En ole suuri iltavuorojen fani, mutta on niissäkin puolensa. Kirjoittamisen kannalta ne ovat ehdottomasti parhaat hetkeni arkiviikon aikana. Saan paljon enemmän aikaiseksi ennen töitä kuin monena päivänä töiden jälkeen. Tänään editoin kaksi kohtausta: sen minkä raakatekstin kirjoitin eilen ja yhden toisen joka oli jo olemassa ja liittyi samaan lukuun. Editointifiilikset oli ihan jees. Eniten minua ilahdutti se kun tajusin, että minulla on enää kolme lukua jäljellä. Sitten voin palata alkuun ja tehdä seuraavan kierroksen.
Kyllä minua yksi juttu hirvittikin. Esimerkiksi se, että mitä pidemmälle olen työstänyt tekstiä sitä tietoisemmaksi olen tullut siitä, että viimeinen luku (jota oli helpointa ja ihaninta kirjoittaa ja josta pidän aivan valtavasti), tulee menemään roskikseen. Se ei toimi enää tässä versiossa, ei sitten mitenkään.
Nyt istun kotisohvalla juon teetä ja mietin, että jaksaisinko vielä lukea. Iltavuorojen huonoin puoli on se, että nukahtaminen ei ole niin helppoa. Tällaiselle univammaiselle kaikki häiriöt rutiineista on vaan pahasta.
