tiistai 24. tammikuuta 2017

Päiväkirja

Haluaisin kirjoittaa päiväkirjaa. Mielikuvissa on tietenkin sellainen hieno nahkakantinen kirja johon päivän päätteeksi raapustan kaikki mieltä askarruttavat asiat. Valitettavasti olen huomannut, ettei tämä mielikuva tule koskaan toteutumaan. 
 
Sain ensimmäisen päiväkirjan todella nuorena. Se oli hieno: vaaleanpunainen ja lukollinen. Ihmettelin silloin, että mitä sinne voi laittaa sillä en osannut vielä lukea tai kirjoittaa. Sivuille sai kuulema myös piirtää ja sen osasin joten otin päiväkirjani ja menin leikkimökkiin. Istuuduin alas työpöydän äärelle ja yritin keksiä mitä voisin piirtää näin hienoon kirjaan. Lopputulos oli se, että en ollut tyytyväinen siihen mitä piirsin ensimmäiselle sivulle. Se ei ollut tarpeeksi hieno (ei ainakaan näin tärkeään kirjaan). Revin sivun irti ja se jätti jälkeensä ruman jäljen. Kaikki muukin mitä piirsin oli roskaa. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvä päiväkirjaa varten. 
 
Olisinpa silloin tiennyt, että tämä teema tulee jatkumaan läpi elämän. Teininä, kaksikymppisenä ja päälle kolmikymppisenäkään en osaa kirjoittaa päiväkirjaa. Haluan, mutta kun edessä on ”The” päiväkirja jäykistyn enkä tiedä miten aloittaa tai mitä sanoa. Olen repinyt ensimmäiset sivut irti jokaisesta päiväkirjasta jota olen yrittänyt ja lopulta heittänyt koko päiväkirjan kierrätykseen.
Vuosien varrella olen kuitenkin pitänyt päiväkirjoja, ne ei vaan ole olleet erityiseen vihkoon. Pisin rupeama oli päälle kaksikymppisenä kun kirjoitin päiväkirjaa erääseen foorumiin. Jotenkin se, että se oli netissä eikä niin vakavaa kuin hieno lukollinen päiväkirja teki kirjoittamisesta helpompaa.
 
Nyt kirjoitan jonkinsortin päiväkirjaa kirjoitusvihkoihin jossa puran juonta auki. Saatan istuutua alas koska mielessä on luku tai kohtaus josta pitää kirjoittaa, mutta yleensä se teksti alkaa jollain ihan muulla. Lauantaina kun kirjoitin E:n viimeistä kohtausta teksti alkoi sanoilla ”Oon pelannut koko päivän” ja jatkuu sillä miten päivä sujuu ja siirtyy siihen miten pitäisi kirjoittaa tämä viimeinen kohtaus ja missä kohtaan E voisi ottaa käsiteltävän asian esille ja näiden pohdintojen kautta päädyin kirjoittamaan itse kohtauksen. Sunnuntaina ja eilen kirjoitin vain päivänkulusta sillä ei ollut enää mitään E:hen liittyvää. Teki vain mieli kirjoittaa. 
 
Välillä kun tulee luetuksi merkkihenkilöiden päiväkirjoja niiden ajatukset kuulostaa niin kypsiltä ja älykkäiltä ja se on se taso jolle olen asettanut ”oikean” päiväkirjan kirjoittamisen. Tämä minun nykyinen systeemi toimii koska en kirjoita päiväkirjaa. Ei ole mitään erityisen hienoa vihkoa johon pitää kirjoittaa hyvällä käsialalla järkeviä ja hienoja lauseita. On vain tämä kirjoitusvihko johon saa kirjoittaa tajunnanvirtaa ja mitä vaan tulee mieleen. Sitä ei kukaan lue eikä (luojan kiitos) koskaan julkaise. 
 
Eilen kirjoitin epäpäiväkirjaani puoli sivua, se alkoi näin: Väsyttää. Silmät vuotaa vähäsen, mutta uni ei tule. Luin koko illan. Seitsemästä melkein yhteentoista. En kadu mitään!

2 kommenttia:

  1. "Lopputulos oli se, että en ollut tyytyväinen siihen mitä piirsin ensimmäiselle sivulle. Se ei ollut tarpeeksi hieno (ei ainakaan näin tärkeään kirjaan). Revin sivun irti ja se jätti jälkeensä ruman jäljen." Kuulostaa niin kovin tutulta! Minua on vaivannut aina sama asia. Olen kuitenkin keksinyt ainakin itselleni sopivan ratkaisun: en kirjoita ensimmäiselle sivulle mitään. Enkä välttämättä toisellekaan. Aloitan hienojen vihkojen/kirjojen täytön tyhjien sivujen jälkeen. Näin kirja ei mene "pilalle", jos ensimmäinen sivu ei näytäkään kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea tuo ensimmäisten sivujen välttely :)
      Pitää testata kun edessä on seuraava hieno vihko.

      Poista