perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksy ja Growin Gills

Syksy tuli ja sen mukana kaikenlaista. On kivoja asioita kuten se, että voin jälleen käyttää aknelääkettä kun aurinko ei porota kirkkaalta taivaalta. On uusia työjuttuja. On arki ja rutiinit. On lukemisen ilo (tämä palautui heti kun selviydyin itistä). Sitten on myös se ikävämpi puoli, eli ensimmäinen flunssa ja työpäivänjälkeinen uupumus. Osittain tämä tietenkin johtuu flunssan jälkiseurauksista, ei pitäisi arvioida työpäivän jälkeen jäävää energiatasoa ennen kuin tauti on kunnolla ohi. 


Sain vihdoin luettua Jessica Abelin Growin Guills -kirjan loppuun ja ei voi muuta kuin kehua.
Kirjan perusidea on oppia priorisoimaan projektit jotta saat jotain valmiiksi. Jos sinulla on vaikkapa viisi eri luovaa työtä kesken ja työstät niitä jokaista päivittäin, mikään niistä ei edisty tarpeeksi jotta saisit jotain näkyvää aikaiseksi. Sen lisäksi, että jatkuva projektien vaihtaminen heikentää keskittymistä se on myös ajantuhlausta, sillä mieli tarvitsee aikaa sopeutua seuraavaan projektiin. On siis parempi keskittyä viisi tuntia yhteen projektiin kuin jakaa sama aika viiden projektin kesken.

Aloitin kirjan lukemisen heti kun ostin sen joskus kesällä. Puolenvälin jälkeen lopetin koska tuntui, ettei kirja puhuttele minua lainkaan. Olen aina ollut yhden projektin ihminen. Kun editoin E:tä pistin Kellotornin jäähylle ja vaihdoin takaisin kun E lähti pois.
Sitten huomasin, että tunteet joita Abel kuvailee jos projekteja oli liikaa, olivat samat mitä koin Kellotornin kanssa. Kellotorni on yksi projekti, mutta samaan aikaan kirjoitin raakatekstiä, editoin vanhaa tekstiä, luin Kellotorniin liittyvää kirjaa ja ittikin taisi olla tässä vaiheessa kesken. Aina kun tein mitä tahansa näistä asioista tuntui, että pitäisi olla tekemässä jotain toista. Saatoin päivän aikana tehdä vähän kaikkea ja lopulta käteen jäi vain olo, että mikään ei edisty.  
Sitten otin Abelin kirjasta oppia ja priorisoin Kellotorniin liittyvän kirjan ykkössijalle. Itin lukeminen venyi, mutta oli helpotus saada taustatutkimukseen liittyvä kirja alta pois.

The German forest/Dark forest. Tämä on se termi mitä Abel käyttää sille tunteelle, kun projektin alkuinnostus on kadonnut ja huomaat seisovasi keskellä pimeintä metsää jossa ei ole valoa ja jopa se seuraamasi polku on kadonnut. Tämä on se kohta kun kaikki on huonosti. Et usko enää ideaan etkä omiin kykyihin ja kaikki mitä teet on ajanhukkaa.
Se mikä puhutteli minua kirjassa eniten, oli kohta päivittäisestä puurtamisesta. Joka päivä istut alas työstämään projektia ja silti koet, ettei se edisty. Päivittäinen puurtaminen edistää kyllä projektia, mutta se mitä saat aikaiseksi on vain murusia isossa kokonaisuudessa.
Tämä suo (metsä ei oikein toimi suomeksi) on se kohta kun olisi helpointa antaa periksi.
Olen kokenut tämän saman tunteen ennenkin sekä E:n, että sitä aikaisempienkin projektien kanssa. Tiesin ilman kirjaakin, että tämä on se kohta mikä pitää vaan puskea läpi, mutta silti oli hauska lukea siitä niin hyvä selostus kuin mitä kirjassa oli.

Vaikka pidin Abelin kirjasta se jäi minulta melkein kesken. Luin alkuun n. 50% ja sitten tuli stoppi joka kesti kuukauden, melkein pari. Googletin jopa ohjeita, miten e-kirja palautetaan amazonille, mutta onneksi nappi ei ollut näkyvillä sillä kirjan loppupuolisko osui ja upposi. 

Jos kirjasta on pakko antaa jotain kritiikkiä, niin se on nimi. Growing Gills. Aina kun mietin nimeä, mieleen nousee ensimmäisenä kalalta haisevat kädet ja märkä kalannahka. Kai nimessä viitataan siihen, että oppii sukeltamaan (ehkä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti