perjantai 13. syyskuuta 2019

Kukkakaalia


Olen syönyt ihan mielettömän määrän kukkakaalia viime aikoina. Aina, kun yksi kerä loppuu, ostan uuden. Siinä on jotain hyvin syksyistä, kun kaupan vihannespuolella on ei muoviin pakattuja kotimaisia kukkakaaleja ja muita syysvihanneksia. Haaveilen myös kaalilaatikosta, mutta valitettavasti mies ei jaa tätä haavetta. Enempi sitten minulle ^_^

Syksystä puheenollen, tämän viikon sää on ollut ihana. Tämä oli ensimmäinen viikko, kun oli ihan kunnolla syksy-fiilis. Satoi, oli viileää, sai pistää paksumman takin päälle ja kaulaliinan kaulaan. Keskiviikkona oli juuri sellainen normaali ja tyydyttävä arkipäivä, josta jäi hyvä mieli. Töissä oli rauhallista, ulkona oli melkein myrsky ja kun kävelin työpaikalta pysäkille, mietin vain sitä, kuinka ihanaa on päästä kotiin, istua sohvalla, juoda teetä ja neuloa. Kotona join teetä, mutten neulonut. Sen sijaan kuuntelin podcastia ja siivosin kämpän. Piti vain vähän siistiä keittiötä, mutta sitten homma lähti vyörymään omalla painollaan. Ja kun lopulta otin neuletyön käteen, en enää jaksanut. Arki <3

Yksi luku on nyt editoitu ja kaksitoista on vielä jäljellä. Vaikka viikonloppuna pitääkin hoitaa asioita ja tehdä kaikenlaista haluan silti editoida vielä seuraavan luvun. Luku numero kaksi on todella lyhyt. Vain 168 sanaa. Sellainen välähdys kahden pidemmän luvun keskellä.