Eilen onnistuin viettämään melkein kirjoittamattoman päivän. Sanon melkein, koska nousin vähän ennen puoltayötä kirjoittamaan pari riviä jotka tulivat mieleen unien sijaan. Sunnuntai kulu aika lailla lukemisen parissa ja sain loppuun Guantanamon päiväkirjan.
Siinä ei sitten ole mikään helppo kiva kirja. Mohamedou Slahin kohtalo veti aika hiljaiseksi. Miehen tilanne oli hyvin toivoton ja absurdi, kun häntä syytettiin teoista joihin hän ei (omien eikä todisteiden valossa) ollut tehnyt. Kuulustelijat hokevat jatkuvasti että kertomalla totuuden tilanteesi helpottuu, mutta totuus ei kelpaa koska se ei ole se mitä kuulustelija haluaa kuulla. Tämä tilanteen mahdottomuus, oli se mikä minua ahdisti eniten kirjassa, ja tämä oli siis ennen kun kiduttaminen edes alkoi.
Symbolisesti Salahi tuo mieleen Nelson Mandelan, siinä mielessä että kaiken kokemansa jälkeen, hän ei ole katkera.
