sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

93


En päässyt sataan, mutta enpäs minä oikeastaan olettanutkaan pääseväni. 93 on ihan ok. Eilen sain sen verran intoa vielä illalla, että kirjoitin raakatekstiä yhteen uuteen kohtaukseen. Tänään siirsin sen koneelle ja huomenna olisi tarkoitus kirjoittaa se puhtaaksi. Tänään työstin sitten muita kohtia ja kirjoitin pariin kohtaukseen vähän uutta tekstiä.

Listan loput 12 kohtaa eivät ole kaikki sellaisia, että voin ruksata ne pois ennen elokuuta. Esimerkiksi ensimmäisessä kohdassa lukee prologi ja epilogi. Kirjoitin tänään uuden epilogin, mutta prologista ei ole tietoakaan.

Ensi viikon tavoite on, että saisin tulostettua kässärin perjantaihin mennessä. Yritän saada korjattua kaiken sen mitä voin nyt alkuviikosta, jotta voin pitää kässäristä edes muutaman päivän tauon ennen kuin aloitan sen lukemisen.