lauantai 9. toukokuuta 2015

Priorisointia

Nyt otan itseäni niskasta kiinni, enkä varaa enää ainuttakaan uutta kirjaa (siis tän aamuisen varauksen jälkeen). Minulla on E:tä varten 4 kirjaa Kaisa kirjastosta ja 4 on tulossa HelMetistä. Tämän lisäksi on vielä pitkä lista kirjoja exelissä jotka haluan lukea E:hen liittyen.

Onneksi osa niistä varauksista jotka ovat tulossa kaupungin kirjastosta ovat sarjakuvia, ja niiden lukemisessa ei mene kauan sekä ainakin yksi keittokirja. Tutkailin vähän noita varausjonoja ja voi olla että tässä kussa tulee myös kaksi muuta kirjaa, joten ne tulee hidastamaan E:n taustatutkimusta. Onneksi listoilla on myös paljon niitäkin joiden putkahtamista juuri nyt ei tarvitse pelätä, esimerkiksi Valtosen kirja jossa minua edellä on vielä monta sataa varaajaa. Kun laitoin nimeni tälle varauslistalle, jonottajia oli reilusti yli kaksituhatta, nyt sentään alle tonnin.

Tällä hetkellä priorisoin kuitenkin E:hen liittyvät kirjat vaikka toisaalta.... tuntuu typerältä laittaa haaste jäihin juuri nyt, kun olen niin lähellä kahtakymppiä. Voi olla että laitan haasteen kunnolla jäihin vasta kahdenkympin jälkeen, mutta ainakin toistaiseksi keskityn E:hen.

Kauhean vaikeaa tämä lukeminen, kun haluaa lukea kaikkea vaikka se ei ole mahdollista.