Vähän tyhjää

Oudon tyhjä olo kun käsissä ei ole mitään työstettävää. Mies lukee vielä E:tä. On ylittänyt puolenvälin ja saa ensi viikolla sen varmaan loppuun. Pikkuhiljaa pitäisi aloittaa sitä tunnepuolen vatvomista, ehkä aloitan jo tänään mutta illemmalla. Olen pelannut aivan hirveästi (jopa viikolla mitä tavallisesti en tee) ja niin paljon, että lukeminenkin on vähän jäänyt. Nyt alkaa tuntumaan jo siltä, että pelikiintiö on täyttynyt. 

 

Tekisi mieli työstää jotain, mutta en saa mistään oikein kiinni. Tänään mietin yhtä tarinaa joka on pyörinyt päässä vuosikausia. Tiedän vain alun, mutta en mitään muuta. E:stä en ole editoinut muuta kuin kirjoitus- ja pilkkuvirheitä sitä mukaan kun mies niitä löytää, mutta mitään suurempaa en muokkaa ennen kun on saanut sen luetuksi. Kellotornia en voi jatkaa koska se vaatisi tekstiin uppoutumista ja se ei tule onnistumaan niin kauan kun E on vielä kesken. 

 

Käytiin juuri kävelyllä ja pyykit pyörii nyt koneessa. Voisin jatkaa Nuoruutemme Pariisin lukemista. Tasalta pitäisi alkaa kuorimaan porkkanoita kanakeittoa varten.

Päiväkirja

Haluaisin kirjoittaa päiväkirjaa. Mielikuvissa on tietenkin sellainen hieno nahkakantinen kirja johon päivän päätteeksi raapustan kaikki mieltä askarruttavat asiat. Valitettavasti olen huomannut, ettei tämä mielikuva tule koskaan toteutumaan. 

 

Sain ensimmäisen päiväkirjan todella nuorena. Se oli hieno: vaaleanpunainen ja lukollinen. Ihmettelin silloin, että mitä sinne voi laittaa sillä en osannut vielä lukea tai kirjoittaa. Sivuille sai kuulema myös piirtää ja sen osasin joten otin päiväkirjani ja menin leikkimökkiin. Istuuduin alas työpöydän äärelle ja yritin keksiä mitä voisin piirtää näin hienoon kirjaan. Lopputulos oli se, että en ollut tyytyväinen siihen mitä piirsin ensimmäiselle sivulle. Se ei ollut tarpeeksi hieno (ei ainakaan näin tärkeään kirjaan). Revin sivun irti ja se jätti jälkeensä ruman jäljen. Kaikki muukin mitä piirsin oli roskaa. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvä päiväkirjaa varten. 

 

Olisinpa silloin tiennyt, että tämä teema tulee jatkumaan läpi elämän. Teininä, kaksikymppisenä ja päälle kolmikymppisenäkään en osaa kirjoittaa päiväkirjaa. Haluan, mutta kun edessä on ”The” päiväkirja jäykistyn enkä tiedä miten aloittaa tai mitä sanoa. Olen repinyt ensimmäiset sivut irti jokaisesta päiväkirjasta jota olen yrittänyt ja lopulta heittänyt koko päiväkirjan kierrätykseen.

Vuosien varrella olen kuitenkin pitänyt päiväkirjoja, ne ei vaan ole olleet erityiseen vihkoon. Pisin rupeama oli päälle kaksikymppisenä kun kirjoitin päiväkirjaa erääseen foorumiin. Jotenkin se, että se oli netissä eikä niin vakavaa kuin hieno lukollinen päiväkirja teki kirjoittamisesta helpompaa.

 

Nyt kirjoitan jonkinsortin päiväkirjaa kirjoitusvihkoihin jossa puran juonta auki. Saatan istuutua alas koska mielessä on luku tai kohtaus josta pitää kirjoittaa, mutta yleensä se teksti alkaa jollain ihan muulla. Lauantaina kun kirjoitin E:n viimeistä kohtausta teksti alkoi sanoilla ”Oon pelannut koko päivän” ja jatkuu sillä miten päivä sujuu ja siirtyy siihen miten pitäisi kirjoittaa tämä viimeinen kohtaus ja missä kohtaan E voisi ottaa käsiteltävän asian esille ja näiden pohdintojen kautta päädyin kirjoittamaan itse kohtauksen. Sunnuntaina ja eilen kirjoitin vain päivänkulusta sillä ei ollut enää mitään E:hen liittyvää. Teki vain mieli kirjoittaa. 

 

Välillä kun tulee luetuksi merkkihenkilöiden päiväkirjoja niiden ajatukset kuulostaa niin kypsiltä ja älykkäiltä ja se on se taso jolle olen asettanut ”oikean” päiväkirjan kirjoittamisen. Tämä minun nykyinen systeemi toimii koska en kirjoita päiväkirjaa. Ei ole mitään erityisen hienoa vihkoa johon pitää kirjoittaa hyvällä käsialalla järkeviä ja hienoja lauseita. On vain tämä kirjoitusvihko johon saa kirjoittaa tajunnanvirtaa ja mitä vaan tulee mieleen. Sitä ei kukaan lue eikä (luojan kiitos) koskaan julkaise. 

 

Eilen kirjoitin epäpäiväkirjaani puoli sivua, se alkoi näin: Väsyttää. Silmät vuotaa vähäsen, mutta uni ei tule. Luin koko illan. Seitsemästä melkein yhteentoista. En kadu mitään!

ToDo-lista

Eilisen todo-lista oli pitkä. Laitoin siihen kaiken, mitä halusin saada aikaiseksi. Lettujen paistosta, lenkkeilyn ja siivouskaapin järjestämiseen. Viimeinen asia jonka suoritin listalta oli E:n viimeisen kohtauksen kirjoittaminen. Raakateksti oli olemassa, samoin kuin paikka johon tekstin piti tulla, mutta aina kun istuin ja yritin saada sen valmiiksi päällimäinen olo oli kyllästyminen. Yritin vääntää sanoja, mutta ei. Sitten puoli kymmeneltä tajusin, että nyt. Olin juuri saanut luetuksi Akvarelleja Engelin kaupungista ja ehkä se energia tuli siitä, että joku muukin oli saanut tekstinsä joskus loppuun ja halusin liittyä siihen seuraan. 

E on nyt drivessä ja odottaa, että mies alkaa lukemaan. En pistänyt koko tekstiä, vain ainoastaan sen nykyhetken aikajanan jota ne muutokset koskee (scrivenerin ihanuutta, kun voi valita mitkä tekstit kokoaa yhteen). Tekstistä puuttuu vielä tunteisiin liittyvä osuus, mutta juonta voi arvioida ilman sitäkin. Menneisyyden osuuksissa ei ole kuin yksi pieni juttu minkä haluan lisätä. Ehkä teen sen tänään ja sitten en koske tekstiin vähään aikaan. Ensi viikolla yritän käydä testaamassa sitä uutta kahvilaa josta joskus puhuin. Suuri suunnitelma on ottaa kirjoitusvihko mukaan ja yrittää aloittaa sitä tunnepuolen purkua.   

Mutta nyt juon kahvin loppuun ja alan suuntaamaan töitä kohti. Kissa makaa vielä vuoteessa, pitäisi houkutella se ylös niin voisin korjata ne.

Melkein lopussa

Eilen oli vähän turhan pitkä työpäivä ja toivon hartaasti, ettei sama toistu tänään. En jaksanut eilen editoida kuin muutaman luvu tosi tehottomasti ja lopun ajasta koomailin netissä. Sitten iski joku ihmeellinen buusti. Olin jo vuoteessa, mutta unesta ei ollut tietoakaan. Nousin, editoin ja palasin vuoteeseen. Tänään heräsin vähän viiden jälkeen ja sain loputkin luvut käytyä läpi. 

Nyt pitäisi vielä jaksaa hetki. Lisätä ne muutamat kohtaukset jotka sieltä puuttuu ja jotain muuta pientä. Ehkä sitten olisi taas tauon paikka. Edes niin pitkä, että mies ehtii lukemaan liuskat läpi. 

Tällä hetkellä en odota mitään samanlaisella innolla kuin lomaa, johon on valitettavasti yli kuukausi aikaa.

Melkein puolessa välissä

En jaksanut editoida viikonloppuna. Oikeastaan en jaksanut paljon mitään. Luin konmaria ja värikoordinoin alusvaatteet. Pelasin, en jaksanut siivota, kävin kerran juoksemassa ja eilen joogasin. Tein chiliconcarnea ja kuuntelin puuhaillessani Eat Pray Lovea. 
Välillä kurkkasin ikkunalaudalla lepäävää kässäriä, mutta aina kun näin punakynämerkintöjä tuli huono olo ja annoin olla. 

Tänään sitten heräsin neljältä ja päätin, että nyt aloitan. Olen nyt sivulla 69 ja vielä 85 sivua jäljellä. Huomasin tässä editoidessa, että pari kohtausta pitäisi lisätä, ihan pieniä vaan, muta minne? Tavallaan tiedän, että niiden pitää tapahtua ennen eräitä tiettyä tapahtumia, mutta sitten kun katon olemassaolevia kohtauksia, en keksi minne ne tunkisi niin, että ne näyttäisi luonnolliselta. No jaa, mietin näitä myöhemmin kunhan olen saanut tämän kierroksen valmiiksi. 

Löysin uuden kivan kahvilan jota haluaisin testata. Kunhan saan tämän kierroksen valmiiksi ja alan miettimään sitä tunnepuolta mitä pitää lisätä vielä tekstiin, voisin mennä kokeilemaan millainen tämä uusi kahvila on. Se ei ole kotimatkalla, eli sinne täytyy tosiaan mennä. Ottaisin kirjoitusvihon ja kynän ja kokeilisin niiden tunnejuttujen purkamista paperille.

152 sivua

Lisää näitä unottomuuden hyviä puolia, ehtii editoida :)

152 sivua editoitu. Paljon tuli merkintöjä ja viimeinen juoniongelma loksahti vihdoin paikoilleen. Saa nähdä muuttuuko vielä joku, ennen kun saan siirrettyä nämä korjaukset takaisin Scriveneriin. 

Nyt odotan, että mies menee töihin jotta voin pujahtaa vielä hetkeksi vuoteeseen. Onneksi tänään ei tarvitse mennä kahdeksaan töihin.

Punakynä

Punakynä on liikkunut ahkerasti. Olen yliviivannut, ympyröinyt, piirtänyt nuolia ja kirjoittanut marginaaleihin ja paperin taakse. Yhdeksänkymmentä sivua ja kaksi arkipäivää. Ehkä saan editoitua kaiken ennen viikonloppua tai ehkä lopuissa sivuissa on niin paljon korjattavaa, että saan työn valmiiksi vasta sunnuntaina. 

 

Kirkkautta on jäljellä alle sata sivua. Tänään kirjoitin kaksi riviä uutta tekstiä. Ei siinä muuten ollut mitään ihmeellistä kuin se, että se oli Kellotorniin. En ole kirjoittanut Kellotorniin mitään pitkään aikaan. Välillä sitä on ikävä ja tekisi mieli jatkaa, mutta E.