lauantai 10. tammikuuta 2015

Servents: A Downstairs View of Twentieth-century Britain

Nimi kertoo aika hyvin mistä tässä on kyse, eli palvelijoista, heidän työstään ja elämästä.

Kirjassa edetään 1800-luvulta aina 1970-luvulle asti ja samalla saa hyvän kuvan kuinka paljon yhteiskunta muuttui maailmansotien jälkeen ja kuinka paljon palvelijoiden arvostus muuttui siinä samalla. Kun 1800-luvulla palvelijan piti kääntää kasvonsa seinää päin kun isäntäväki tuli vastaan, niin toisen maailmansodan jälkeen, kun palvelijoista oli huutava pula ja varaa valita kenelle tekivät töitä, heitä kohdeltiin jo ihmisinä joita isäntäväki tervehti ja kutsui nimellä.

Tämä kirja oli sellainen joka kiinnosti heti kun näin sen ensimmäistä kertaa, koska tavisten ja perusduunareiden elämät kiinnostavat minua enemmän kuin rikkaiden ja hallitsijoiden.

Kiinnostuksesta huolimatta kirja seisoi pitkään hyllyssä odottamassa vuoroaan, johtuen siitä että siitä ei ollut varauksia ja niitä varauksellisia kirjoja tunki väliin ja niiden lukeminen oli etusijalla.

Kirja oli mielenkiintoinen mutta lukemiseen meni pidempään kuin viikko, koska se oli tietokirja ja vieläpä englanniksi. Fiktion lukeminen englanniksi ei ole yhtä työlästä ja fiktiossa harvoin tarvitsee googlettaa tavaroiden nimiä että tiesi millaisesta vempaimesta oli kyse.

Mitä kirjasta jäi käteen oli se kuinka huonosti arvostettua palvelijoiden työ (ennen maailmansotia) oli ja kuinka hierarkista hommaa se oli jopa palvelijoiden kesken (oli upper ja lower serventesjä). Uppereilla saattoi olla jopa omia palvelijoita käytössään, nämä kaksi kastia eivät välttämättä syöneet tai edes jutelleet keskenään. Mieleen jäi myös paljon todella pieniä yksityiskohtia ja kun sitten samaan aikaan katseltiin Downtonia ja yhtä toista samaan aikakauteen sijoittuvaa brittisarjaa, sitä huomasi yhtäkkiä joitain pieniä juttuja joihin ei aikaisemmin ollut kiinnittänyt mitään huomiota.

Näin perusihmisenä joka osaa itse hakea maitoa kaapista, entisaikojen elitistien avuttomuus tuntuu nyt hyvin koomiselta. Esimerkiksi se että jotkut, esim Churchill, eivät osanneet edes pukea itseään ilman apua. Se kuinka monen ihmisen (8) työvoimaa tarvittiin että yksi rouva sai iltaisin ditgestive-keksejä ja maitoa. Tekstissä laskettiin ihmiset samalla kun kerrottiin kuinka homma delegoitiin ylhäältä alas.

Tässä toinen esimerkki täysin turhasta hääräämisestä. 

Peter Russell, butler to the Duke and Duchess of Kent during the 1950s, observed the complicated processional that had to be engaged whenever Queen Mary wanted to go to the lavatory. 'It was the practice of the Queen or the Queen Mother that if they wanted to use the loo, they informed the Duchess, who in turn told me. I then told the head housemaid, who arranged for a housemaid to stand near the door, holding a hand towel for appearance sake. The housekeeper would tell me when all was at the ready. I would tell the Duchess, who discreetly would inform Her Majesty'.

Tuli vähän facebookki mieleen tuosta yllä olevasta tekstistä.

Queen Mary: Going to poop
Housemaid and 7 others like this

Suosittelen lämpimästi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti