keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

2 + 3

2. lukua 
3. kohtausta
En kirjoittanut eilen yhtään uutta lukua, mutta tajusin yhden niistä olevan vain pieni kohtaus. Kummastakin puuttuvasta luvusta on olemassa raakatekstiä. Yhdessä enemmän, toisessa vähemmän. 

Eilen oli todella hyvä kirjoituspäivä. Työskentelin kahdessa pyräyksessä. Viidestä seitsemään ja kahdeksasta puoli kymmeneen. Toinen näistä pyrähdyksistä tuli suunnittelematta. Istuuduin sohvalle kirja kädessä ja päätin vain tarkistaa pienen jutun aikaisemmin kirjoittamastani tekstistä. Puolitoista tuntia myöhemmin, olin saanut editoitua kohtauksen loppuun. Elisen kirjoittamissessiot oli niitä ihania, jotka saa aikaiseksi yhtä paljon energiaa kuin jos olisin juonut kuusi kupillista kahvia putken. 

Eilen kävin myös hypistelemässä rooiboksen kirjaa. Minulla oli kymmenen minuuttia aikaa ennen bussin tuloa ja satuin olemaan Suomalaisen lähellä. Luin ensimmäiset lauseet ja pidin heti, koska heti ensimmäisellä sivulla puhuttiin kahvin juonnista. En ottanut kirjaa mukaani, sillä raahasin mukana kymmenen litran laatikkoa kissanhiekkaa. Ostaa kirjan vähän myöhemmin, sitten kun olen kevyemmin liikenteessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti