torstai 18. heinäkuuta 2019

Nihkeää


Tämän viikon editoinnit voi summata sanalla nihkeää. Sain alkuviikosta valmiiksi yhden uuden luvun ja se on aika lailla siinä. Eilen kyllästyin vihdoin siihen, että scrollailin dokkaria tekemättä mitään, joten tulostin koko nivaskan. Tämän ja huomisen pidän siitä taukoa ja lauantaina alan lukemaan.

Tänään oli vähän erilainen iltavuoron aamu, koska työn alla ei ollut mitään kirjoitettavaa tai editoitavaa. Yleensä iltavuoro tarkoittaa sitä, että kun mies lähtee töihin, minä keitän toisen kupillisen kahvia ja istuudun kone sylissä sohvalle. Onneksi kissa pitää huolen, että aina on imuroitavaa niin ei tullut ainakaan aika pitkäksi. Oli ihan rentoa puuhastella kotona ja pestä pyykkiä ja muuta jännää. Kyllä minä sitten lopulta vähän kirjoitinkin. Ihan vain pari sivua raakatekstiä, kun mietin niitä muutamaa kohtaa, joita pitää vielä työstää.

Lomaan on vielä pari viikkoa, mutta onneksi huomenna on perjantai!