Iltavuoro ja teetä

En ole suuri iltavuorojen fani, mutta on niissäkin puolensa. Kirjoittamisen kannalta ne ovat ehdottomasti parhaat hetkeni arkiviikon aikana.  Saan paljon enemmän aikaiseksi ennen töitä kuin monena päivänä töiden jälkeen. Tänään editoin kaksi kohtausta: sen minkä raakatekstin kirjoitin eilen ja yhden toisen joka oli jo olemassa ja liittyi samaan lukuun. Editointifiilikset oli ihan jees. Eniten minua ilahdutti se kun tajusin, että minulla on enää kolme lukua jäljellä. Sitten voin palata alkuun ja tehdä seuraavan kierroksen. 

Kyllä minua yksi juttu hirvittikin. Esimerkiksi se, että mitä pidemmälle olen työstänyt tekstiä sitä tietoisemmaksi olen tullut siitä, että viimeinen luku (jota oli helpointa ja ihaninta kirjoittaa ja josta pidän aivan valtavasti), tulee menemään roskikseen. Se ei toimi enää tässä versiossa, ei sitten mitenkään. 

Nyt istun kotisohvalla juon teetä ja mietin, että jaksaisinko vielä lukea. Iltavuorojen huonoin puoli on se, että nukahtaminen ei ole niin helppoa. Tällaiselle univammaiselle kaikki häiriöt rutiineista on vaan pahasta.

Taisteluväsymystä

Jotenkin tökkii nyt tämä editoiminen. Maanantaina työstin yhtä lukua ja se meni vielä ihan mukavasti. Muistan olleeni ihan toiveikas kun lopettelin. Loppuviikko meni sitten jotenkin niin, etten paljon ehtinyt katsella tiedostoa. Tiistaina ja perjantaina oli treenit ja torstaille olin sopinut menon. Keskiviikko oli töissä niin hektinen, että aivokapasiteetti ei vaan riittänyt. Aukaisin kyllä tiedoston, mutta totesin sitten tyynenä, että ei tänään. No eilen lauantaina sitten editoin uuden kohtauksen raakatekstiä. Tämä oli taas niitä kertoja, että yksinkertaisesti vaan pakotin itseni tekstin äärelle. Jälki ei ole ihan kauneinta, mutta kohtaus on kuitenkin olemassa. Tänään en saanut muuta aikaiseksi kuin kirjoitin raakatekstiä seuraavaan uuteen kohtaukseen ja siirsin sen sitten koneelle. Huomenna voisin editoida tämän johonkin vähemmän rumaan muotoon.

Ensiviikon tavoite on neljä tai viisi lukua (en nyt muista montako oli vielä kesken). En asettaisi tavoitetta näin korkeaksi, ellei mukana olisi pääsiäinen. Nämä olisivat (loppua lukuunottamatta) viimeiset pahasti keskeneräiset luvut. Näiden jälkeen voisin palata taas alkuun ja käydä kaiken vielä läpi.

 

En ole nyt ihan varma mistä tämä tekemisen vaikeus oikein tulee. Luulen, että se on vain jotain yleisväsymystä koko projektiin. Tekisi mieli jatkaa Kellotornia ja suunnitella sitä tarinaa minkä raakatekstin ajattelin kirjoittaa nanossa. Toivottavasti väsymys väistyy jossain vaiheessa ja löydän jälleen kirjoittamisen ilon. Pidän kuitenkin tästä tarinasta aivan valtavasti vaikka samaan hengenvetoon sanonkin, että nyt en jaksaisi katsella sitä lainkaan.

Laiska viikonloppu

Olen laiskotellut tämän viikonlopun (jos mittarina on editointi jota en tehnyt lainkaan). Sen sijaan olen pelannut, ollut sosiaalinen, tehnyt pizzaa, käynyt lenkillä ja siivonnut. Eniten olen kuitenkin lukenut ja se on ollut ihanaa. 

Eilen luin loppuun yhden kirjan Kellotornia varten sekä aloitin ja lopetin Depressiopäiväkirjat (kirja on todella lyhyt, joten tämä ei ole mikään suuri saavutus. Se oli myös todella koukuttava, minkä takia ei tehnyt mieli tehdä muuta kuin lukea). Sitten tuli se hetki, kun seisoin kirjahyllyn edessä ja mietin, että minkä otan seuraavaksi. Jatkanko hyllynlämmittäjähaastetta vai otanko jotain, mitä olen lainannut. Sitten aloin selaamaan Tottisalmen perillistä jonka laina-aikaa olen pidentänyt jo muutamaan otteeseen ja yhtäkkiä huomasin lukevani sitä joten se siitä päätöksestä. 

 

Tänään aloitin myös Dean Karnazesin kirjan Run. Tottisalmen perillinen liittyy (haluan lukea kaikki Anni Swanin kirjat) -projektiin. Kirja on ollut ihan viihdyttävä, mutta jotenkin kaipasin jotain muuta sen rinnalle. Run olkoon seuraava hyllynlämmittäjäkirja. Ostin sen muutama vuosi sitten, mutta jotenkin sen lukeminen jäi silloin. Luettuani voisin vieritän kirjan eteenpäin jollekin kiinnostuneelle (eli veljelle tai kirjaston kierrätyshyllyyn).

Lomaviikko ja lauantaihylsy

Viime viikko meni lomaillessa. Ei tehty mitään erityisen jännää eikä edes käyty missään (ei edes ikeassa vaikka alkuun meinattiin). Sen sijaan oltiin kotona ja se oli ihanaa. En lukenut loman aikana niin paljon kuin olin suunnitellut, mutta pelasin sitäkin enemmän. Editoimisen määrään olen sen sijaan tyytyväinen. Suunnitelma oli luku per päivä, eli ei kauhean rankka aikataulu, mutta aika ja energia riitti siihen, että jaksoin pari lukua päivässä. Ainoa mikä harmittaa on se, että perjantai jäi välistä. Puhti loppui jotenkin kesken. Jos olisin jaksanut silloin kaksi lukua olisin nyt tietyssä välietapissa. Ne kaksi lukua ovat nyt sitten tämän viikon tavoite.

Lauantaina sain myös pitkästä aikaa hylsyn. Tämä oli talosta josta en odottanut saavani koskaan vastausta. Laitoin heille tekstin jo kesällä ja kyselin vuodenvaihteen jälkeen sen perään. Niin kuin kaikkien hylsyjen kanssa olen kiitollinen, kun joku jaksoi käyttää muutaman minuutin vastausviestiin. Hylsy on kuitenkin aina parempi kuin hiljaisuus.

Helmikuussa luettu ja vähän editoimisesta

 

Ensimmäinen Nesbo jonka luen. Ihan viihdyttävä, mutta vähän (n. 300 sivun verran) liian pitkä. 

Tämä kirja yllätti. Luulin, että taas joku siivouskira (mikä ei siis ole paha asia), mutta sitten kun luin tätä ratikassa uppouduin siihen vähän liikaakin ja melkein ajoin pysäkin ohi. Kirjassa ei sinänsä siivota tai oikein edes järjestellä, vaan pikemminkin kerrotaan miten kodeistamme on tullut sellaisia kuin on ja miten se tavara on sinne kertynyt. 

Hyllynlämmitäjä haasteen ensimmäinen kirja. Tämä on pyörinyt hyllyssä monta vuotta. Minun olisi pitänyt pitää tästä kirjasta enemmän koska tässä oli kaikki palikat kohdallaan. Oli vanha kirjakauppa ja hirveästi kirjoja, oli vanha englantilainen kartano, oli salaisuuksia sekä menneisyydessä, että nykyisyydessä ja vanha kirjailija jota haastateltiin. Mutta jotenkin ei kuitenkaan napannut. Kyllä tätä luki kun sen kerran aukaisi, mutten koskaan hihkunut ilosta kun sain tarttua kirjaan. Enneminkin meni suorittamisen puolelle (vähän kuten Lumiukon kanssa), et kun on kerran aloitettu niin tavallaan halusi tietää miten loppuu. 

Tässä kuussa oli nähtävästi paljon ekoja kertoja, koska en ole koskaan lukenut Gaytäkään aikaisemmin. Luin kirjan kahdessa päivässä (olisin lukenut päivässä jos olisin aloittanut sen lauantaina aikaisemmin). The Thirteen Talesin jälkeen oli ihanaa lukea kirjaa jonka luokse kaipasi jatkuvasti. Ah miten olin kaivannutkin tätä tunnetta! 

Nyt luen Thomas Olde Heuveltin Hexiä. Aivan ihana! Tämä kirja on yksi syy miksi odotan viikonloppua. Haluan vaan maata vuoteella ja lukea monta tuntia putkeen. Olen jo niin kyllästynyt tähän pätkissä lukemiseen mitä arkena pitää harrastaa 

No sit siitä editoimisesta. Tänään editoin ensimmäistä oikeesti vaikeaa lukua. Sen lisäksi, että olen vaihtamassa kertojan minä-muodosta kolmanteen persoonaan olen myös vaihtamassa henkilöä jonka näkökulmasta luku kerrotaan. Luvun perusajatus pysyy samana ja osa kohtauksista, mutta aika paljon tuli muutoksia ja aukkoja tapahtumienkulkuun joita pitäisi seuraavaksi tukkia. Vaikeinta on kuitenkin se, että kun kertoja muuttuu niin äänenkin pitäisi kuvastaa enemmän tätä toista hahmoa kuin sitä alkuperäistä. Tämä luku jäi kyllä niin raakileeksi ja kesken, mutta jospa sen nyt viikonloppuna saisin korjattua. 

Pahoittelen taas kaikkia kirjoitusvirheitä. Kirjoitan tätä työvuoron päätteeksi ja vieläpä suoraan bloggeriin minkä oikoluku ei ole erityisen kehuttava.