torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuussa luettu

Tämä kirja löytyi omasta kirjahyllystä. Kirjaston poistokirja jonka olin joskus napannut talteen. Olin positiivisesti yllättynyt kuinka nopeasti tämä edisty ja piti otteessaan. Pitkästä aikaan oli kiva lukea jotain dekkaria.


Löytyi kirjaston sateenkaari hyllystä. Ahmin sen muutamassa päivässä. Mitä tästä voi sanoa muuta kuin ihana. Tämä kirja auttoi myös edistämään yhtä omaa tarinaa, joka on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa. Ei siis mitään juonellisia juttuja, ihan yksi nimi vaan. Ainoa mistä en pitänyt oli se, kuinka groteskisti Maria kuvattiin vanhana.


Kirjat joissa on monta pikkujuttua, niin niiden vaarana on se, että jossain vaiheessa ne pikkujutut alkaa puuduttamaan. Tämän kirjan kohdalla niin ei käynyt. Faktaosuuksia oli välillä liikaa, varsinkin alku oli pelkkää faktaa ja historiaa. Kirja imaisi kuitenkin heti mukaansa, kunhan alkuselitykset loppui ja tosielämän esimerkit alkoi.Tätä lukiessa sai nauraa. 
 

Korppinaiset oli tämän kuun ainoa kirja, jonka kanssa en ihan tullut toimeen. Monta kertaa jätin melkein kesken mutta aina kun ajatus kävi mielessä, niin eteen tuli kirjasta hyvä arvio ja jatkoin. Halusin löytää ja kokea saman kuin muut, mutta en kyllä ihan löytänyt. Sadan sivun jälkeen oli vieläkin vaikeaa, mutta sitten kun jotenkin selvisi sivulle 150 ja tuntui turhalta hylätä kirjaa enää siinä vaiheessa. Sivuja tässä kirjassa oli kuitenkin vain 280. Tätä kirjaa luin ihan tuhottoman kauan, koska se ei napannut. Vasta viimeiset 80 sivua veti enemmän ja kun sunnuntaina menin nukkumaan ja jäljellä oli vielä 30 sivua, niin kirja hiipi uniin. Se oli hauskaa. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään painajaisiin viittaavaakaan. Viimeiset 30 sivua ahmin, koska halusin tietää miten tämä loppuu.


Melkein luin:
Oikeastaan kuuntelin Stephen Kingin Miseryn. En ole hirveästi pitänyt. Olisin kuunnellut loppuun, mutta äänikirjan laina-aika umpeutui ja nyt joudun odottamaan kunnes se vapautuu. Aion kuunnella tämän kuitenkin loppuun. Siitä jäi niin vähän jäljelle.


Karin Slauhterin Sokaistu. Tämä alkoi vähän nihkeästi niin, että heti ensimmäisten 20 sivun aikana mentiin ryminällä läpi päähenkilön työkuviot, perhe, avioero ja kaikki muukin. Nämä on just niitä juttuja, jotka ei mua hirveästi kiinnosta dekkareissa. Mutta, tämä ei ole se syy miksi jätin kirjan kesken. Syy oli se, että kuka ikinä olikaan lukenut kirjaa ennen minua, oli syönyt jotain grillikastiketta lukiessaan ja joka ikisellä sivulla oli ruokatahra. Kun käänsin sivulle 18-19 ja peukalo osui kuivuneeseen kastiketahraan ajattelin (kaikkien kirosanojen lisäksi), että luen sivulle 20 koska en halua laittaa kirjanmerkkiä näiden sivujen väliin. Kun sitten pääsin sivulle 20 ja sieltä löytyi litistynyt banaanikärpänen, lopetin. Ennen kun palautin kirjan kirjastoon, tökkäsin kanteen post-it lapun ja ehdotin poistoa. Ei tuon kuntoista kirjaa saisi pistää enää kiertoon.


Tällä hetkellä luen Lee Childin Tappotahtia. Aivan ihana. Lähtee heti käyntiin ja kun päähenkilöltä kysytään perheestä, sanoo että vanhemmat kuolleet ja veli jossain eikä sitä sitten enää vatkota. Keskitytään vaan siihen ongelmaan joka on käsillä. En oikeastaan kuvitellut, että tykkäisin Lee Childin kirjoista koska en niin välitä aseista ja olen jotenkin saanut käsityksen että tässä ongelmat ratkaistaan ampumalla, mutta ainakin toistaiseksi ketään (muuta kuin uhria), ei olla ammuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti