perjantai 1. helmikuuta 2019

Ei vielä

En ole vielä koskenut edioitavaan tekstiin. Olen aukaissut kässärin muutaman kerran ja miettinyt, että tuota pitäisi seuraavaksi työstää, mutta jotenkin ei ole tullut sitä oikeaa mielentilaa tarttua siihen. Ainakaan vielä en ole potenut asiasta huonoa omatuntoa. Editoimisen sijaan olen aloitellut lukemaan yhtä niistä kirjoista jotka lainasin kirjastosta projektia varten. Tänäänkin huomasin olevani jo viideltä hereillä joten nousin ylös, keitin teetä ja luin.
(tai yritin)
Onneksi kissa on niin antisosiaalinen ja seurustelukiintiö täyttyy nopeasti. Vaikka ensimmäiset 15 minuuttia menkini silittämiseen ja ihan eri kirjan lukemiseen, kissa kyllästy petiinsä nopeasti ja pääsin lukemaan sitä kirjaa mitä halusinkin. Olen myös kirjoittanut. En paljon ja vielä vähemmän mitän järkevää, mutta melkein joka päivä jotain johonkin vihkoon. 

Osittain tämä editoimattomuus johtuu ihan väsymyksestä. Kävin keskiviikkona katsomssa erään tanssiesityksen ja olin kotona samaan aikaan, kuin jos olisin ollut iltavuorossa. Tänään huomasi, että oli vähän sellainen olo, kuin iltavuoroja olisi ollut kolme.