torstai 3. syyskuuta 2015

29/50 - Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään


Tämän olen halunnut lukea siitä asti kun ostin sen joskus keväällä. Lainasin sen äidille koska en silloin kerinnyt lukemaan ja pari viikkoa sitten päätin että voisin lukea. Kahdessa viikossa pääsin sivulle 52 ja enempää en ole saanut luettua tätä. Kirja on jotenkin niin filosofinen että ei mene alas.

Ei minulla olisi kuin vähän päälle sata sivua jäljellä, että sinänsä tämä ei ole urakka eikä mikään mutta silti en pysty tarttumaan tähän. En kuitenkaan haluaisi antaa periksi. Luultavasti luen sitä pikkuhiljaa, kunnes se on joskus luettu.