perjantai 24. lokakuuta 2014

Kirjamessuja odotellessa

Huomenna kirjamessuille :)

Olisin halunnut mennä jo tänään koska paikalla ovat Kaari Utrio, Kristiina Vuori sekä Hassan Blasim mutta töiden takia en kerkiä. 

Huomenna paikalla ei ole ketään jota erityisemmin haluaisin kuunnella, paitsi ehkä Erik Axl Sund. Ruotsini on valitettavasti sen verran huteralla pohjalla että toivon haastattelijan kääntävän haastattelun. Muuten ajattelin kuunnella muutaman haastattelun dekkari osastolla, kiusata itseäni houkutuksilla antikvariaattiosastolla ja yrittää etsiä sitä tiettyä hyvää suklaata ruokamessupuolelta. 

Jos voimia riittää vielä neljän jälkeen, voisin käydä kuuntelemassa Pauliina Rauhalan ja Tuomas Kyrön haastattelut.  

Salla Simukkaa olisi mukava kuunnella mutta hän on lavalla samaan aikaan kuin “Rikostarinoita 1920- ja 1930-lukujen suomesta”, ja tämä jälkimmäinen on yksi niistä dekkarihaastatetluista jonka haluan kuunnella. 

Kirjamessuissa vaikeinta on se että joka päivä on useampi kirjailija joka kiinnostaa ja samalla päivällä voi olla monta mielenkiintoista haastattelua samaan aikaan. Ehkä joskus vielä satun olemaan kätevästi vapaalla kirjamessujen aikaan että voisin mennä niihin joka päivä.



Tämän villasukkakirjan haluaisin ostaa. Törmäsin siihen eilen kirjastossa ja aluksi meinasin tehdä siitä varauksen, mutta sitten päätin että tätä kirjaa haluan hypistellä kotona pidempään kuin laina-ajat sallivat. Toivon että törmään siihen kirjamessuilla ja voisin napata sen sieltä mukaani, muuten ostaminen menee ensi viikolle.


Seuraava neulontaprojekti on kylläkin kaulaliina tästä kirjasta.
Myös kansikuvan pipo on suunnitelmissa mutta kun en ole mikään suuri neulontamestari, ajattelin aloittaa kaulaliinasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti