, mutta sitä tiettyä kynää ei löytynyt mustana. Vihreää, punaista ja sinistä löytyi, mutta ne ei paljon lohduttanut. Kynän sijaan törmäsin sattumalta näyttelypöytään jota oltiin joko juuri purkamassa tai rakentamassa ja pinon päällimäisenä oli kaksi sellaista kirjoitusvihkoa joita olen käyttänyt jo vuosia, mutta joita ei viimeksi enää ollut myynnissä.

Kyselin asiaa kassalta ja nämä oli nähtävästi ainoat kappaleet mitä heillä enää oli. En juuri nyt tarvitse kirjoitusvihkoa, mutta ostin kummatkin siitä huolimatta. Nykyisestä vihosta, johon kirjoittelen kellotornia, on vielä niin paljon jäljellä, että uskon Kellotornin mahtuvan siihen ihan kokonaan, eli kun joskus korkkaan toisen näistä vihoista se on tarinaa varten josta en tiedä vielä mitään. Tai tiedän vähän parista ajatuksesta, mutta mikä niistä (jos mikään) päätyy seuraavaksi työn alle on vielä avoin. Onneksi näin isoja juttuja ei tarvitse vielä miettiä. Kellotorni kun tulee pitämään minut onnellisesti kiireisenä vielä ainakin vuoden.  

Akateemisen jälkeen suuntasin Oodiin odottamaan, että mies pääsisi töistä. Löysin tyhjän paikan isojen ikkunoiden ääreltä ja sitten kirjoitin. En kirjoittanut mitään mihinkään projektiin, enemmän vain jotain vähän kaikesta. Puoli tuntia jaksoin ja sitten loppui puhti. 

Loppuajan istuin ja nautin siitä, että oli arki ja ei ollut vielä liian myöhäistä, mutta eniten siitä, ettei ollut kiire minnekään. Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta, kun koin, että Oodi on ihan viihtyisä paikka (puhun nyt kirjastosta enkä pohjakerroksesta joka on vain harmaa ja ankea). Ehkä tänään siellä oli rauhallisempi hetki menossa koska tuntui, että siellä oli väljempää. Porukkaa oli paljon, mutta se maaginen raja sopivan määrän ja liian paljon välillä ei ollut nähtävästi ylittynyt.

Aikajana

Tänään tein kellotornille aikajanan. Olen väsännyt näitä aikajanoja jo useampaan otteeseen, mutta aikaisemmin ne jäi aina puolitiehen. Kellotornin juonessa on ollut jatkuvasti yksi osio joka ei oikein kunnolla toiminut ja olen tässä jo muutaman päivän purkanut tätä kohtaa auki. Tänään sitten istuuduin kirjoitusvihon äärelle ja aloin listaamaan tapahtumia ja ensimmäistä kertaa sain taustatarinan toimimaan. Sitten perustin exelin (tai oikeastaan google sheetsin) ja listasin vasempaan sarakkeeseen vuodet ja ylimpään riviin kuukaudet ja aloin purkamaan kirjoitusvihon sisältä tähän exeliin. 

Ja koska asioita on helpompi hahmottaa, kun ne on paperilla, niin tulostin sitten tämän exelin ja nyt minulla on kuudesta A4-arkista yhteenteipattu taulukko. 

Aikajana jonka tein tänään oli Kellotornin kehyskertomus. Se alkaa 24-vuotta ennen kuin käsikirjoituksessa kerrottu tarina alkaa ja loppuu siihen, mihin käsikirjoitus loppuu.

Minulla ei ole vieläkään sellaista oloa, että haluan editoida Kellotornia, vaikka minulla on jatkuvasti sellainen olo, että haluan räplätä sitä. Olen esimerkiksi siirtänyt jo kaiken raakatekstin Scriveneriin ja yrittänyt löytää ne kohdat mihin ne kuuluu. Aluksi yritin tehdä tätä räpeltämistä pädiltä, mutta Scrivenerin iOs-version käyttöliittymä on vain niin kankea, ettei sitä jaksa käyttää. iOs-versio on kätevä muussa mielessä, mutta lukujen ja kohtausten siirtelyssä sitä on tuskasta käyttää.

Sanoja

Tänään kirjoitin. Alkuun ihan vain jotain epämääräistä ja sitten yhden kohtauksen. Myöhemmin kirjoitin vielä lisää. Luin sitä kirjaa Kellotornia varten ja yksi luettu lause pukkasi sanoja ulos. 

Tänään oli iltavuoro ja pakko sanoa, että olin aamun vähän hukassa. Olen niin tottunut siihen, että kun on iltavuoro niin aamusa menee helposti 2 tuntia editoidessa ja sitten on vielä vähän yli tunti aikaa syödä välipalaa, lukea ja saattaa itsensä työkuntoon. Tämä aamu meni kuitenkin haahuillen. Onneksi tajusin toista kahvikuppia juodessa istuutua kirjoitusvihon eteen. 

Olen jo siirtänyt ne aikaisemmin kirjoitetut kohtaukset Scriveneriin, mutta en vielä tämänpäiväisiä. En aukaissut tiedostoa koneella, vaan pädillä. Tiedoston näkeminen koneella on vieläkin jotenkin vastenmielinen ajatus, mutta pädillä se ei näytä yhtään niin pahalta. Varmaan sen takia, että pädillä projekti ei näytä täysin samalta vaan jotenkin pelkistetymmältä.

Harmi, kun tee loppui. En jaksa keittää uutta kupillista enkä jaksais edes juoda kokonaista kuppia. Puolikas olisi ollut ihan sopiva. Ehkä jos en olisi jo heittänyt teepussia pois olisin voinut keitellä vielä sen puolikkaan.

Tauko

Pakko pistää Kellotorni hetkeksi tauolle, kun tuntuu etten jaksa katsoa enää koko tiedostoa. Aina kun yritän, niin päällimmäinen ajatus on - ei. 

Sen sijaan päätin, että keskityn taas Kellotorniin liittyviin kirjoihin. Olen lukenut Kellotornia varten jo vaikka mitä, mutta silti minulla on jatkuvasti sellainen tunne, etten tiedä tarpeeksi. Ja tietenkin siinä käy juur niin, että heti, kun annan itselleni luvan, ettei ole pakko kirjoittaa sanoja syntyy. Niitä synty pari riviä heti, kun aukaisin kirjan ja luin kuvauksen eräästä piirrustuksesta, joka oli painettu sisäkanteen ja kun jaksoin lukea pari sivua lisää, niin dialogi alkoi pyörimään päässä.

Onneksi on viikonloppu. Vapusta huolimatta tämä viikko tuntui jotenkin järjettömän pitkältä vaikka oli kymmenen kertaa kevyempi kuin edellinen. 

Heittämällä

Tänään tapahtui kaksi todella kivaa asiaa:

1. Sain valmiiksi K:n muokkaukset ja vaihdettua minäkertojan kolmanteen persoonaan
2. Yhdistin K:n ja L:n osuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. 

K ja L on yhdistetty tällä hetkellä ihan heittämällä. L:n osuudessa oli se yksi luku, jossa K ja L tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa ja tätä lukua käytin ankkurina, kun mietin, missä kohtaan K:n tarinaa tämä tapahtuu. Muut luvut (eli kaikki mitä tapahtui ennen ankkuria ja sen jälkeen) pistin vain jotenkuten paikoilleen.

Kertojatyylin vaihtaminen ei ollut vaikeaa. Ainoastaan ensimmäisen luvun ensimmäinen kohtaus tuotti ongelmia. Minulla meni ikuisuus saada se kuulostamaan juuri oikeanlaiselta alkuperäisessä minämuodossa ja ajattelin jo silloin, että onneksi tätä ei tarvitse muuttaa kolmanteen persoonaan koska emmä tätä osaisi edes muuttaa. Ja en minä osannutkaan. Editoin tätä yhtä viiden rivin pätkää neljä päivää, kunnes mietin, että olkoon. Teen sen toiste. Lopputeksti meni sitten aika kevyesti ja oli kiva lukea K:n osuudet uudelleen ja aina välillä yllättyä, että näinkö tämä oli ratkaistu.

Seuraavaksi pitäisi alkaa punomaan K:n ja L:n osuuksia paremmin yhteen ja sitten on vielä ne 7 puuttuvaa lukua jotka pitäisi myös kirjoittaa. Niin ja tietenkin ne ensimmäistä viisi riviä jotka on vieläkin ihan väärin.