torstai 10. maaliskuuta 2016

Hyvää syntymäpäivää


E...melkein… Eilen vaan tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun kirjoitin blogiin kirjoittaneeni E:n ensimmäisen luvun. E:stä ei tullut vuodessa valmista, mutta kaukaisessa horisontissa häämöttää jo teoreettinen maaliviiva.

Editointi puolella olen päässyt yli puolen välin sen printti kasan kanssa, jota nyt käyn punakynän kanssa läpi. Taisin mainita että siinä oli kymmenen lukua, no oikeastaan siinä oli kymmenen lukua sekä 3-4 yksittäistä uutta kohtausta joista osa oli kyllä ihan luvun pituisia. Uskon että saan käytyä tekstin läpi ennen ensi viikon perjantaita, mikä on ihan hyvä, koska silloin voin pistää kaiken töistä ylijäävän energian (jota ei kyllä ole kovin paljon) E:n menneisyyden raakaversion editointiin.

Podcastien kuunteleminen jatkuu. Ne on oivaa viihdettä työmatkoilla, kun olen täysin kykenemätön lukemaan bussissa (jos voisin, lukisin).Suurimmassa osassa on käytössä sama formaatti, eli ensin vetäjä kertoo omat kuulumiset ja on haastattelu.

Se mihin olen aika usein kiinnittänyt huomiota näissä haastatteluissa, on kirjojen määrät jotka jotkut kirjailijat tuottavat. Yksikin sanoi kirjoittavansa 8000 sanaa päivässä. Toiset ei ihan niin hurjia lukuja saa päivässä aikaan, mutta silti kymmeniä kertoja niin paljon kuin mihin olen itse kykenevä. Tietty suurin osa näistä tyypeistä on täysipäiväisiä kirjailijoita ja ne kirjoittaa englanniksi, mutta silti.

Kyllähän minäkin tunnistan itsessäni sen piirteen, että olen välillä kovin malttamaton. Mutta se liittyy enemmän siihen, että haluan nähdä minkälaiselta tarina näyttää valmiina.

Esimerkkinä Jake Bibble jonka podcastia kuuntelin paljon viime kesänä, mutta nyt olen vähän kyllästynyt, sanoi kirjoittavansa kirjan noin kahdessa kuukaudessa. Tämä on yksi niistä tyypeistä joiden sanamäärät saa minut haukkomaan henkeä. Bibblellä oli yksi jakso missä aiheena oli määrä vastaan laatu, mikä kannattaa kuunnella. Eihän määrä ja nopeus tarkoita tietenkään huonoa laatua, niin kuin hitaus ei takaa Finlandia voittoa. Bibble itse selittää nopeutta sillä, että hän kirjoittaa pulp-kamaa, eli nopeaa viihdettä, ei mitään korkeakirjallisuutta. Itselläni vain herää nopeudesta kysymys, voiko kirjoittaminen olla enää nautinto, jos tekstiä syytää ulos kuin pieni tehdas?

Muistan katsoneeni kerran yhden Donna Tartin haastattelun, jossa hän kertoi miten hitaasti hän kirjoittaa (noin 10 vuotta/kirja), kuinka hän voi maata koko päivän sohvalla silmät kiinni ja miettiä tarinaa ja hahmoja ja sitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja kuinka tämä on työtä, vaikkei hän kirjoittaisi päivän aikana yhtäkään sanaa. Tässä kiteytyi ainakin minulle se, mikä kirjoittamisessa on ihanaa. Se että voi vain velloa omassa tarinassa, sen maailmassa ja sen hahmoissa. Tästä syystä pidän enemmän siitä vaiheesta kun on jo olemassa tekstiä ja sitä saa rauhassa muokata mahdollisimman lähelle sitä mielikuvaa, kuin mitä tarina oli päässä.

Tiedän, on aina hirveän helppoa arvostella muita, kun oma elanto ei ole kiinni tuotetussa tekstissä.

4 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä E:lle!

    Ammattilaisten nopea kirjoitustahti tuntuu mietityttävän kirjoittajia tasaisin väliajoin. Olen itsekin lukenut paljon kovan saldon kirjoittajista ja kokeillut heidän niksejään. Olen myös Nanowrimo-veteraani. On kuitenkin ollut pakko todeta minun kohdallani, että pikakirjoittaminen ei toimi. Lopputulos on aika keskinkertaista, hyvä jos edes editointikelpoista.

    Samaistun siinä mielessä enemmän Tartiin.

    Englanninkieliset saldot kuulostavat suuremmilta kuin olisivat suomeksi. Nämä kirjoittajat myös harvemmin mainitsevat paljonko he editoivat ko.tekstiä. Esim. Chuck Wendig jakaa mielellään faktoja kirjoitusprosessistaan, ja vaikka hän kirjoittaa ensimmäisen version kuukaudessa, on sitä edeltänyt pitkä suunnitteluvaihe ja pidempi editointivaihe. Raakatekstin tuottaminen voi siis olla nopeaa, mutta kirjan valmistumisen kokonaisaika ei todellakaan ole se kuukausi.

    Toisaalta uskon, että tekstin tuottamiseenkin harjaantuu. Kirjoitan nykyisin huomattavasti nopeammin kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Kun itsensä saa tiettyyn mielentilaan, on tarinassa sisällä ja tietää mihin teksti on menossa, ovat päiväsaldotkin kovempia.

    Mutta nauttiiko siitä? Minusta nauttii, kunhan saldot eivät ole itseistarkoitus. Hyvin vetävää tarinaa on kiva kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, totta. Tarina vetää. Moni on maininnut Chuck Wendigin, mutta en ole sen tarkemmin tutustunut häneen. Pitää käydä vähän tutkailemassa.

      Bibleä kuunnellessa sain kyllä sen käsityksen että se teksti julkaistaan sen kahden kuukauden sisällä. Sitä sitoo jotkut sopparit että montako kirjaa pitää tulla vuodessa.
      Tietty, iso osa on juuri se harjaantuminen minkä mainitsit. Varsinkin jos kirjoittaa tuttuja sarjoja.

      Poista
  2. Hyvää synttäriä E:lle!

    Itse olen hitaita kirjoittajia. Minulla on yksi kässäri, jonka valmistumiseen meni kymmenen vuotta ja yksi, johon meni viisi vuotta (en tosin kirjoittanut näitä putkeen). Kaverini lohdutti, että seuraava valmistuu varmaan sitten kahdessa ja puolessa vuodessa. Jos tässä harjaantuu, niin aika hitaasti, mutta kuitenkin. :D

    Pitäisikin joskus kokeilla noita podcasteja, kuulostavat mielenkiintoisilta. Kirjoittamisesta julkaisuun kahdessa kuukaudessa kuulostaa aika hurjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti olet puolittanut noita kirjoitusaikoja :D Ehkä kaverisi on oikeassa.

      Poista