sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Sirpaleita

Hirveän sirpaleista ollut tämä kirjoittaminen. Kirjoitan aamulla jos olen iltavuorossa tai muutaman kymmenen minuuttia ennen töihin lähtöä jos olen aamussa. Iltaisin yritän, mutta aina (useimmiten) se ei oikein onnistu. Saan pari sanaa ja sitten iskee totaaliväsymys. Kadehdin heitä jotka saavat asioita aikaan töiden jälkeen, mutta itsellä ei riitä energia kuin kotihommiin ja lukemiseen.

Sain Kellotornin ensimmäisen luvun editoitua ja nyt käyn läpi seuraavaa. Sitten on myös E joka tuli takaisin. Sain palautetta siltä freelancerilta jolle sen annoin. Oli tosi hyödyllinen sessio kun käytiin tekstiä läpi. Suurin osa on ihan teknillisellä tasolla olevaa säätöä, mutta sitten on yksi isompi osuus. Päähenkilöä pitäisi vielä syventää. Sain ihan konkreettisia syitä siihen, mikä siinä tökkii joten ihan tyhjästä ei tarvitse alkaa tätä miettimään. Nyt olen kirjoitellut vähän E:täkin. Ei mitään ”oikeaa” vaan raakatekstiä jolla yritän tajuta, mitä lähden tekemään. Ensi viikon ajattelin vielä keskittyä Kellotornin toiseen lukuun ja samalla jatkaa tuota E:n miettimistä, mutta sitten pitäisi jo alkaa käymään E:tä taas läpi.