sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Sunnuntai

Eilen oli toinen ja viimeinen kirjamessupäivä. Messuilta tarttui mukaan viisi kirjaa: kaksi itselle ja kolme joululahjaa. 


 Nämä pidän



 Ja nämä menee pakettiin

Varsinkin tuon Neulo saumattomasti -kirjan löytymiseen olen tyytyväinen. Lainasin sen vuosi sitten kirjastosta ja ihastuin. Etsin kirjaa viime vuonna messuilta, mutta en löytänyt eikä antikvariaateistakaan ollut apua. Mutta nyt sain sen ja vieläpä ihan uutena <3

Kirjaston varauksia tein vain neljä. Ajattelen tätä voittona, koska olen taas varauskiellossa ja olisi tehnyt mieli varata paljon enemmän.

Tänään olen kirjoitellut käsin ja sitten koneella, siivonnut, paistanut sämpylöitä ja lukenut. Lounaaksi oli pakastepizzaa koska tänään tämä vaimo ei pystynyt parempaan. 

Onneksi Yle kuvasi osan kirjamessun tapahtumista. Muutama mielenkiintoinen paneeli jäi väliin, kun istumapaikat loppuivat enkä jaksanut vain seistä. Ainakin Töölön lavalla olisi voinut olla tuplasi enemmän istumapaikkoja, koska sen lavan esitykset keräsi heinosti yleisöä. 

Kohta voisi keitellä teetä, katsella muutaman haastattelun ja jatkaa sukan neulomista.