sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Elokuussa luettu

Kuuntelin:


Real Artists Don't Starve. Kiinnostuin tästä podcastin kautta. En muista missä podcastissa Goins oli vieraana, mutta sitä kautta löysin hänen Portfolio Life -podcastin. Se mikä minua kiinnosti tässä podcastissa olivat jaksot ”How to write your best book” (alkaen jakso 157) missä Goins nauhoitti. Keskustelut joita kävi Marion Roach Smithin kanssa, joka on hänen writing coach. Podcasti on ihan hauska ja olen alkanut kuuntelemaan alkupään jaksoja. Olen joskus aikaisemminkin sanonut, että Goins ärsyttää minua. No tässä podcastissa minua ärsyttää Goinsin juontajapari Andy Traub koska hän keskeyttää Goinsia ihan jatkuvasti täysin turhanpäiväisillä kommenteillaan. Traub saattaa esim sanoa Goinsille, ”kerro tämä tarina…” ja sitten kun Goins aloittaa hän ei saa ainuttakaan lausetta loppuun ilman, että Traub sanoo jotain väliin. Kuuntelin tätä kerran ulkona kun olin lenkillä ja ulos purkautui aivan sponttaaninen ”Herranjumala anna sen nyt puhua loppuun” -huudahdus. Tämän jälkeen piti tietenkin vilkuilla ympärille, että kuka kuuli :D


Mitä tulee Goinsin kirjaan Real Artists Don't Starve, niin se oli ihan ok. Mielenkiintonen, mutta en voi sanoa, että siitä olisi jäänyt ihan hirveästi käteen. 
 


Do the Work. No, tästä ei jäänyt mitään käteen. Kuuntelin kirjan, mutta myös palautin sen.





Stephen King – It.

Jos et ole lukenut kirjaa ja haluat välttyä juonipaljastuksilta, niin nyt kannattaa lopettaa lukeminen tähän. 
 

Vaikea määritellä, mitä mieltä olen itistä. Toisaalta pidin siitä, toisaalta siinä oli ainakin 500 sivua liikaa. Luku-uupumus iski loppumetreillä ja oli todella vaikea pakottaa itsensä kirjan ääreen. 
 

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa: vuonna 1958 kun päähenkilöt ovat lapsia ja vuonna 1985 kun he ovat aikuisia. Päähenkilöitä on ehkä hiukan liikaa, eli 7. Minulta ainakin meni ikuisuus erottaa heitä kunnolla toisistaan. En millään meinannut muistaa kenellä oli astma ja kuka oli trashmouth. 
 

Tarinan suurin pettymys oli lapsiporukan ainoa tyttö, Bev. Alkuun Bev oli ihana, itsenäinen poikatyttö, mutta loppua kohden hänestä ei ollut paljonkaan hyötyä. Lopputaistelussa hän ei tehnyt mitään. Sen jälkeen kun lapset ovat kohdanneet itin ja kukistaneet sen (tai luulivat kukistaneensa), se voima joka piti lapsia yhdessä alkaa kadota. Bev sitten kaikessa neroudessaan keksii, että voima säilyy jos kaikki pojat panee häntä. Minkä jälkeen Bev (11 v) riisuutuu alasti ja pojat tulee yksitellen hänen luokse. Aikuisina kun kaveriporukka kohtaa itin uudelleen, Bev ei tee edes tämänkään vertaa. 
 

Suosikkihahmoni näistä lapsista oli Ben. Ihana symppis pullukkapoika. 
 

It tulee elokuvateattereihin ensi viikon perjantaina ja ajattelin käydä katsomassa sen jossain vaiheessa. Elokuva keskittyy ainoastaan siihen osaan tarinaa jossa hahmot ovat lapsia joka oli kirjan paras osa. 


Olipa valituspainoitteinen postaus. Syytän tukkoista päätä ja flunssaa


Näiden lisäksi luin myös pari kirjaa Kellotornia varten. 

Seuraavaksi ajattelin tarttua Mia Vänskän Musta kuu -kirjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti