sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kaksi lukua

Tämän viikon saldo oli kaksi lukua. Tänään pakotin itseni koneen äärelle (vaikka ei ihan hirveästi huvittanut), koska halusin saada editoitua viidennen luvun loppuun. Ainoa syy, miksi tällä viikolla valmistui kaksi lukua, oli maanantain kotipäivä. Jos kirjoittaminen (tai siis oikeasti editoiminen) ei olisi silloin sujunut, viikon saldo olisi jäänyt yhteen. 

Seuraava kerta, kun saan editoitua viikossa kaksi lukua, on hyvin todennäköisesti vasta lomalla, johon on vielä vähän alle kuukausi aikaa.

Muuten viikonloppu on ollut ihan rauhallinen. Siivoilua, lukemista ja ihan pikkaisen peleihin liittyvää säätöä. Tänään leivoin myös pitkästä aikaan sämpylöitä ja päätin, että en ehkä enää osta nauriita iltapalaksi koska en pidä suuhun jäävästä jälkimausta joka saa kaiken maistumaan pikkasen oudolta. Nauriita on vielä yksi jääkaapissa, mutta sen jälkeen ne saa jäädä.