perjantai 9. lokakuuta 2015

Jauhamista

Margaret Pennyn blogissa oli hauska postaus nimeltä the Grind. Hän kääntää sen sanan tarkoittamaan raastaa, minä olen aina mieltänyt sanan jauhamiseen. Jauhinkiveen, varsinkin siihen mitä veivataan käsin. Siltä tämä prosessi ainakin minusta tuntuu. Esimerkiksi kun nyt editoin, niin periaatteessa yksi luku käy kierroksen toisensa jälkeen, kunnes koen että se on valmis printattavaksi. Sitten printtaan, korjaan ja siirrän korjaukset takaisin scriveneriin. Tässä vaiheessa luen ja ehkä vielä vähän korjata lisää, mutta yleensä tulostetun version jälkeen se on vähän niin kuin siinä. Ne kolme lukua mitä minun piti tällä viikolla saada printtivalmiiksi, on vielä vaiheessa. Yksi on ehkä printtivalmis, mutta tiedän sen vasta kun palaan siihen. Se on nyt sellaisessa vaiheessa, että annan sen hetken hengähtää. Toinen luku on todella vaiheessa sillä sain vasta äsken valmiiksi ensimmäisen kierroksen, kolmatta en ole vielä edes vilkaissut.

E parka on jäänyt tällä viikolla vähälle huomiolle. Viikko hujahti ohi niin nopeasti ja kiireellisesti että hädin tuskin kerkesin vilkaisemaankaan E:n suuntaan. Viikonloppu ei myöskään näytä siltä, että pääsisin edistämään kässäriä. Huomenna pitää olla sosiaalinen, mutta aamun (heräämisestä jonnekin kymmeneen asti) ajattelin pyhittää E:lle. Jos huonosti käy, se on ainoa hetki kun voin työstää E:tä. Sunnuntai pitää pyhittää kouluhommille, E:tä työstän jos kerkiän. Tänään piti panostaa kässäriin, mutta pääsin koneen äärelle ihmeellisen myöhään ja päivän saldoksi tuli ensimmäinen kierros työn alla olevalle luvulle.