Tänään oli sellainen päivä, ettei tarvinnut olla työpaikalla. Oli kaikenlaista hauskaa ja kotiin sai lähteä ajoissa. Kodin sijaan suuntasin keskustaan. Kävin akateemisessa tarkoituksena ostaa uusi kirjoituskynä, mutta sitä tiettyä kynää ei löytynyt mustana. Vihreää, punaista ja sinistä löytyi, mutta ne ei paljon lohduttanut. Kynän sijaan törmäsin sattumalta näyttelypöytään jota oltiin joko juuri purkamassa tai rakentamassa ja pinon päällimäisenä oli kaksi sellaista kirjoitusvihkoa joita olen käyttänyt jo vuosia, mutta joita ei viimeksi enää ollut myynnissä.
Kyselin asiaa kassalta ja nämä oli nähtävästi ainoat kappaleet mitä heillä enää oli. En juuri nyt tarvitse kirjoitusvihkoa, mutta ostin kummatkin siitä huolimatta. Nykyisestä vihosta, johon kirjoittelen kellotornia, on vielä niin paljon jäljellä, että uskon Kellotornin mahtuvan siihen ihan kokonaan, eli kun joskus korkkaan toisen näistä vihoista se on tarinaa varten josta en tiedä vielä mitään. Tai tiedän vähän parista ajatuksesta, mutta mikä niistä (jos mikään) päätyy seuraavaksi työn alle on vielä avoin. Onneksi näin isoja juttuja ei tarvitse vielä miettiä. Kellotorni kun tulee pitämään minut onnellisesti kiireisenä vielä ainakin vuoden.
Akateemisen jälkeen suuntasin Oodiin odottamaan, että mies pääsisi töistä. Löysin tyhjän paikan isojen ikkunoiden ääreltä ja sitten kirjoitin. En kirjoittanut mitään mihinkään projektiin, enemmän vain jotain vähän kaikesta. Puoli tuntia jaksoin ja sitten loppui puhti.
Loppuajan istuin ja nautin siitä, että oli arki ja ei ollut vielä liian myöhäistä, mutta eniten siitä, ettei ollut kiire minnekään. Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta, kun koin, että Oodi on ihan viihtyisä paikka (puhun nyt kirjastosta enkä pohjakerroksesta joka on vain harmaa ja ankea). Ehkä tänään siellä oli rauhallisempi hetki menossa koska tuntui, että siellä oli väljempää. Porukkaa oli paljon, mutta se maaginen raja sopivan määrän ja liian paljon välillä ei ollut nähtävästi ylittynyt.
