Eilen otin
kirjoitusvihon esille ja kirjoitin. Lähdin liikkeelle luvusta, jota pitäisi työstää ensi viikolla ja päädyin taas miettimään juoniongelmia. Tiivistin jälleen.
Jos maneereista
puhutaan (tai ehkä tämä menee enemmänkin juonen rakentamismekanismiin), niin aina,
kun tarinassa pitää tapahtua jotain luon uuden hahmon. Tämä ei ole tietoista,
minkä takia näiden hahmojen tunnistaminen ei ole aina kovin helppoa. Yleensä
löydän heidät vasta siinä vaiheessa, kun kässäristä on takana pari kirjoitus ja
editointikierrosta. Näitä hahmoja on helppo kirjoittaa, kun käsillä on ne
kohtaukset, joita varten heidät luotiin. Sen sijaan näiden kohtausten
ulkopuolella helppo ei ole se sana, jolla kuvailisin heitä. Raahaaminen kuvaa
heitä paremmin, koska siltä se yleensä tuntuu. Eilen poistin Kellotornista
yhden tällaisen hahmon ja integroin osan hänestä erääseen toiseen. Ja mitä
tapahtui? No tiivistämistä tietenkin. Yksi hutera juonihaara katkesi ja tämä
jäljelle jäänyt hahmo on taas vähän vankempi.
Viikonloppuun
on kaksi päivää (eli siis aivan liian kauan). Tekisi mieli lukea, muttei jaksa. Oikeasti mitä haluaisin
tehdä, on aukaista Kellotornin Scrivener -tiedosto ja alkaa säätämään rakennetta.
Haluaisin purkaa koko kässärin osiin ja koota se uudelleen. Poistaa turhat
luvut ja vaihtaa jäljelle jääneiden paikkaa. Merkata muuttuneet kohdat
kässäriin ja saada tuntumaa siitä, miten muutokset oikeasti toimivat. Nyt olen
listannut niitä vain paperille ja siirtänyt ne driveen. Sekin on ihan hauskaa, mutta ei lainkaan saman asia.
