Pakoilua

Luin eilen Marko Hautalan postauksen Luontoa vastaan. 

Ehkä liiankin itsestään selvää, mutta totta. Onhan outoa, että juuri hienoimpien asioiden tekeminen tuntuu usein vaikeimmalta. Miksi ihmisen on hankalaa pitää yllä rutiineja esimerkiksi kirjoittamisessa, meditoimisessa, lenkkeilyssä tai vaikkapa uusien kielten opiskelussa, kun taas dokaamisessa, irstailussa, kissavideoiden katsomisessa ja roskaruuan syömisessä motivaation pohja ei tule vastaan millään?

 Arvatkaa onko helppo tunnistaa itsensä yllä olevasta tekstistä? Eilen illalla, kun olin taas menossa irstailemaan pelaamaan, päätinkin ihan loppumetreillä mennäkin siirtämään niitä korjauksia Scriveneriin.

Se on niin hämmentävää että vaikka haluaa kirjoittaa, sitä ei aina tee kun siihen on mahdollisuus. Mutta ei pelaaminen tai 9gag:ssa pyöriminen ole aina pahasta. Joskus aivot tarvitsee sitä, että ei ajattele vaan antaa olla. Niitäkin päiviä on kun lukeminenkin on liian vaativaa, ja silloin on hyvä tehdä aivoja nollaavaa toimintaa.

Eilinen palaaminen ei kuitenkaan tullut halusta tai tarpeesta nollata aivot. Se oli enemmänkin järkevän tekemisen pakoilua. Tunnistan sen tunteen, mutta liian monesti annan sille periksi.

Suunnitelmia ja realiteettejä

Sain tänään uudelleenkirjoitettua luvun kahdeksan, sanoja nyt 2301. Lauantaina voisin printata tekstin, editoida ja siirtää korjaukset/muutokset takaisin Scriveneriin.  Huomisesta en tiedä. Tuskin kirjoitan mitään uutta, en usko että töiden jälkeen jaksan, mutta jos saisin itseäni niskasta kiinni, voisin korjailla vanhoja lukuja. Laitan sihteerimoodin päälle, keitän kupin teetä ja naputtelen menemään. Sunnuntaina voisin aloittaa luvun yhdeksän. Siihenkin tarvitaan kuppi teetä. Jostain syystä, vaikka olenkin kahvi-ihminen, kirjoittaessa juon useimmiten teetä.

Jos olisin yhtä hyvä toteuttamaan suunnitelmiani kuin tekemään niitä, E olisi valmiina puolessa siinä ajassa kuin mitä siihen nyt tulee menemään. Kun esimerkiksi kirjoittelin tuota viikonlopun suunnitelmaa, en ota huomioon sitä että lauantaina on tarkoitus mennä heti aamusta pitkälle lenkille, sekä myöhemmin syömään ja ehkä vielä katsomaan kun city runnerit lähtee liikkeelle. Pitkät lenkit, 15-20k tekevät loppupäivästä aika hyödyttömiä, koska en jaksa tehdä mitään. Aivokapasiteetti riittää just ja just siihen että katsoo jotain sarjaa. Eli on hyvin todennäköistä että E ei edisty lauantaina. Sunnuntaina pitää siivota, pyykätä ja tehdä kaikenlaista muutakin kotihommaa, joten jos todella huonosti käy, en välttämättä jaksa/ehdi paljon silloinkaan kirjoittamaan. Oikeastaan voisi sanoa, että jos saisin edes luvun kahdeksan pakettiin viikonloppuna, voisin julistaa sen onnistuneeksi viikonlopuksi. Luku yhdeksän jääköön ensi viikolle.

Viikonlopun saamattomuus

En kerinnyt, enkä olisi oikeastaan jaksanutkaan, kirjoittaa mitään viikonloppuna. Ainoa mitä sain aikaiseksi, oli käsinkirjoitetun tekstin siirtäminen Scriveneriin. Tämä osa prosessista on erittäin tylsää, minkä takia tartuin toimeen kun lauantaina oli vaikeuksia nukahtaa. Yhden A4:sen jälkeen ei ollut enää mitään univaikeuksia. 

Tänään aloin editoimaan sitten tätä tekstiä. Oikeastaan editoiminen on väärä sana. Uudelleenkirjoittaminen kertoo paremmin mitä tekstille tapahtuu. Kun käsinkirjoitettu teksti siirtyi Scriveneriin, sanoja oli melkein 900. Minusta on mielenkiintoista nähdä miten sanamäärät kasvaa ja muuttuu joten listaan niitä sitten tänne kunhan ensimmäinen uudelleenkirjoittamiskierros on ohi.

Kahden viikon päästä loma!
Loma ei valitettavasti tule olemaan pelkästään kirjoittamista, koska suunnittelen siihen myös kaikenlaisia siivousprojekteja. Esimerkiksi ikkunoiden pesemistä. Kaikki muut ikkunat ajattelin pestä loman aikana itsekseni paitsi olohuoneen ikkunan. Se on niin iso etten jaksa tehdä sitä yksin joten pestaan miehen auttamaan, vaikka hänen mielestään ikkunoiden peseminen on turhaa. Onneksi se ei halua nähdä mua tekemässä kaikkia kotihommia yksin ja tulee syyllisyydestä mukaan. Kissa toimikoon työnjohtajana, kuten aikaisempinakin vuosina.

Priorisointia

Nyt otan itseäni niskasta kiinni, enkä varaa enää ainuttakaan uutta kirjaa (siis tän aamuisen varauksen jälkeen). Minulla on E:tä varten 4 kirjaa Kaisa kirjastosta ja 4 on tulossa HelMetistä. Tämän lisäksi on vielä pitkä lista kirjoja exelissä jotka haluan lukea E:hen liittyen.

Onneksi osa niistä varauksista jotka ovat tulossa kaupungin kirjastosta ovat sarjakuvia, ja niiden lukemisessa ei mene kauan sekä ainakin yksi keittokirja. Tutkailin vähän noita varausjonoja ja voi olla että tässä kussa tulee myös kaksi muuta kirjaa, joten ne tulee hidastamaan E:n taustatutkimusta. Onneksi listoilla on myös paljon niitäkin joiden putkahtamista juuri nyt ei tarvitse pelätä, esimerkiksi Valtosen kirja jossa minua edellä on vielä monta sataa varaajaa. Kun laitoin nimeni tälle varauslistalle, jonottajia oli reilusti yli kaksituhatta, nyt sentään alle tonnin.

Tällä hetkellä priorisoin kuitenkin E:hen liittyvät kirjat vaikka toisaalta.... tuntuu typerältä laittaa haaste jäihin juuri nyt, kun olen niin lähellä kahtakymppiä. Voi olla että laitan haasteen kunnolla jäihin vasta kahdenkympin jälkeen, mutta ainakin toistaiseksi keskityn E:hen.

Kauhean vaikeaa tämä lukeminen, kun haluaa lukea kaikkea vaikka se ei ole mahdollista.

Halpaa ja kallista kahvia

Eilen kävin testaamassa musiikkitalon kahvilaa. Hintataso ei ollut sen korkeampi juomapuolella kuin muissakaan keskustan kahviloissa, mutta esim 2.5€ perus Fazerin patukasta on jo aika törkeää. Tästä huolimatta, paikka oli mukava. Istuin ensin puoli tuntia terassilla, sitten palelluin ja siirryin sisälle. Ehkä ainoa epämiellyttävä juttu oli se, että sisällä pöydät ovat liian matalia. Näin hiukan keskivertosuomalaisnaista pidempänä, kirjoittaminen tuntui pahalta selässä. Terassilla pöydät oli ihan sopivan korkuisia. Kunhan säät paranee, se terassi tulee olemaan aivan ihana. 

Jos haluaa halpaa kahvia ja hyvät maisemat, niin musiikkitalon vieressä oleva pinkki museo olisi siihen oivallinen paikka. Kahvi maksaa euron ja museon piha on kaunis. Mutta.... pöytiä on vain muutama, ainakin pihalla, joten niitä ei kehtaa varata moneksi tunniksi kerralla. Ehkä joku päivä istahdan tähänkin kahvilaan hetkeksi ja kirjoitan pari sanaa. 

Eilen tunsin itseni hyvin päteväksi kun onnistuin ratkaisemaan Kuolema Niilillä kirjan murhaajan, ennen kun murha oli edes tapahtunut. Oletan tämä kirjan olevan helpommasta päästä, koska ei Christien kirjat yleensä näin nopeasti aukea minulle. Tai ehkä olen vain tottunut naisen ajattelutapaan. Seuraava haasteen kirja tulee olemaan, "kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä". Joudun kylläkin odottamaan ensi viikonloppuun ennen kun aloitan tämän, sillä tänä viikonloppuna en pysty antamaan kirjalle ainuttakaan kokonaista päivää ja viikolla en välttämättä ehdi lukea sitä päivässä. Tämän jälkeen pistän haasteen tauolle, ellei käsiin putkahda varaus jonka olen joskus aikaisemmin varannut ja joka sopii mukavasti haasteeseen. Lainasin eilen kasan kirjoja E:tä varten ja ajattelin lukea ne seuraavaksi. Koska en halua paljastaa E:stä mitään, en voi paljastaa mitä kirjoja luen joten näitä kirjoja ei lasketa haasteeseen. Sitten kun ensi kuussa teen "toukokuussa luettu" postauksen, kerron montako E:hen liittyvää kirjaa luin, mutten kerro mitä ne on.

Tuntuu aika typerältä sensuroida itseään julkisessa blogissa, mutta minkäs teet. Haluan kirjoittaa kirjoittamisesta ja lukemisesta, mutta en E:n aiheesta.

E:stä puheen ollen, aloitin eilen luvun kahdeksan. Luvun seitsemän yli hyppään toistaiseksi, koska siinä on vielä aukkoja joita en osaa täyttää, mutta kahdeksasta eteenpäin sävel on selvä. Sinänsä minähän hyppään jatkuvasti lukujen yli, koska E:ssä sukkuloidaan menneen ja nykyajan välillä, ja tällä hetkellä kirjoitan vain niitä nykyhetken lukuja. Tuleva viikonloppu on sen verran hektinen etten välttämättä ehdi paljon kirjoitella, mutta jos saisin luvun kahdeksan käsinkirjoitetun raakatekstin valmiiksi, olisin tyytyväinen. Eilinen kirjoitussessio oli sen verran onnistunut ettei siitä luvusta ole paljon jäljellä. Mutta jopa se jäljelle jäänyt vähän tarvitsee aikaa, ja se on valitettavasti tänä viikonloppuna kortilla kun pitää sosialisoida ja sen sellaista.

16/50 - Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut

 

Ihanaa lukea Christiä pitkästä aikaa <3 

Että tällainen sunnuntai

On todella turhauttavaa kun tietää että tekstissä on jotain heikkoa tai vinossa, muttei osaa paikantaa mikä siinä mättää. E:ssä on nyt puolitoista lukua joista en oikein saa otetta. Niissä on jotain mikä ei toimi, mutten tiedä mitä. Jos luvut olisivat vain täytettä, ne voisi heittää pois. Mutta kun eivät ole, tai jos ovat en tunnista niitä sellaisiksi. Mielestäni ne ovat, no jos ei tärkeitä, niin ainakin tarpeellisia.

Sitten on niitäkin lukuja joista tuntee heti, että niissä on sitä jotakin. Sen tuntee jo siinä vaiheessa kun kirjoittaa ensimmäistä raakaversiota ja ei millään jaksaisi lopettaa kirjoittamista kun kaikki sujuu niin hyvin ja tajuaa kuinka tarina vetää syvemmällä. Paitsi jos... nämä ovat niitä darlinkseja joita pitäisi tappaa. Täyttää soopaa, mutta on itse niin humalassa omista sanoista ettei sitä tajua.

Näissä tunnelmissa menen tekemään lihapullataikinaa, jonka pitää olla muutaman tunnin jääkaapissa ennen paistamista. Sitten voisin vaihtaa lakanat ja pestä vessan ja jossain vaiheessa tehdä ne lihapullat, käydä pyykillä ja lukea tän hetkinen kirja loppuun, Christie odottaa kirjahyllyssä ja haluan päästä siihen käsiksi. Lenkilläkin pitäisi käydä, mutta sinne vasta illemmalla.

Kirjoittamista? Sen hoidin jo aamulla, kuuden ja puoli kahdeksan välillä. Minkä takia en halua koskea tekstiin ennen kuin vasta joskus illalla, kun käyn sen uudelleen läpi.