Hissipuhe

Jos kuuntelee yhdysvaltalaisia kirjoittamispodcasteja, niin ei voi olla törmäämättä hisspipuheeseen (elevator pitch). Melkein jokaisessa podcastissa toitotetaan, kuinka tärkeää on pystyä kertomaan tarinastaan 30 sekunnissa. Olen miettinyt E:n hissipuhetta vuosia ja se on aina tuntunut tosi vaikealta. No jossain vaiheessa päädyin sellaiseen kuin: perhesalaisuuksia ja murhamysteeri.

 

No viime viikolla olin tilanteessa, missä minulta kysyttiin E:n juonesta enkä siinä vaiheessa muistanut enää mitään mistään hisseistä vaan aloitin selittämisen sanoilla: No siinä on yks tyyppi joka…

Sain alkuviikosta E:n takaisin ja eilen aloitin kommenttien läpikäymisen. Vaikka mukana on ollut muutama isompi ehdotus (parin kohtauksen yhdistäminen ja muutaman siirtäminen), niin toistaiseksi se on tuntunut ihan kevyeltä hommalta (kesän kommentteihin verrattuna). Olen nyt käynyt läpi ensimmäisen kolmanneksen. Teen hommaa samalla taktiikalla kuin kesällä eli käyn jokaisen kommentin läpi ja joko korjaan sen heti tai otan ylös ja siirrän myöhemmäksi. Deadlineen on kolme viikkoa ja toistaiseksi olo on ihan toiveikas. Tämän viikon tavoite on käydä kässäri kertaalleen läpi ja sitten ainakin tietää, millainen urakka on edessä.

Tänään oli kotipäivä, koska olin sairaana. Enimmäkseen olen vain maannut ja lukenut, mutta myös siivoillut ja pessyt pyykkiä. Aamulla jaksoin jopa editoida, että jotain hyvää tässäkin taudissa. Toivottavasti tauti taittuu viikonloppuna sillä ensi viikolla ei haluaisi millään olla sairaana. Minulla on ma-to jokaisena päivänä joko ryhmä jota vedän tai tilaisuus missä säädän. Minkä lisäksi perjantaina olen vapaalla kirjamessujen takia. Tarkoitus on mennä kahtena päivänä eli perjantaina ja lauantaina. 

Tällä viikolla säädin myös kotisivuja. Lisäsin kirjan kannen ja esittelyn ja nyt sieltä puuttuu ainoastaan se ensimmäinen postaus. Tekisi mieli sanoa, että eihän tässä ole onneksi mitään kiirettä, mutta oikeastihan tässä ei ole kauheasti enää aikaa. 

Tiivistämistä osa 2

Eilen otin kirjoitusvihon esille ja kirjoitin. Lähdin liikkeelle luvusta, jota pitäisi työstää ensi viikolla ja päädyin taas miettimään juoniongelmia. Tiivistin jälleen.

Jos maneereista puhutaan (tai ehkä tämä menee enemmänkin juonen rakentamismekanismiin), niin aina, kun tarinassa pitää tapahtua jotain luon uuden hahmon. Tämä ei ole tietoista, minkä takia näiden hahmojen tunnistaminen ei ole aina kovin helppoa. Yleensä löydän heidät vasta siinä vaiheessa, kun kässäristä on takana pari kirjoitus ja editointikierrosta. Näitä hahmoja on helppo kirjoittaa, kun käsillä on ne kohtaukset, joita varten heidät luotiin. Sen sijaan näiden kohtausten ulkopuolella helppo ei ole se sana, jolla kuvailisin heitä. Raahaaminen kuvaa heitä paremmin, koska siltä se yleensä tuntuu. Eilen poistin Kellotornista yhden tällaisen hahmon ja integroin osan hänestä erääseen toiseen. Ja mitä tapahtui? No tiivistämistä tietenkin. Yksi hutera juonihaara katkesi ja tämä jäljelle jäänyt hahmo on taas vähän vankempi.

Viikonloppuun on kaksi päivää (eli siis aivan liian kauan). Tekisi mieli lukea, muttei jaksa. Oikeasti mitä haluaisin tehdä, on aukaista Kellotornin Scrivener -tiedosto ja alkaa säätämään rakennetta. Haluaisin purkaa koko kässärin osiin ja koota se uudelleen. Poistaa turhat luvut ja vaihtaa jäljelle jääneiden paikkaa. Merkata muuttuneet kohdat kässäriin ja saada tuntumaa siitä, miten muutokset oikeasti toimivat. Nyt olen listannut niitä vain paperille ja siirtänyt ne driveen. Sekin on ihan hauskaa, mutta ei lainkaan saman asia.

Lankakauppa

Pitäisi mennä taas lankakauppaan. Tarvitsen uudet kolmosen kierrepuikot. Ne mitkä minulla oli entuudestaan ja jolla aloitin kaulahuivin, olivat jotenkin vääntyneet ja niiden kanssa työskenteleminen oli jatkuvaa taistelua. Siirsin työn puikoille, mutta työ alkaa olemaan liian iso niille ja vähän liian raskaskin. Mutta kyllä niitä nyt käytti, kun ei ollut muutakaan. Tänä viikonloppuna olen myös tehnyt töitä, ollut yksissä häissä, käynyt pitkästä aikaan treeneissä sekä elokuvissa ja tehnyt kaalilaatikkoa.

Eilen sain editoitua keskeneräisen luvun loppuun ja muistin taas miten ihanaa kirjoittaminen oikeastaan on. Kuinka paljon kicksejä sitäkin voi saada, kun teksti alkaa sujumaan ja sanat loksahtavat vihdoin paikoilleen. Eilisen hyvä sessio toi taas pientä lisävarmuutta siihen, että ehkä Kellotornista voisi joskus tullakin jotain ja ehkä muutaman vuoden kuluttua voin todellakin puhua sellaisesta asiasta kuin kirjailijan ura enkä vaan kirjoittamisesta.

Ensi viikolle ei ole editointitavoitteita, koska pitää valmistella pari työjuttua. Raakatekstiä voisi kuitenkin kirjoitella. Tiedän mitä lukua työstän seuraavaksi ja voisin käyttää ensi viikon sen ongelmakohtien purkamiseen.

Tiivistämistä

Tänään tartuin pitkästä aikaa Kellotornin tiedostoon. Poistin loppupäästä muutaman turhan luvun ja editoin toiseksi viimeisintä. Sain tehtyä puolet ja sitten oli jo kiire pysäkille. Ainoa kirjoitustavoite tälle viikolle on saada tuo luku tehtyä. Tuntuu siltä kuin siitä olisi ikuisuus, kun viimeksi editoin mitään ja pakko myöntää, että rima tarttua toimeen oli korkealla. Kuinka nopeasti sitä uskottelee itselleen, ettei enää osaa mitään.

En ole ehkä editoinut, mutta olen kirjoittanut. Enimmäkseen vaan kaikenlaista juoneen liittyen, kun olen yrittänyt purkaa auki sen ongelmia. Se nytkähti eteenpäin viikko takaperin ja sitten uudelleen lauantaina (suihkussa tietenkin).

Kellotornin suurin ongelma on oikeasti sama, mitä minulla oli E:n kanssa. Tiesin alun ja lopun, mutta se miten sinne loppuun päästiin oli kauhean monimutkaista. Ne muokkauskierrokset, jotka tein E:n kanssa ennen kuin sain sopparin oli enimmäkseen juuri tätä tiivistämistä. Mitä enemmän tiivistin, sitä paremmin kaikki toimi. Kellotornissa on menossa nyt sama vaihe.

Muuta

Uusin podcast ihastukseni on Marginally podcast. Podcastin voi tiivistää aika lailla siten, että miten yhdistää kirjoittaminen arkeen, kun on työt ja perhe ja ihan normi elämää. Podcasti on enimmäkseen näiden kahden juontajanaisen jutustelua, mutta joskus haastattelevat myös vieraita. Podcastissa on ihanat juontajat ja mielenkiintoiset aiheet ja vain kerran olen ollut näitten naisten kanssa eri mieltä. Tämäkin johtui oikeasti siitä, että podcastissa esiintyvä vieras julisti kaikki bloggaajat laiskoiksi sillä se mitä pitäisi tehdä, on julkaista omaa fyysistä kirjallisuuslehteä.

Jokainen tyylillään. Itse en jaksa mitään, mistä tulee kiireen tuntu. Bloggaaminen on siitä ihanaa, että kaikista näistä sosiaalisen median lajeista se on jotenkin rauhallisin.

Mietin myös tosi pitkään, että mainitsenko myös tätä toista podcastia, eli Unpublished. Syy miksi mietin tästä puhumista on yksinkertaisesti se, että minulla on hirveästi mielipiteitä tämän podcastin sanomasta. Mutta kaikista mun mielipiteistä huolimatta olen silti kuunnellut kaikki jaksot ja on siellä joukossa muutama ihan sellainenkin, mitä voisi suositella.

Ja sellainen hauska juttu tähän lopuksi, että kun löysin ensin tämän juontajan instagramin ja siellä luki tiedoissa

Podcast: Unpublished 

Niin ensimmäinen ajatus oli, että ai, hän ei ole vielä julkaissut sitä podcastia. No tulenpas joskus toiste katsomaan 😊