torstai 12. toukokuuta 2016

The end

Loppu. Kyllä se siellä jossain häämöttää, vaikka tuntuu aina olevan jotenkin aavistuksen verran otteen ulottumattomissa. 

Viime viikon tavoite onnistui, sain editoitua kolme lukua. Tämän viikon tavoite on puolessa välissä, eli vielä kaksi puuttuu. Tästä päivästä en osaa vielä sanoa miten jaksan editoida, kun on muita menoja mutta jos sit vaikka illalla. Edes vähäsen. 

Ihanaa jos tämä kierros on tosiaan loppu kuun vaihteessa koska sitten edessä häämöttää loma. Ei töistä, mutta E:stä. Kaksi viikkoa jonka aikana ei tarvitse editoida tai kirjoittaa. Näiden kahden viikon aikana, olisi kuitenkin tarkoitus koota kaikki muistiinpanot, yksittäiset lauseet ja sanat joita löytyy parista vihkosta, irtonaisista paperinpalasista ja kännykästä. Keräisin ne yhteen ja katson mitä käytän ja mitkä unohdan. Loman aikana olisi myös tarkoitus vähän miettiä siirränkö yhden ison tapahtuman alkuun, vai jätänkö siihen missä se nyt on. Loman aikana voisi myös kirjoittaa vähän raakatekstiä, niistä neljästä luvusta jotka on vielä kirjoittamatta. En siis irrottaudu E:stä kokonaan, Koskettelen sitä vain vähän kevyemmällä otteella.