tiistai 4. joulukuuta 2018

Poisto

Tänään oli ihana päivä! Ei sen takia, että eksyin matkalla koulutukseen tai koska satoi koko sen ajan kun pyörin navigaattori kädessä paikan lähellä. Vaan ihan vain siksi, että lähdin tänään liikkeelle pikkaisen myöhemmällä bussilla ja sain editoitua kokonaiset 30 minuttia tavallisen 15 minuutin sijaan. Jännää, miten jotain näin pientä voi määritellä koko päivän fiilikset.

Tajusin viikonloppuna, että Kellotornista pitää poistaa yksi hahmo ja vieläpä sellainen joka on ollut mukana ihan alusta lähtien. Jossain vaiheessa tajusin, että tämän hahmon funktio oli tutustuttaa päähenkilö yhteen toiseen hahmoon minkä jälkeen poistettu hahmo pyöri mukana vähän turhana. Niin ikävältä kuin hahmon poistaminen tuntui, näiden kahden jäljelle jääneen hahmon vuorovaikutus parantui huimasti tämän jälkeen.

Aamulla editoin juuri sellaista kohtausta, missä poiston seuraukset näkyivät ja jotenkin siitä tuli sitten sellainen olo, että ehkä tästä vielä joskus voisi tullakin jotain.