Minä tänään.
Päätin hyväksikäyttää alkusyksyn lämpimiä kelejä ja juosta töistä kotiin. Kesällä
juoksin pari kertaa viikossa, mutta lomalla sekin sitten jäi. Juoksin loman
aikana tasan yhden kerran ja muun ajan sitten kävelin. Lenkki oli raskas myös
senkin takia, että pari kertaa oli pakko pysähtyä ja katsoa kartasta missä
olin. Tiesin tavallaan, mutta en kuitenkaan. Pysähdykset ovat juostessa pahoja,
koska aina on olemassa hyytymisvaara. Tämä oli ensimmäinen kerta uudella
reitillä, josta alkupuolisko ei ollut niin tuttua. Perjantaina voisi juosta
uudelleen. Tämä harrastus loppuu viimeistään sitten, kun ilmat viilenee enkä
enää tarkene mennä töihin juoksutakissa.
Eilen editoin
puolet yhdestä niistä Kellotornin viimeisistä luvusta. Alkuperäinen
raakatekstiversio oli 307 sanaa. Ensimmäisen uudelleenkirjoituskierroksen
jälkeen jotain yli 400. Ja nyt, kun olen hionut ensimmäistä puoliskoa, sanamäärä
on 538. Tästä ei ole siis tulossa mitään valtavaa lukua. Näistä loppupään luvuista
ei ole tarkoituskaan. Oli kuitenkin todella ihanaa muistuttaa itselleen, kuinka
hauskaa editoiminen on. Miten onnelliseksi voi tulla siitä, kun se alkuperäinen ruma ja kankea teksti muuttuu ihan lukukelvolliseksi.
