lauantai 17. marraskuuta 2018

13/25 - nanopäivitys ja muita projekteja

Viime viikonlopun tavoite oli 2 lukua, mutta todellisuus oli 1.5 ja tämäkin tapahtui vasta sunnuntaina klo 21:20 maissa. Viikonloppuna ei vaan tehnyt mieli eikä jaksanut joten en pakottautunut koneen äärelle. Kunnes illalla tuli sellainen olo, että nyt ja sitten kirjoitin. 

Tämän viikon tavoite oli saada yksi tietty osio loppuun. Tästä osiosta on kesken vielä yksi luku.Tämä luku on sellainen mistä puolet meni roskiin ja nyt kirjoitusvihossa on uusia sanoja jotka odottavat sitä, että siirrän ne Scriveneriin.

Ensi viikon tavoite on viimeinen osio joka koostuu 8 luvusta. Fiksuimmat teistä kohta huomauttaa, että 8 + 13 ei ole 25. No eihän se olekaan ellei laske mukaan niitä 4 lukua jotka hyppäsin yli. Osa näistä ylihypätyistä oli sellaisia, että ne pitää kirjoittaa kokonaan uudelleen ja osassa oli jotain muuta häikkää. Palaan näihin (toivottavasti) tämän nanon loppupuolella. 

Ja sitten  ne muut projektit

Sininen on se "neulo saumattomasti" villatakki jonka aloitin viime vuonna. Vaikka pidänkin neulomisesta en ole mikään mestari. Tätäkin tehdessä otin huomioon kyllä vartalon mitat, mutta en käsialaa tai mitään muutakaan, minkä takia siitä tuli vähän liian pieni. Tästä syystä joudun tekemään villatakin reunoihin vähän pidemmän resorin. Väri vaihtuu keskenkaiken sinisestä vihreäksi koska lanka loppui ja en jaksanut metsästää samaa lankaa (kauppa josta sen aikoinaan ostin on lopettanut). Joten otin jämävihreän joka löytyi jo omasta takaa. Tämä villapaita on kotivillapaita ja muutenkin täynnä virheitä joten ei haittaa vaikka lanka (väri, laatu ja paksuus) vaihtui kesken työn.

Valitettavasti jämälankakin loppui kesken ja tänään kävin ostamassa sitten jotain mikä oli vähän sinne päin. Kun tämä villatakki joskus valmistuu (toivottavasti huomenna) niin siinä tulee olemaan kolme eri lankalajia ja kolme eri väriä. Mutta kuten sanoin, kotivillatakki. 

Villasukka jäi kesken koska lanka loppui ja juuri tätä Kettu-novitaa ei enää valmisteta. Onneksi löytyi nettikauppa missä sitä oli vielä varastossa. Ajattelin jatkaa tätä ensi viikolla kun töissä on pari kokousta ja voisin ottaa sen sinne mukaan. 

Vaaleanvihreä on kaikisat uusin projekti eli pyykkikorin sisuspussi. Vanhan sisuspussin kangas on jo niin hauras että repeää pelkästä kosketuksesta. Olen korjaillut pussia jo muutamaan otteeseen, mutta nyt sitä ei pelasta enää mikään. Aluksi oli tarkoitus virkata pussi, mutta vikkaus oli vähän liian vaativaa. En osaa virkata joten lainasin Molla Millsin Virkkuri -kirjan ja opettelin. Kyllähän se lähti sujumaan, mutta en päässyt virkkaamisessa samanlaiseen - aivot nollille - tilaan kuin neuloessa. Joten purin kaiken ja päätin tehdä sen neulomalla. Virkkaaminen on kyllä mielessä, mutta ehkä ensimmäisen työn ei kannata olla nyt ihan näin laaja.