torstai 6. heinäkuuta 2017

Lomatavoitteita

Loma ei ole vielä täällä, mutta aina voi unelmoida. Siitä, että saa herätä myöhään tai siitä, että jos herää aikaisten voi lähteä lenkille ja myöhemmin ottaa päikkärit. Siitä, että saa tehdä rauhassa kotiaskareita ja siivota. Pestä ikkunat, käydä kaapit läpi, tai hankkia vihdoin ovilasi siihen astiakaappiin josta se puuttui kun kuusi vuotta sitten muutimme tähän asuntoon. Kiireetön arki <3

Kirjoittamisen suhteen tavoitteita on neljä. 
1. Saada nämä alkupään luvut valmiiksi. 
2. Lukea ne viisi Kellotorniin liittyvää kirjaa jotka odottavat hyllyssä (+ yksi pädillä)
3. Kirjoittaa toisen kertojan osuuksien raakateksti. 
4. Kirjoittaa puuttuvat loppuluvut.  

Jos onnistuin kaikissa näissä, mahdollisuuteni saada ensimmäinen versio valmiiksi vuodenvaihteeseen mennessä on realistinen.