keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Arkipäivä

E:n työstäminen muuttui heti paljon hauskemmaksi, kun editointiurakka oli ohi. Sunnuntaina siirsin kaikki irtotekstit koneelle ja alkuviikosta käytin hyväksi iltavuoron vapaita aamuja ja kirjoitin sekä editoin uusia pätkiä. Ainoa missä olen vielä pahasti jäljessä, on ääneen lukeminen. Kun aloitin editointiurakan, luin luvut sitä mukaan kun sain ne valmiiksi. Sitten tuli muutama viikonloppu kun heräsin liian aikaisten enkä kehdannut lukea kun mies nukkui vielä. Joten ne luvut jotenkin vaan kasaantui.

Tänään oli juuri sellainen kivan rauhallinen arkipäivä, mistä pidän. Töissä oli kivaa ja kotona nautin siitä, kun sai tehdä kotitöitä rauhassa ja ilman kiirettä. Nyt täällä tuoksuu mysli, pyykit pyörii koneessa ja lattiakin on vielä toistaiseksi kissankarvaton koska jaksoin jopa imuroida. Se mitä en jaksanut tehdä, oli työstää E:tä. Sain kyllä koneen ja Scrivenerin auki, mutta en sitten päässyt sen pidemmälle. Huomenna tuskin saan mitään aikaiseksi koska pitää liikkua ja perjantaina on sekä liikuntaa, että pitää olla sosiaalinen. Viikonloppuna sitten.