lauantai 4. marraskuuta 2017

Lokakuussa luettu

Löysin tämän kirjan kun Kirsin kirjanurkassa esiteltiin Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat. Köyhyys kiinnosta minkä takia tein tästä varauksen. Hyvä kirja ja mielenkiintoinen. Rankkoja tarinoita, mutta ei lohduttomia. 

Ainoa mikä minua häiritsi ja pahasti oli kirjan rasistinen alavire. Tämä on taas näitä juttuja joita jokainen lukee tavallaan. Pyysin miestä ja yhtä työkaveria lukemaan kirjan. He tiesivät tarttuessaan kirjaan, että tässä oli jotain mikä häiritsi minua, mutten sanonut mikä. Juteltiin kirjasta vasta sitten kun olivat lukeneet. Mies ei nähnyt tässä mitään rasistista kun taas työkaveri näki. Juttelin kirjasta myös toiselle työkaverille ja kerroin mikä tässä ärsytti. Hän sitten luki kirjan tietäen mikä "ongelmani" kirjan kanssa oli, muttei nähnyt samaa. 

Minulle tästä kirjasta jäi todella ristiriitainen olo. Toisaalta se oli todella hyvä, mutta sitten on tämä toinen puoli. 



Hieno kirja nationalismin historiasta ja nykytilasta. Ehkä vähän liian tiheään printattua tekstiä, sillä tämä oli niitä kirjoja joiden lukemiseen tarvitsin lasit. 


En tiennyt, että elokuva perustui kirjaan kun katsoin sen (ja pidin kovasti). Sitten kirja tuli sattumalta vastaan niin pitihän se lainata. Elokuvassahan keskitytään vahvasti Katherine Johnsonin, Dorothy Vaughanin ja Mary Jacksonin elämään, kun taas kirjassa fokus oli näiden naisten lisäksi myös laajemmin NASA:ssa ja sen historiassa. Koska elokuva on vielä aika tuoreessa muistissa oli todella hauskaa verrata elokuvaa kirjaan ja nähdä, miten asioita oli muokattu jotta ne toimisivat elokuvassa paremmin. Esimerkiksi se trailerissakin näkyvä kohtaus missä Katherine Johnson juoksee vessaan. Oikeasti hän käytti ihan pokkana naistenvessaa mihin ei oltu kiinnitetty kylttiä (mutta oletettiin olevan valkoisille). Kun taas se vessaepisodi tapahtui Mary Jacksonille, mutta ei ihan niin kuin elokuvassa näytetään.

Tämä oli kuukauden toinen kirja jota varten piti kaivaa lasit esille. Keski-ikä lähestyy!





Yllä olevat neljä kirjaa luin töitä varten. Näistä ehdoton suosikki oli Hirviön kutsu. Pidän kirjoista jotka saavat minut itkemään sillä en itke helposti. Jäälohikäärme oli hyvä paitsi loppu josta en pitänyt yhtään. Siinä oli muutenkin niin paljon sotaa, kuolemaa, irtoraajoja ja kärventyneitä ruumiita (mikä on toisaalta ihan järkevää kun ihmissotilaat taistelevat lohikäärmeitä vastaan), etten ole varma miten tätä voi vinkata. Itse koin ainakin ne sotakohtaukset todella ahdistavina.  

Näiden lisäksi luin yhden kirjan Kellotornia varten. 

Sain juuri luetuksi loppuun Januksen Kiven (aivan ihana) ja aloittelin jo vähän Jenny Rognebyn: Lenoa - kortit on jaettu.

Huomenna ajattelin kävellä kirjastoon ja hakea ne neljä varausta jotka odottavat noutoa. Hyllyssä seisoo myöskin The Martian joka kiinnostaa ehkä kaikista eniten, mutta se on veljeltä lainassa eikä eräpäivä hengitä samalla tavalla niskaan kuin kirjaston kirjojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti