Tänään oli iltavuoro mikä tarkoitti hiljaista ja pitkää aamua, toista
kupillista kahvia sekä kirjoittamista. Sain aamulla valmiiksi L:n
osuuksien kierroksen. L:n kierros ei ollut vaikea, koska enimmäkseen
luin vain tekstiä läpi ja tein pieniä muutoksia. Muutama kohtaus
vaati hiukan enemmän työtä, mutta enimmäkseen se oli vain sitä
lukemista. Tämä oli helppo kierros koska en vaivannut päätäni
puuttuvilla kohtauksilla tai vääntänyt kieltä kauniimmaksi.
Seuraavaksi olisi tarkoitus siirtyä hetkeksi K:n pariin. Kirjoitan
tällä hetkellä yhtä puuttuvaa kohtausta, mutta sitten voisin
tulostaa ja lukea osuuden paperilta läpi. Voisin samanaikaisesti sekä
luoda kohtausluettelon että editoida punakynän kanssa.
Tällä hetkellä luen Sara Ehnholm Hielmin Ja sydän oli minun. K:n
osuuksissa, aivan tekstin alkupäässä, on kohtaus, missä yritän
kuvailla erästä tiettyä ääntä. Koko näiden (vähän yli)
kahden vuoden ajan, kun olen kirjoittanut K:ta en ole osannut
kuvailla tätä ääntä oikein. Kuulen äänen päässäni ja
tiedän, mitä haluan kuvailla, mutta en silti saanut sitä ajatusta
paperille. Eilen makasin jo vuoteessa ja luin Ehnholmin kirjasta
kohtausta, missä hän kuvailee joutsenta ja ääntä joka tästä
tietystä joutsenesta syntyi. Ja silloin keksin sen. Vaikka Ekholmin
kuvailema ääni ja se mitä itse yritin kuvailla ovat täysin erit,
jotenkin se, että luin äänestä tekstiä sai tajuamaan mitä ajoin
takaa. Sitten äkkiä kännykkä esille koska tiesin, että jos en
saa lausetta talteen unohdan sen.
