maanantai 25. huhtikuuta 2016

Laskukaavoja

En tiedä kuinka monella eri tavalla lukuja voi laskea uudelleen, mutta aina kun saan yhden valmiiksi lasken jäljelle jääneet. Katson kalenteria ja mietin, milloin voisin teoriassa saada tämän kierroksen valmiiksi. No teoriassa, ensi kuun loppuun mennessä. Tämä siis jos olen extra tehokas ensi viikolla, kun on yksi ylimääräinen vapaapäivä sekä lomalla, johon on vielä pari viikkoa.

Teksti ei ole lähellekään valmis vaikka onnistuisin tavoitteessa. Neljä lukua on täysin kirjoittamatta ja sitten on vielä kasa irrallisia kohtauksia jotka vielä etsivät paikkaansa. En mieti niitä kuitenkaan vielä, niiden aika on vasta kesäkuussa.