Joulukuussa luettu

Varistyttö-trilogia

Näin aluksi pitää sanoa että minulla oli onnea tämän kirjasarjan kanssa. Löysin toissa viikolla ensimmäisen osan kirjaston bestseller hyllystä ja viikon päästä kaksi seuraavaa osaa joten pääsin lukemaan nämä heti peräkkäin. 

Toiseksi sanon sen että jos ette ole lukeneet sarjaa, hypätkää tämän löpinän yli koska tämä vähän spoilaa tarinaa.

Ennen kun aloitin lukemaan ensimmäistä osaa, tiesin että kyseessä on lapsiin kohdistuvia murhia ja hyväksikäyttöä. Sen verran olin lukenut arvioita ja kommentteja että odotin kirjojen olevan todella raakoja ja rankkoja mutta oma kokemus ei ollut tällainen. En tiedä olenko luonteeltani kyyninen vai olenko vain lukenut liikaa fiktiota tai faktaa, mutta tämä ei ollut rankemmasta päästä mitä olen lukenut.

Ensimmäisen kirjan tarina veti mukanaan ja harmitti kun se jäi niin kesken. Onneksi seuraavat osat odottivat hyllyssä joten sain heti jatkaa. En nyt ihan voi yhtyä tämän kirjan hehkuttamiseen. Eihän se huono ollut mutta kaksi seuraavaa osaa eivät lainkaan vetäneet mukana kuten ensimmäinen. Ensinnäkin kirjassa oli kaikkea liikaa, ja samalla liian vähän (esimerkkinä murhattujen poikien tutkintaan olisi voinut keskittyä enemmän kuin päähenkilön perhe elämään). Kirjoissa on paljon ihmisiä jotka eri tavoin linkittyvät toisiinsa, välillä ehkä turhankin monimutkaisesti. Sitäkin vähän mietin että oliko todellakin tarpeellista nähdä tarina niin monen ihmisen näkökulmasta, joidenkin ihmisten näkökulmat tuntuivat vähän turhilta. Sofia Zetterlund joka vielä ensimmäisessä kirjassa oli ihan mielenkiintoinen hahmo oli melkein taakka loppua kohden, varsinkin kun lopussa tulee selväksi että suurin osa siitä mikä loi jännitystä ensimmäisessä kirjassa ei ollut koskaan tapahtunut. Loppuhuipennuskin jäi laimeaksi. Esimerkiksi Victorian etsintä jätettiin yllättävän vähäiselle huomiolle vaikka hän oli selvästi tärkeä hahmo juonen kannalta ja rikosten kannalta mitä tutkittiin.

En voi sanoa jääneeni koukkuun tähän sarjaan. Luulin että jäisin, ja sen takia olinkin niin onnellinen kun sain kaikki kolme kirjaa käteeni niin nopeasti. Siinä vaiheessa kun toinen oli saatu luetuksi ja kolmanteen piti tarttua oli jo vähän sellainen olo että ei enää kiinnosta. Tuntui kuitenkin tyhmältä jättää homma kesken enää siinä vaiheessa. Koska kirja oli vain kolmesataajotainsivua, ajattelin että kyllä tän vielä lukee ja sit saa tehdä muuta. Tarina oli aavistuksen verran liian pitkä ja olisi voinut toimia paremmin kahtena kirjana.

Kaikesta huolimatta, ei tämä huono kirjasarja ollut, se ei vain viihdyttänyt minua niin paljon kuin aluksi olin kuvitellut. Samalta kaksikolta on ilmestymässä uusi trilogia ensi vuonna ja laitoin itseni varausjononjatkeeksi kirjaston sivuilla.

...ja huomasin juuri että toinen kirjan kuva ei ole suomeksi, mutta ehkä voin elää tämän virheen kanssa :)

Fullscreen

Suklaata ja lomaa

Joulu hujahti ohi nopeasti, kuten aina. Ihan suunnitelmien mukaista joulua en viettänyt koska olin flunssassa mutta nyt menee paremmin ja pääsin tänään jopa salille.

Kirjoittaminen ei myöskään ole mennyt suunnitelmien mukaan. A2:sen juonikaavio edistyy. Ei niin tehokkaasti kuin haluaisin mutta jotenkuten kuitenkin.

Yritin yhtenä päivänä selittää puolisolle kuinka vaikeaa A2:sen juonen rakentaminen on ja selitys meni jotenkuten näin. A2:sen juoni on kuin laatikollinen palikoita jonka joku heittää ilmaan ja palikat lentää ympäri huonetta. Minun homma on sitten yrittää kasata palikat yhteen, järkevän näköiseen rakennelmaan. Joka päivä saan ehkä yhden tai kaksi palikkaa sijoitettua rakennelmaan mikä on hienoa, mutta sitten katson ympärilleni ja huomaan kuinka monta palikkaa on vielä jäljellä ja homman mahdottomuus valkenee minulle.

A2:sen juonesta olen suunnitellut noin 80%. Tällä hetkellä muistiinpanoja on yhdessä exelissä, kahdessa tekstitiedostossa ja yhdessä vihossa. Tänään aloin kuitenkin keräämään kaikkia näitä tiedostoja yhteen ja samaan Scrivener tiedostoon. Toivottavasti tämä auttaa pitämään homman paremmin hallinnassa kun kaiken näkee yhdestä paikasta. Ihan kaikkea en ole vielä saanut siirrettyä ja exeliähän siihen ei voi integroida joten se jää elämään omaa elämäänsä.

Ensi viikko on vielä lomaa, mikä on ihanaa. Valitettavasti ensi viikkoon mahtuu kaikenlaista menoa ja tekemistä mutta toivottavasti mukaan mahtuu myös paljon hetkiä kirjoittamista varten. Olisin niin tyytyväinen jos minulla olisi loman loputtua ensimmäinen versio A2:sen juonesta kasassa. Sitten voisin pistää sen lepäämään hetkeksi ja ottaa A työn alle. Saamani palautteen mukaan alkua pitää muokata vähän rankemmalla kädellä mutta lisää siitä sitten myöhemmin. 

Vaikken mikään suuri jouluihminen olekaan pitää kyllä tunnustaa että kun kalenterista loppui luukut, aloin ihan kaipaamaan sitä joka aamuista kahvihetkeä suklaapalasen kera. Suklaalevyn ostaminen ja yhden palan syöminen päivässä ei ole ihan sama asia, siitä puuttuu se jännitys. Enimmäkseen taisin kyllä jännittää sitä onko luukun takana Julia suklaata jota en voi sietää, puoliso pitää niistä yli kaiken joten joku meistä oli Julia-päivinäkin onnellinen.

Tehotonta työskentelyä

Tällä viikolla on ollut ihan hyviä kirjoituspäiviä. Ei mitään erityisen hienoja tai super tehokkaita, mutta sellaisia että olen edes tunnin istunut ja kirjoittanut, välillä koneelle ja välillä paperille. Nyt on menossa tämän päivän tunti mutta siitä ei tule mitään. Väsyttää niin paljon että aina kun suljen silmäni meinaan nukahtaa. Harmittaa kun haluan edistää A2:sta mutta tänään tämä ei toimi. Tekisi mieli käpertyä peiton alle ja lukea muta pelkään että nukahdan ja pilaan yönunet. Ärsyttää tällainen saamaton välitila. Onneksi kohta on viikonloppu ja kahden viikon päästä olen jo lomalla.

Tunnustus

Ihan hävettää sanoa mutta jätin tänään Läckbergin Enkelintekijän kesken. En tiedä miksi kirjan jättäminen kesken on niin vaikeaa, mutta se on. Vaikka lukeminen on tuskaa ja sivut eivät etene ja tekisi mieli tehdä mitä tahansa muuta kuin lukea, kesken jättämisestä tulee luuserifiilis.

Aloitin Enkelintekijän lukemisen viime sunnuntaina ja viikossa kirja eteni vain 150 sivun verran, se on hidasta jopa minulle. Aikaisemmin olen pitänyt Läckbergin kirjoista, mutta tämä tarina ei toiminut. Kirjaan tarttumisesta tuli niin vastenmielinen olo että tein sitten kaikkea muuta kunhan ei tarvinnut lukea. Tänään vihdoin tuli stoppi. Vaikka perusjuoni oli mielenkiintoinen kirjaan oli ympätty liian paljon kaikkea turhaa. Liikaa henkilöitä ja liikaa ongelmia näillä henkilöillä (yksinäisyyttä, vaimon syöpää, lastenhoitoa, masennusta, yrityksen perustamista, raskautta, anoppiongelmia (ja kaikki tämä siis sen ensimmäisen 150 sivun aikana)).

Läckbergin kirjat olisivat niin paljon parempia jos niissä olisi vain se päähenkilö Patrick. Ei sen vaimoa joka tunkee itsensä jokaiseen tutkimukseen, ei vaimon siskoa joka tunkee itsensä ja lapsensa ja ongelmansa niiden elämään ilman että lapset, sisko tai sen ongelmat liittyvät edes mitenkään käsillä olevaan rikokseen. Yleensä kirjan ydinjuoni (rikos), on ihan hyvä. Nyt näitä extroja oli vain niin paljon etten vain jaksa.

En oikeastaan ymmärrä miksi päätöksen tekeminen tässä asiassa on aina yhtä vaikeaa. Toisaalta en näe sitäkään järkevänä että lukee kirjaa mistä ei nauti ja joka saa lukemisen tuntumaan niin vastenmieliseltä että pelkkä kirjan näkeminen saa mielialan laskemaan. Jos kirja olisi ollut edes lyhyempi, eikä viisisataasivua, olin jaksanut mutta nyt urakka tuntui ihan toivottomalta.

Voi olla että tämä Läckberg on nyt viimeinen mitä luen. Epäilen suuresti että Läckberg alkaa tiivistämään tarinaansa ja jättämään kaiken turhan rönsyilyn pois, mutta jos hän joskus näin tekee, voisin harkita päätöstäni uudelleen.

Nyt luen piikoja. Aloitin tänään kahdeksan maissa ja olen nyt sivulla seitsemänkymmentäyhdeksän. Tällaista lukemisen pitää olla, ihanaa ja sujuvaa ja ajantajunhämärtävää.