sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden viimeinen päivä

Jos jotenkin pitää summata tämä vuosi niin tekisin sen yhdellä sanalla: odotus. Suurimmat odottamiset liittyvät E:hen, mutta kyllä minä kaikkea muutakin olen joutunut odottamaan esim Pennaa – vieläkin. Niitä sentään lähetellään jo maailmalle. He aloittivat lähettämisen mustista (minulla on vihreä) ja US-näppäimistöstä (minulla on saksalainen). Jos hyvin käy se tulee ehkä ensikuun puolessavälissä. 
 
Kuten olen aikaisemmin jo maininnut, en ole onnistunut pitämään kiinni tavoitteesta jonka asetin viime vuonna joka oli, että minulla olisi Kellotornin ensimmäinen versio valmiina. K:n osuudet ovat ihan hyvässä kuosissa, mutta L:n ovat vasta raakatekstiä kirjoitusvihossa. 
 
Eilen aloitin E:n editoimisen. Haluan muuttaa kolme asiaa. Kaksi ensimmäistä ovat aika pieniä ja tein ne jo eilen, mutta kolmas on vähän isompi ja se tuottaa tällä hetkellä ongelmia. Minulla on yksi pieni pulma, jota en ole onnistunut vielä ratkaisemaan. 
 
Puhun E:stä enemmän joskus myöhemmin kun asiat ovat selkeämpiä sillä tämän kässärin sutheen odotus ei ole vielä ohi.

Tämä uusi vuosi menee flunssassa. Onneksi on burana  jolla voi ylläpitää normaalisuuden kulisseja pystyssä. Ei ole niin kurja olo, kun vetäisee sellaisen naamaan. 

Olisi ikävä lopettaa vuosi tällaiseen valitusvirteen, joten tässä piristystä päivään.  
Meille tuli sitten muutamaksi viikoksi hoitokoira kylään. 

 
Tämä kuva aika lailla summaa hierarkian tässä meidän uusioperheessä. Vuode tuli siis koiran mukana, ei ole kissan oma <3

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hiukan editoinnista ja hyvää Joulua

Nyt se on käyty läpi. Kaksikymmentäneljä lukua,188 sivua ja hyvin paljon punakynämerkintöjä tekstin sekaan. Editoinnissa on menossa luku 5 eli hitaasti tullaan jäljessä, mutta ei se haittaa. Iloitsen siitä, että yksi osa on taas takanapäin.

Poistin sivukaupalla tekstiä, vaihdoin muutaman luvun paikkaa ja merkkasin kommentteihin ne kohdat joihin pitää kirjoittaa uutta. Lopputulos ei ole vielä kaunis, mutta ainakin se on selkeämpi. Parasta on kuitenkin se, että huomasin viihtyväni tekstin parissa. Nyt on hitusen varmempi olo sen suhteen, että ehkä tästä vielä joskus tulee jotain. 
 
Näissä tunnelmissa toivotan kaikille hyvää joulua!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Editointia ja vähän joulutunnelmaa

Hirveän laiskasti olen nyt jotenkin kirjoitellut tänne blogiin. Enimmäkseen ihan siitä syystä, ettei tunnu olevan oikein sanottavaa. 
 
Aloittelin alkukuusta Kellotornin tulostetun version läpikäymistä. Prosessi oli hidasta koska työstin tekstiä luku kerrallaan. Luin ja korjasin yhden luvun, siirsin korjaukset koneelle ja editoin luvun vielä kertaalleen ennen kuin siirryin seuraavaan. Viisi lukua jaksoin käydä läpi tällä tekniikalla ja sitten meni hermot siihen kun tuntui, että aivan liian moni asia on kesken. Joten kävin sitten koko nivaskan viikonloppuna läpi ja nyt siirtelen korjauksia koneelle. Editointia teen jälkijunassa ja pikkuhiljaa. Sitä voi tehdä sitten senkin rinnalla kun siirrän L:n osuudet koneelle. 
 
Tänään oli yllättävän hektinen työpäivä, sitten treenit ja vähän kotihommia. Luin loppuun metropoliitta Pantaleimonin Murha näyttämöllä ja nyt mietin, mitä lukisin seuraavaksi. Olen ihastunut täysin Pantaleimonin kirjoihin. Niissä on sitä sama leppoisa tunnelma kuin Autereen kirjoissa. 
 
Arki rullaa ja jouluvalmistelut nakertaa vapaa-aikaa. Joulua ajatellen olen paistanut kauhean vaaleaksi jääneen piparkakkutalon (jonka mies on kylläkin jo syönyt) ja tehnyt hyviä, mutta liian lötköjä joulutoffeita. Yritin olla tehokas ja tehdä mahdollisimman paljon asioita etukäteen valmiiksi minkä takia keittelin toffeitakin hyvissä ajoin. Sitten kun toffee maanantaina kiehuili kattilassa luin reseptin loppuun ja siinä sanottiin, että toffeet säilyy vain viikon! Joten syötin tämän satsin miehen työkavereille ja huomenna on suuri fudgenkeittopäivä numero kaksi.

torstai 7. joulukuuta 2017

Marraskuussa luettu

 

Olipa ihana uppoutua uuteen Ruth Gallaway -tarinaan. Pidin ensimmäisestä paljon ja tämän laitoin heti varaukseen kun tajusin, että se on olemassa. Seuraavan suomennos taisi tulla ensi vuonna. Eihän nämä kirjat ole mitään sivistyksen huippua, mutta ei kaiken tarvitsekaan olla. Joskus on ihana vain viihtyä tarinassa. Jos jostain pitää antaa kritiikkiä niin se on kaikki ne perunalastut joita tässä syötiin. Teki vain itselläkin koko ajan mieli :/


Ärsyynnyn aika harvoin kirjan kirjoitustyylistä, mutta Leona Kortit on jaettu -kirjassa tyyli tökki ja pahasti. Teksti oli jotenkin niin kömpelöä ja kankeaa, että melkein jätin kirjan kesken. Leonan kohdalla näkee kuitenkin sen, että jos tarinassa on tarpeeksi imua, kirja saa paljon anteeksi. Tarina siis veti. Ei minua kyllä koskaan tehnyt mieli tarttua kirjaan, mutta sitten kun pakotin itseni sen äärelle, en oikein meinannut saada lukuhetkeä katkaistua. Tässä oli todella hyvä cliff-hanger sarjan seuraavaa osaa varten, mutta on hyvin epätodennäköistä, että tartun siihen. 

Leonan jälkeen (missä oli vähän liikaakin stressiä ja juoksemista), oli ihana tarttua kirjaan jonka päähenkilö esitellään siten, että hän makaa sohvalla ja lukee lehteä<3 Vanhat rouvat eivät juokse ja Leonan jälkeen tämä tuli tarpeeseen. Ihanan leppoisa murhatarina, jossa ei pidetä kiirettä ja kahvikin juodaan rauhassa. Olin kipeenä yhden päivän ja tartuin tähän kirjaan. Hyvä tapa viettää sairaspäivä. 


Olipa ajatuksia herättävä sarjakuva. En ollut jotenkin tajunnut, millaista törkyä jotkut voivat saada vain siksi, että kirjoittivat jotain mistä toinen ei pitänyt. Tätä kirjaa olen suositellut jo monelle ja varmaan suosittelen sitä jatkossakin. 

Ei mitään muistikuvia mitä luin Vihan ja inhon internetin ja Adan algoritmin välissä, mutta jotain kuitenkin. Minulla on jopa mielikuvia kirjan palauttamisesta, muttei mitään hajua, mikä se kirja saattoi olla. Selvästi mieleenpainuva lukukokemus. 


Tähän kirjaan tömäilin aika-ajoin ja lopulta päätin myös tarttua siihen. Kyse on siis Ada Lovelacen elämänkerrasta ja siitä, miten hän päätyi kirjoittamaan ensimmäisen tietokone-algoritmin. Enemmän tässä käsitellään Adan ja häneen vaikuttavien ihmisten elämiin, ettei sitä ohjelmointipuolta lopulta ihan hirveästi käsitelty. Oikeastaan olin yllättynyt kuinka vähän siihen lopulta keskityttiin. 
On kyllä ollut mielenkiintoisa spekuloida sitä, että jos digi-aika olisi todellakin alkanut jo sata vuotta aikaisemmin, missä olisimme nyt? 

Nyt luen Andy Weirin kirjaa The Martian. Elokuva oli hyvä ja kirja on vielä parempi.  

Edit 10.12. korjailin vähän kirjoitusvirheitä. Esimerkiksi kaikki Lenona -sanat = Leona.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kaksi podcastia ja prosessista

Yritin katsella vähän noita aikaisempia postauksia, että olenko vielä maininnut näitä kahta podcastia ja nähtävästi en ole. Olen vain miettinyt postausta niin paljon, että päässä on jo melkein mielikuva sen kirjoittamisesta.


StoryShot Podcast – on Steven Manleyn lyhyt ja ytimekäs podcasti kirjoittamisesta, prosessista ja tekniikasta. Tätä ei voi kun suositella. Löysin tämän aika tuoreeltaan, joten pystyin kuuntelemaan kaikki jaksot saman päivän aikana. Jos pitää nyt jotain kritiikkiä antaa niin se on pituus. Nämä ovat pisimmillään noin parinkymmenen minuutin pituisia. Tämän miehen juttuja kuuntelisi mielellään pidempään. Hyvän ja viihdyttävän podcastin lisäksi on vielä juontajan ääni <3 <3 <3

Toinen mitä voin lämpimästi suositella on The Prollific Writer Podcast. Podcastin koko idea on siis kirjoittaminen ja nopeus. Pidin paljon alun jaksoista, missä Ryan J. Pelton kertoo omaa tarinaansa.
Varsinkin tämä Peltonin podcasti saa minut aina miettimään omaa prosessia (jonka tunnustan olevan tehoton). 
 
Se menee jotenkin näin:
  1. Kirjoitan käsin uuden luvun raakatekstin. Sanamäärä joka siirtyy koneelle voi olla mitä tahansa 300 ja 800 välillä. Tämän lisäksi kirjoitan myös paljon kaikenlaista ylimääräistä joka jää paperille kuten äänenavausta, tai kysymyksiä. Joskus aloitan kirjoittamisen sanoilla: Ei mitään hajua mitä tässä pitäisi tapahtua. Nämä ylimääräiset raapustukset eivät ole turhia vaan auttavat minua pääsemään vauhtiin.
  2. Siirrän raakatekstin koneelle. Tässä vaiheessa teksti voi laajentua hiukan. Jokin asia saa mielikuvituksen liikkeelle ja lähdenkin aukaisemaan herännyttä ajatusta. 
  3. Kirjoitan raakatekstin uudelleen. En editoi vanhaa, vaan aloitan ensimmäisestä sanasta ja lähden kopioimaan vanhaa tekstiä. Tässä vaiheessa aukaisen ja laajennan raakatekstiä ja usein se löytää lopullisen pituutensa joka voi olla mitä tahansa 1200 ja 2000 välillä. 
  4. Kirjoitan kaiken uudelleen. En koko lukua putkeen, mutta jonkin osan. Muutaman virkkeen kerrallaan joita sitten uudelleen kirjoitan niin monta kerta, että olen tyytyväinen. Joka kierroksella jotain muuttuu. Joskus löydän helposti lauseiden oikeat muodot, joskus totean pitkän väännön jälkeen, että tällä kierroksella en pysty parempaan ja siirryn tekstissä eteenpäin.
Kohdat 1-3 saattavat tapahtua aika lähekkäin. Yleensä siten, että 1-2 samana iltana ja 3 seuraavana päivänä. Esimerkiksi kellotornissa K:n osuudet menivät aikalailla näin. L:n osuudesta on olemassa vain raakateksti eli kohta 1. Kunhan Penna joskus saapuu taloon teen kohdat 2-3. Kohdan 4 aloitan vasta sitten, kun olen siirtänyt kaiken koneelle ja kirjoittanut edes kerran kaiken läpi.

Kun sanon blogissa, että kirjoitan uutta tekstiä, tarkoitan sillä kohtaa 3. Kun puhun editoimisesta, se on kohta 4. Teksti ei ole valmis kun kohta 4 on ohi. Vaan yleensä käsikirjoitus käy läpi monta 4-kierrosta. Siten jossain vaiheessa, kuten nyt K:n osuuden kanssa, tulee se hetki kun ei enää tiedä mitä tehdä ja sitten tulostan pinkan. Kunhan ne korjaukset on sitten taas projektissa, teen varmasti vielä ainakin kerran kierroksen 4.

Kuten sanoin, tehotonta, kun vertaa Peltonin haastateltaviin. En kuitenkaan koe mitään painetta muuttaa tätä. Olisihan se kiva, jos osaisin ajatella kone sylissä jolloin voisin hypätä yli kohdat 1-2 ja siirtyä suoraan kolmoseen. Mutta toisaalta, pidän käsinkirjoittamisesta. Pidän myös kohdasta 4 jossa teksti löytää oikean ulkoasun. Ne jatkuvat uudelleenkirjoittamiset saattavat kuulostaa työläillä, mutta minulla on usein niin hauskaa, että se on vaivan arvoista.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tauko

Olis kiva kertoa miten hienosti editoiminen on edennyt, mutten voi. Lauseessa olisi kaksi valhetta: eteneminen ja hienous. 
 
Eteneminen onnistui tiettyyn pisteeseen asti ja sitten tuli stoppi. Neljä lukua jäi. Yksi sellainen josta puuttuu kohtaus ja kolme vaikeaa joista en tiedä mitä niiden kanssa tekisi. En ole varma pitääkö ne jättää vai poistaa ja jos poistan niin mitä tilalle jos mitään.
Yleensä kun teksti on tökkinyt näin pahasti syynä on ollut se, että jokin ei toimi. En valitettavasti kyllä koskaan tiedä mikä se jokin on ennen kuin vasta jälkikäteen.
Tulostin Kellotornin tiettyyn pisteeseen asti. Sanoja on n. 30500. Printtikasa odottaa kirjahyllyssä, että olisi joulukuu ja voisin sitten vähän kurkata. Toivottavasti pieni tauko auttaa. 
 
Kyllä se heti helpotti, kun ihan luvan kanssa voi olla koskematta tekstiin. Aikaisemmin vain ahdisti, kun mikään ei toiminut. Jos eteen tulee hirveä hinku kirjoittaa niin voisin edistää paria asiaa. Ensimmäinen on se puuttuva kohtaus ja toinen on tarinan aloitus. Aloituksesta on olemassa puolensivun mittainen raakile jota voisi ihan hyvin kirjoitella uudestaan.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Lokakuussa luettu

Löysin tämän kirjan kun Kirsin kirjanurkassa esiteltiin Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat. Köyhyys kiinnosta minkä takia tein tästä varauksen. Hyvä kirja ja mielenkiintoinen. Rankkoja tarinoita, mutta ei lohduttomia. 

Ainoa mikä minua häiritsi ja pahasti oli kirjan rasistinen alavire. Tämä on taas näitä juttuja joita jokainen lukee tavallaan. Pyysin miestä ja yhtä työkaveria lukemaan kirjan. He tiesivät tarttuessaan kirjaan, että tässä oli jotain mikä häiritsi minua, mutten sanonut mikä. Juteltiin kirjasta vasta sitten kun olivat lukeneet. Mies ei nähnyt tässä mitään rasistista kun taas työkaveri näki. Juttelin kirjasta myös toiselle työkaverille ja kerroin mikä tässä ärsytti. Hän sitten luki kirjan tietäen mikä "ongelmani" kirjan kanssa oli, muttei nähnyt samaa. 

Minulle tästä kirjasta jäi todella ristiriitainen olo. Toisaalta se oli todella hyvä, mutta sitten on tämä toinen puoli. 



Hieno kirja nationalismin historiasta ja nykytilasta. Ehkä vähän liian tiheään printattua tekstiä, sillä tämä oli niitä kirjoja joiden lukemiseen tarvitsin lasit. 


En tiennyt, että elokuva perustui kirjaan kun katsoin sen (ja pidin kovasti). Sitten kirja tuli sattumalta vastaan niin pitihän se lainata. Elokuvassahan keskitytään vahvasti Katherine Johnsonin, Dorothy Vaughanin ja Mary Jacksonin elämään, kun taas kirjassa fokus oli näiden naisten lisäksi myös laajemmin NASA:ssa ja sen historiassa. Koska elokuva on vielä aika tuoreessa muistissa oli todella hauskaa verrata elokuvaa kirjaan ja nähdä, miten asioita oli muokattu jotta ne toimisivat elokuvassa paremmin. Esimerkiksi se trailerissakin näkyvä kohtaus missä Katherine Johnson juoksee vessaan. Oikeasti hän käytti ihan pokkana naistenvessaa mihin ei oltu kiinnitetty kylttiä (mutta oletettiin olevan valkoisille). Kun taas se vessaepisodi tapahtui Mary Jacksonille, mutta ei ihan niin kuin elokuvassa näytetään.

Tämä oli kuukauden toinen kirja jota varten piti kaivaa lasit esille. Keski-ikä lähestyy!





Yllä olevat neljä kirjaa luin töitä varten. Näistä ehdoton suosikki oli Hirviön kutsu. Pidän kirjoista jotka saavat minut itkemään sillä en itke helposti. Jäälohikäärme oli hyvä paitsi loppu josta en pitänyt yhtään. Siinä oli muutenkin niin paljon sotaa, kuolemaa, irtoraajoja ja kärventyneitä ruumiita (mikä on toisaalta ihan järkevää kun ihmissotilaat taistelevat lohikäärmeitä vastaan), etten ole varma miten tätä voi vinkata. Itse koin ainakin ne sotakohtaukset todella ahdistavina.  

Näiden lisäksi luin yhden kirjan Kellotornia varten. 

Sain juuri luetuksi loppuun Januksen Kiven (aivan ihana) ja aloittelin jo vähän Jenny Rognebyn: Lenoa - kortit on jaettu.

Huomenna ajattelin kävellä kirjastoon ja hakea ne neljä varausta jotka odottavat noutoa. Hyllyssä seisoo myöskin The Martian joka kiinnostaa ehkä kaikista eniten, mutta se on veljeltä lainassa eikä eräpäivä hengitä samalla tavalla niskaan kuin kirjaston kirjojen kanssa.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Kirjamessut

Oli kiva osallistua kirjamessuille, mutta oli myös kivaa kun ei tarvinnut sunnuntaina mennä minnekään. Ensimmäinen messuostos oli Chorizo-makkaraa, mutta mukaan tarttui myös suklaata sekä tietenkin kirjoja. Mietin kaksi päivää, että ostanko kympillä Virginia Woolfin päiväkirjan ensimmäisen osan. Sitten kun kolmantena päätin ostaa myyjä ilmoitti, että se oli myyty loppuun tuntia aikaisemmin. Kirja löytyi onneksi antikvariaattipuolelta, mutta yhden kirjan sijaan myynnissä oli neljän kirjan paketti neljäänkymmeneen euroon. Nyt on hyllyssä sitten päiväkirjan osat 1-4. 

Ostettujen kirjojen lisäksi tein varauksia ainakin parinsadan euron edestä. Taskukirjasto on paha kun se on niin kätevästi käden ulottuvilla.   

Aivot menee jotenkin hitaalla. Tänään oli extra-pitkä päivä kun piti olla jo seitsemältä töissä, mutta huomenna sitten vähän lyhyempi. Olen päässyt kellotorninkin kanssa vähän eteenpäin. Sellainen kohtaus joka ei toiminut sitten millään avautui vihdoin. Harmi vain, ettei energia nyt oikein riitä sen työstämiseen. 

Nyt juon kahvia ja mietin suihkua. Tekisi mieli päästä lukemaan Elly Griffithin Januksen kiveä <3

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Välietappi

Syyskuun lopussa asetin itselleni tavoitteen ja se oli saada Kellotorni marraskuuhun mennessä johonkin järkevään pisteeseen. Järkevä piste oli kirjoittaa loppuun F:n osuuksien raakateksti ja editoida K:n osuudet siihen pisteeseen, että jäljellä olisi vain loppusäätö. No nyt se sitten on siinä pisteessä. Olin kuvitellut, että tavoitteen saavuttaminen olisi tuntunut jotenkin huippuhienolta, mutta todellisuudessa hetki oli hyvin antikliimaksinen.  
 
Välietapista huolimatta editoiminen ei lopu tähän. Seuraavaksi pitäisi käydä läpi ne K:n luvut jotka hyppäsin syystä tai toisesta yli. Osan editoin osittain ja toisiin en koskenut lainkaan.
F:n osuuksiin en nyt ajatellut koskea vaan odotan joulukuuta ja Pennaa. Sitten siirrän tekstin paperilta koneelle ja kirjoittaa ne puhtaaksi.

Seuraava tavoite on saada K:n osuus siihen pisteeseen, että voisin tulostaa sen joulunpyhinä. En ole ottamassa vapaita välipäivinä, mutta onhan siinä joulun alla kuitenkin neljän päivän viikonloppu ja uutena vuotena kolmen. Odotan mielenkiinnolla sitä, kun voin lukea tarinan yhtenä kokonaisuutena. Työstäessä tekstiä tuijottaa niin palasina, että kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. 

Ensi viikolla kirjamessut! Tarkoitus olisi pistäytyä kolmena päivänä. Torstaina ja lauantaina koko päivä ja perjantaina puolikas :) 

maanantai 16. lokakuuta 2017

Kirjoittajan(?) viikko

Ihastuin Lukuhoukan postaukseen ja päätin törkeästi varastaa idean. 

Maanantai
Herään sen jälkeen kun mies menee töihin 7:30, mutta ennen kuin oma herätys pärähtää soimaan 8:00. Tämän tarkempaa ajanmäärettä en voi antaa koska minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia koko tapahtumasta. Tiedän vain, että laitoin oman herätyksen pois päältä ennen kuin se soi ja nousin ylös.
8:00 - 10:00 Aamupalaa ja kahvia samalla kun pyörin netissä ja luen iltapäivälehtien lööpit. Editoin kahta vanhaa lukua, petaan ja vaihdan vaatteen.
10:00 Syön pari omenaa ja luen kesken olleen kirjan loppuun.
11:00 Pysäkille ja töihin.
21:00 Kotona jälleen. Halailen kissaa jolla on ollut ikävä, syön, jumitun nettiin ja yhtäkkiä huomaan, että kello on jo melkein yksitoista. Yleensä suuntaan unille jo klo 22 maissa. En saa unta. Nousen hetkeksi kirjoittamaan käsin. Puoli sivua ja sitten takaisin vuoteeseen.

Tiistai
6:00 Herätys. Nukuin vähän huonosti. Toivon, että voisin jäädä vuoteeseen.
6:15 Aamiainen, kahvia ja muita aamujuttuja.
7:05 Töitä kohti
16:40 kotona! Syödään miehen kanssa. Juon kupin kahvia, neulon villatakkia ja kuuntelen pari podcastia. Näin tänään myös ensimmäisen joulukalenterin. Olin toivonut, että joulukrääsä räjähtää silmille vasta marraskuussa.
18:00 Kotitöitä. Siivoilen keittiössä ja vessassa. Kerään kaikki roskat. Pitäisi viedä ne, mutta ulkona sataa.
18:45 Yritän olla hyvä ihminen ja editoida, mutta kaikki tökkii. Sanat enimmäkseen. Hyvä hetki viedä ne roskat ja käydä suihkussa.
19:30 Mies keittää meille teetä ja mennään sohvalle lukemaan. Miehellä on kesken joku Pratchetin kirjoista, minä aloittelen uutta. Heikki Aittokosken Kuoleman tanssia.
20:20 Otan iltalääkkeen (uniongelmia varten), hammaslankaa ja jotenkin päädyn kirjoitusvihon äärelle. Pakotan itseni kirjoittamaan "ihan pikkuisen". Tähtään keskeneräisen luvun loppuun saamiseksi. "Pikkasen" vähän venähtää ja kirjoitan tunti kymmenen minuuttia ja kolme arkkia. Saan valmiiksi keskeneräisen luvun, saan vähän uutta sellaiseen lukuun jonka tajusin vasta äsken tarvitsevani, sekä vähän alkua siihen lukuun jonka kirjoitan seuraavaksi.
21:39 Väsyttää vaikka otin iltalääkkeen pikkasen liian myöhään. Vaihdan kissan vedet, pesen hampaat, teen huomisen eväät valmiiksi ja suuntaan vuoteeseen. En ota Aittokoskea mukaani vuoteeseen vaan Paris Review -lehden. Mies tilasi minulle yhden numeron, jotta voin testailla sitä ja päättää haluanko joululahjaksi vuoden tilauksen. Kyllä haluan.
22:45 väsyttää, mutten oikein saa unta. Nousen ylös. Kirjoitan muutaman rivin. Luen jutun maatalouslomittajista JYTY-lehdestä. Takaisin vuoteeseen.

Keskiviikko
6:00 Herätys tunkeutuu uneen, enkä heti tajua mikä ääni on. Väsyttää.
6:05 Kahvia ja aamujuttuja.
7:05 Pysäkillä. Korkaan Hidden Figures : varjoon jääneet -kirjan. Aittokoski on niin paksu ja iso etten jaksa raahata sitä ympäriinsä. Hidden Figures on pokkari ja vie huomattavasti vähemmän tilaa laukusta.
18:10 Kotona! piti käydä hoitamassa asioita. Valitettavasti yksi näistä asioista oli Stockmannilla ja olin täysin unohtanut, että oli hullut päivät D:
18:30 syön, hoidan kissaa ja sitten sohvalle Aittokosken kanssa.
19:30 Iltatee! Istutaan kaikki kolme sohvalla ja luetaan (tai mies ja minä luetaan, kissa nukkuu).
21:30 Nälkä. Syön banaania, vaihdan kissan vedet, pesen hampaat ja takaisin sohvalle.
22:49 - äh. Miten kello voi olla näin paljon? Olen vain lukenut. Onneksi huomenna on iltavuoro. Ei tarvitse herätä niin aikaisten.
23:18 Nousen ylös ja kirjoitan hetken. Muutama rivi ja sitten takaisin nukkumaan.

Torstai
8:00 Herätys. Hämäriä mielikuvia siitä, kun mies lähtee töihin.
8:10 Tyhjennän tiskikoneen samalla kun odotan kahvin valumista.
8:20 Kahvia <3
9:15 Petaan, käyn suihkussa ja editoin yhden kohtauksen.
9:50 imuroin. Vihaan imurointia, mutta kissallisessa talossa se on vähän niinkuin pakko kahdesti viikossa.
10:00 Aamun toinen kuppi kahvia ja välipala. Pakotan itseni taas koneen äärelle.
10:40 Sain editoitua kohtauksen!
11:10 Kaikki on valmista siihen, että voisin häipyä ovesta ja mennä pysäkille. Kymmenen minuuttia ennen kuin kuitenkaan tarvitsee lähteä, joten istuudun takaisin koneelle ja alan ihan huvikseni viilaamaan äsken editoimani kohtauksen aloitusta.
11:18 Hitto. Nyt alkaa olemaan kiire.
11:30 pysäkillä.
20:26 Pääsin lähtemään pikkaisen aikaisemmin ja olen puoli tuntia aikaisemmin kotona kuin tavallisesti iltavuoron jälkeen. Syön, teen huomisen eväät, juon teetä. en jaksa tehdä mitään järkevää esim lukea.
22:00 Nukkumaan

Perjantai
03:30 Miksi olen hereillä?
05:00 Nousen ylös. Keitän teetä ja kirjoitan. Raakatekstiä vihkoon ja saan valmiiksi keskeneräisen luvun.
05:45 Siivosin vähän vessaa. Laitan kahvin valumaan.
06:10 kahvia ja jogurttia.
07:05 Pysäkillä.
17:00 Kotona. Piti mennä treeneihin, mutten jaksanut. Sen sijaan kävin ostamassa kosteusvoidetta Body Shopista.
17:30 Söin subia. Mies haki. Joku päivä opin, että 30 cm leipä on liian paljon. Nälkäisenä 15 tuntuu vain niin vähäiseltä.
Muistaakseni pelasin melkein yhteentoista asti. Unodhin päivittää tiedostoa ja kirjoitan tätä nyt sunnuntaina. Lauantai on onneksi vähän lähempänä joten luultavasti onnistun kirjoittamaan mitä tein.

Lauantai
06:00 Herätys. Ei kyl yhtään huvita nousta ja mennä töihin. Lauantai on siinä mielessä vähän armollisempi työpäivä, ettei töissä tarvitse olla heti kasilta.
06:30 Kahvia ja aamupalaa
07:00 Pyörin netissä. Ihmeellisesti saan kulutettua täällä aikaa.
07:30 Ryhdistäydyn. Mieskin herää. Pesen hampaat, meikkaan ja vaatteet päälle.
07:50 Lähden vähän aikaisemmin, että ehdin viedä roskat. Menen pysäkille kaupan kautta ja ostan eväät.
17:00 Kotona! Mies oli käynyt kaupassa, laittanut tiskikoneen päälle ja pessyt pyykkä <3
17:30 Syön ja sitten koneelle. Pelaan aika lailla loppuillan. Kuvasin yhden Let's Play -videon.

Sunnutai
04:30 Kissalla oli hirveästi asiaa ja olen nyt hereillä -_- Ruokin (rakkaan) kissan (jolle en ole lainkaan katkera), keitän teetä ja sitten koneelle. Jatkan peliä siitä mihin se eilen jäi.
06:00 Aamupalaa
07:30 Mies herää, mulla peli kesken.
09:30 Petaan, vaihdan vaatteet ja alan pikkuhiljaa miettimään lounasta.
10:00 Pilkon sipulin, perunaa ja hieron voita broilerin pintaan. Sitten kaikki uuniin ja jatkan pelaamista. Laitan yhden videon prosessoitumaan taustalle.
11:00 Teoriassa kana on valmis, mutta käytännössä pistän sen vielä hetkeksi takaisin uuniin.
11:15 Otan ruuan pois uunista. Syödään.
12:15 Siivoilen keittiössä. Loppu kanasta on vielä liian kuumaa perattavaksi. Mies laittaa kahvin valumaan ja minä palaan pelikoneen äärelle. Huomaa kyllä, että kiintiö alkaa olemaan täynnä. Homma ei enää kiinnosta niin paljon.
13:30 Nyt riitti pelaaminen. Ensi viikonloppuna sitten taas. Siivoilen ja perkkaan kanan. Saan lihaa kolmeen ateriaan ja liemen käytän huomisen soppaan. Kerään roskat.
15:10 Viedään miehen kanssa roskat ja mennään kävelylle. Ihanaa kun ei sada!
16:00 Oli kiva lenkki. Käveltiin ja juteltiin.
16:30 Syödään. Sitten laitoin kahvin valumaan ja istuuduin tähän koneen äärelle. Yritän muistella mitä tapahtui Perjantaina sen jälkeen kun menin töihin :P
17:44 Pakotin itseni editoimaan työn alla olevan luvun loppuun. Väsyttää.
17:48 Mies meinaa imuroida. Minä mietin onko liian myöhäistä ottaa päikkärit.
18:47 Päädyttiin sitten imuroinnin jälkeen kaikki (kissa myös) päikkäreille (tai miten yöpäikkäreitä nyt kutsutaankaan yökkärit?) Herättiin just. Menen suihkuun siinä toivossa, että herään.
19:05 Annan kissalle iltakalan (ainoa tapa syöttää sille lääkkeet) ja laitan teeveden kiehumaan. Ostin perjantaina kolme granaattiomenaa enkä ole vielä keksinyt mikä on järkevin tapa käsitellä niitä. Keittiö näyttää aina siltä, kuin joku olisi teurastettu. Söin tänään viimeisen. Ehkä en nyt ihan heti osta uutta satsia.
19:15 iltatee. Istutaan sohvalla ja luetaan.
20:23 Otan iltalääkkeen ja laitan teeveden uudelleen kiehumaan. Pyykkikone huutaa, että pesu on valmis. Kerään kuivat pyykit ja mies ripustaa märät. Tee on valmis. Mennään takaisin sohvalle lukemaan.
21:30 Mies lopettaa lukemisen. Pestään hampaat. Vaihdan kissan vedet. mies suunnistaa työhuonetta kohti koska osallistuu peliaiheiseen livestreamiin. Minä istuudun kirjoitusvihon äärelle. Kirjoitan sivun.
22:28 Pyörin netissä. Väsyttää vähäsen. Ehkä luen vielä hetken ja voisin sitten harkita nukkumista. Huomenna vapaapäivä! suunitelmissa on käydä lenkillä, siivota ja kirjoittaa.
23:00 Luin hetken Aittokoskea. Sitten vuoteeseen Paris Reviewin kanssa. Nukkumaan. 

Lopputulos:
En voi antaa sanamääriä koska editoin ja kirjoitan vihkoon. Sain editoitua yhden luvun. Raakatekstiä kirjoitin 7.5 A4-sivua. Vertasin teksiä juonisuunnitelmaan. Sain kirjoiettua kahden luvun tekstin ja aloitin kolmannen. 

Onhan noissa päivissä paljon sellaista, kuten pelaaminen, mitä vosi loogisesti ajatella, että tämänkin ajan olisi voinut kirjoittaa. Toisaalta, tarvitsin kaikki ne pelitunnit pään nollaamiseen. Ensimmäinen päivä työviikon jälkeen menee minulla aina nollaantumiseen. Tällä viikolla se oli sunnuntai koska olin lauantain töissä. Jos olisin pelaamisen sijaan istunut läppäri sylissä, tuskin olisin saanut mitään aikaiseksi koska olin niin uupunut.

Hyvä, että juuri edellinen viikko valikoitui tähän projektiin sillä tämä viikko on sitten vähän kevyempi. Tänään on vapaapäivä ja keskiviikkona etä. Ensi viikolla taas on kirjamessut ja olen ottanut töistä yhden vapaan niitä varten. Seuraava "normaali" viikko on vasta kahden viikon päästä. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Sadepäiviä ja kirjamessut joihin en osallistunut

Turun kirjamessut tuli ja meni, mutta minä en osallistunut niihin. Ohjelma näytti mielenkiintoiselta, mutta heräsin ajatukseen liian myöhään. Tässä kuussa on ollut vähän ylimääräisiä menoja ja olin juuri päättänyt kiristää budjettia. Stingin konserttikin kiinnosti, mutta olisi ollut vielä kalliimpi keikka kuin Turkuun meneminen. Hetken harkitsin jopa sitä, että hyppäisin lauantaina aamukuudelta junaan ja olisin messuilla yhden päivän, mutta työviikon jälkeen se oli jo ajatuksenakin tuhoon tuomittu. Sen sijaan heräsin lauantaina kasin maissa ja aika lailla pelasin koko päivän. Oli hauskaa ja tuli tarpeeseen. Aina on onneksi ensi vuosi. Pienellä suunnittelulla voisin olla Turussa pari yötä ja osallistua messuihin rauhassa.

Kirjoittamisen suhteen viikko on ollut ihan ok. Ei mikään huippuhyvä, mutta on niitä huonompiakin ollut. Enimmäkseen olen kirjoittanut raakatekstiä, koska työpäivän jälkeen se vielä jotenkin onnistuu. Editoiminen ei niinkään. Sitä olen tehnyt enimmäkseen aamulla niin päivinä kun olen iltavuorossa. En ole vieläkään testannut tee-kauppaa tai Richardinkadun kirjastoa kirjoittamismielessä. Viime tiistaina oli treffit kirjastoon, mutta sateisen päivän jälkeen en halunnut mitään yhtä paljon kuin mennä kotiin ja vetää lämpimät villasukat jalkaan. Joten peruin treffit ja tein juuri niin. 

Tänäänkin oli sadepäivä. Illasta onneksi taukosi hetkeksi ja pääsin livahtamaan lenkille. Ensimmäinen juoksulenkki puoleentoista kuukauteen. Oli ihana olla jälleen liikkeellä. Lonkka ei jostain syystä tykännyt lenkistä, mutta se oli silti sen arvoista.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Syyskuussa luettu

Tein kirjasta varauksen kun olin worldconissa ja osallistuin yhteen kauhupaneeliin. Joku paneelin keskustelijoista mainitsivat Mia Vänskän Musta kuu joten kaivoin taskukirjaston esille ja tein varauksen. Tämä kirja hiipi uniin. En enää muista kunnolla mitä siinä tapahtui, mutta jotain jännää. En näe miltei koskaan painajaisia, joten kaikki vähän tavallista pelottavat unet ovat tervetulleita. Hyvä kirja, tätä voi suositella. 


Taas näitä hyvänmielenkirjoja joita haalin ympärilleni. Barbara O'Haren varhaislapsuus on sarja laiminlyöntejä ja väkivaltaa. Tapahtumat ennen sairaalaan joutumista on kaura luettavaa eivätkä ne yhtään parane, kun hän päätyy Aston Halliin ja tohtori Milnerin tutkimuksiin. Mielenkiintoinen kirja jonka luki ihan muutamassa päivässä. 

I Should Be Writing on Mur Laffertyn uusin kirja jonka juuret ovat samannimisessä podcastissa. Tämä oli tällainen välipalakirja. Se on kaunis, lyhyt ja sopii miltei ensimmäiseksi kirjoitusoppaaksi.En ihan hirveästi saanut tästä mitään irti, muuta kuin pari uutta podcastia jotka mainitaan kirjan lopussa.

Ennen Auschwitzin seitsemän kääpiötä -kirjaa yritin lukea Paula Hawkinsin uusinta. Pääsin just ja just 19 sivun paikkeille ja sitten lopetin. Teksti oli kankeaa, lukeminen uuvuttavaa ja lopulta en vaan jaksanut. Pettymys oli karvas sillä kirjan juoni kuulostaa mielenkiintoiselta ja pidin kovasti Nainen junassa -kirjasta. Aina kun joudun taistelemaan kirjan kanssa olen varma, etten enää koskaan tule kokemaan hyvää lukuhetkeä. En tiedä, miksi aivot vääntyy ylidramaattisuuden puolelle, mutta niin ne tekevät. Pistin Hawkinsin pois ja otin tämän kirjan käteen ja luin yhdeltä istumalta 70 sivua. Lopetin vain koska seuraavana päivänä oli töitä ja oli pakko mennä nukkumaan. 


Tässä valeuutisten aikakautena jonkin tällaisen kirjan lukeminen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus. 


En tiedä miten Kostetin kirja oli jäänyt minulta huomaamatta, mutta kiinnostuin tästä kun Vaarna kirjoitti siitä. Ihana tarina ja Kostetin kirjoista ehdottomasti paras. Se että kirja oli mennyt minulta täysin ohi on hyvä esimerkki siitä, miksi varsinkin pienkustantajien kirjailijoilla pitäisi olla kotisivut tai jotain mistä heidän tekemisiään voi seurata. Kostet kirjoitti jossain vaiheessa blogia, mutta sekin on tainnut kadota jonnekin. Kostet on yksi niistä kirjailijoista joiden tekemisiä seuraan mielelläni ja olisin tarttunut kirjaan paljon aikaisemmin.


Luin tämän kylläkin eilen, eli lokakuun puolella mutta menköön nyt tähän samaan rytäkkään. Hauska kirja joka koostuu 101 lyhyestä kirjoituksesta suomalaisista ja suomalaisuudesta 10-vuotta suomessa asuneen britin silmin. Tämä taas nosti esille sen, kuinka "huonoja" suomalaisia me ollaan miehen kanssa. Aloitetaanpas vaikka siitä, että meillä ei ole autoa, emme omista mökkiä, emme juo, emme kalasta, en tunnista sieniä, jos eksyisin metsään kuolisin yhtä suurella todennäköisyydellä kuin tämä britti tässä, emme käy miehen kanssa Tallinnassa, vappuna välttelemme Helsingin keskustaa kuin ruttoa koska liikaa ihmisiä ja ilmaisen ämpärin lupaus ei saa meitä liittymään jonon jatkeeksi. En ihan allekirjoittanut kuvauksia Helsingistä ja kylmyydestä. Täällä kun on niin harmillisin harvoin -20 astetta. Ehkä tämä meidän "huono" suomalaisuus johtuu siitä, ettei olla miehen kanssa ihan täysiverisiä suomalaisia. Appiukon sukututkimus paljasti, että heissä on 5% italialaista verta kun taas minussa on 50% arabiverta. 

Muuta?
Kävin katsomassa Itin elokuvateattereissa. Hyvä leffa, muttei pelottava. Toisaalta olen huono mittari pelottavuuden kannalta, vieressä istuva nainen katsoi koko leffan sormien välistä kun taas minusta elokuva oli vain viihdyttävä. Eniten minua hirvitti se, että lippu maksoi yli 14 euroa. En tiedä onko elokuvaliput nykyisin aina näin kalliita, vai oliko tässä jokin Kingi-lisä. Yleensä käyn elokuvissa vain kerran vuodessa ja sekin siinä vaiheessa kun jouluna lahjaksi saadut leffaliput meinaavat mennä umpeen. 

Nyt luen Lottovoittajien pöydässä. Ahdistava, mutta todella mielenkiintoinen kirja. 

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Lokakuu ja riisipuuroa

On aina niin outoa olla tässä kohdin vuotta kun tuntuu, että vastahan vuosi vaihtui, vastahan oli kesä. Välillä kaipaa sitä kun lapsena ei hahmottanut ajan kulumista vaan päivät olivat loputtoman pitkiä koulupäivän jälkeen ja kesän vapaus ei loppunut koskaan. Kaikki muuttui yläasteella, kun tuli tietoisemmaksi viikoista ja kuukausista eikä kaikki enää sekoittunut yhdeksi loputtomaksi vuodenajaksi. 

Juon aamun toista kahvikupillista ja keittelen riisipuuroa. Me ollaan siinä mielessä ehkä outo pariskunta, että syömme riisipuuroa pitkin vuotta. Höyrykattilassa se on helppoa, kun ei tarvitse jatkuvasti arvuutella, että koskakohan se palaa pohjaan? Riittää kun varmistaa, että vettä on tarpeeksi. 

Kai se on pikkuhiljaa uskottava, että talvi on tulollaan. Suosikkitakki piti vaihtaa vähän paksumpaan ja kissakin hyrisee tyytyväisenä lämmintä patteria vasten.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Univajetta ja sanoja

Aika usein jos en saa unta nousen ylös ja kirjoitan. En koneelle vaan käsin. Jotain siinä kun kynä liikkuu paperilla saa ylikierroksilla juoksevat ajatukset rauhoittumaan. Eilen tämä temppu ei toiminut. Menin aikaisten nukkumaan koska väsytti. Kuulostelin unta, mutta sitä ei tullut. Nousin ylös ja kirjoitin. En muista nyt jälkikäteen kuinka paljon. Luultavasti sivun, koska se yleensä riittää. Viime yönä ei riittänyt. Nousin pari kolme kertaa ja kirjoitin aina vain lisää. Kolmelta keitin teetä ja jäin sohvalle lukemaan. Neljältä takaisin vuoteeseen. Luvusta tuli pidempi kuin yksikään käsinkirjoitettu luku. Yleensä tekstiä syntyy kolmesta kuuteen sivuun. Tämä on kahdeksan.

En mennyt viime viikolla teekauppaan kirjoittamaan, joten en voi raportoida siitä sen tarkemmin. Oli pitkä päivä ja teki mieli mennä kotiin. Ensi viikolle on kuitenkin sovittu kirjoittamistreffit. Kokeillaan Richardinkadun kirjastoa. Se ei ole lähikirjasto, eikä millään lailla matkan varrella, eli sinne täytyy ihan varta vasten mennä. Toivottavasti sieltä löytyy jokin vapaa pöytä meitä varten.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

En ole

En ole valokuvaaja. En ole sopeutunut tähän sometusaikaan enkä nappaa jatkuvasti kuvia muistiin. Jos kissa on saanut itsensä pulaan, mielessä ei ole ensimmäisenä videon tai kuvan ottaminen vaan kissan pelastaminen ja sitten vasta välähtää, että tästä olisi voinut tullut hauska kuva. 

Mutta sitten joskus onnistaa, kuten perjantaina kun laskin lankakerän pöydälle ja tajusin, miten hauskasti pöydällä olevien esineiden värit sopivat yhteen. 
 Pädikin olisi sopinut hienosti tähän kuvaan koska on saman värinen kuin muki. 

Räikeimmät epäonnistumiset kuvaamisen kanssa koen juuri kissaa kuvatessa.
 

Aina välillä haluan saada siitä hyvän kuvan, mutta lopputulos on vain epätarkka otos silmästä tai sieraimesta.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Varastetut hetket

Viime aikoina olen onnistunut varastamaan kirjoitusaikaa kaiken muun arjen keskeltä. Olen suunnannut tahalleen aikaisemmin töihin ja istuutunut lähikahvilaan. Olen löytänyt itseni vahingossa liian aikaisten työpaikan läheltä ja päätynyt kirjoittamaan. Tällä viikolla on ollut hetkiä, kun olen voinut sovittaa varastetun hetken arjen kiireeseen. Se vaatii hiukan suunnittelua ja sen, että ottaa kirjoitusvihon mukaan. 
 
Hutejakin on tullut. Tiistaina raahasin kirjoitusvihkoa mukana ihan turhan takia. Aikaa oli, mutta paikkaa missä istuutua ei. 
 
Sasu puhui kirjoittamisvihoista postauksessaan. Päävihkoni on Miquelrius kierrätyspaperi-vihko kokoa A4. Se kuitenkin painaa ja täyttää käsilaukun minkä takia en raahata sitä turhan takia mukana. Tästä syystä käsilaukun pohjalla lymyilee kaikista pienin Moleskin-vihko odottamattomia ja suunnittelemattomia kirjoitushetkiä varten. On myös A5-kokoa oleva geneerinen kovakantinen vihko, jonka korkkasin käyttöön worldconissa. Tiesin, että siellä on todennäköisesti aikaa kirjoittaa, mutta isomman vihon raahaaminen ei houkuttanut. Tiistaina harkitsin tämän A5-vihon ottamista mukaan koska laukku painoi muutenkin, mutta luotin siihen, että pääsen kirjoittamaan ja silloin päävihon mukana roudaaminen tuntui vaivan arvoiselta. 

Ensi viikolle olen suunnitellut yhden kirjoitushetken pieneen tee-puotiin jonka "löysin" tällä viikolla. Laitoin sanan löysin lainausmerkkeihin, koska olen kulkenut tämän paikan ohi vuosia, mutta vasta tällä viikolla astuin sisälle ja huomasin, kuinka ihana kahvilanurkkaus kaupan sisältä löytyi.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksy ja Growin Gills

Syksy tuli ja sen mukana kaikenlaista. On kivoja asioita kuten se, että voin jälleen käyttää aknelääkettä kun aurinko ei porota kirkkaalta taivaalta. On uusia työjuttuja. On arki ja rutiinit. On lukemisen ilo (tämä palautui heti kun selviydyin itistä). Sitten on myös se ikävämpi puoli, eli ensimmäinen flunssa ja työpäivänjälkeinen uupumus. Osittain tämä tietenkin johtuu flunssan jälkiseurauksista, ei pitäisi arvioida työpäivän jälkeen jäävää energiatasoa ennen kuin tauti on kunnolla ohi. 


Sain vihdoin luettua Jessica Abelin Growin Guills -kirjan loppuun ja ei voi muuta kuin kehua.
Kirjan perusidea on oppia priorisoimaan projektit jotta saat jotain valmiiksi. Jos sinulla on vaikkapa viisi eri luovaa työtä kesken ja työstät niitä jokaista päivittäin, mikään niistä ei edisty tarpeeksi jotta saisit jotain näkyvää aikaiseksi. Sen lisäksi, että jatkuva projektien vaihtaminen heikentää keskittymistä se on myös ajantuhlausta, sillä mieli tarvitsee aikaa sopeutua seuraavaan projektiin. On siis parempi keskittyä viisi tuntia yhteen projektiin kuin jakaa sama aika viiden projektin kesken.

Aloitin kirjan lukemisen heti kun ostin sen joskus kesällä. Puolenvälin jälkeen lopetin koska tuntui, ettei kirja puhuttele minua lainkaan. Olen aina ollut yhden projektin ihminen. Kun editoin E:tä pistin Kellotornin jäähylle ja vaihdoin takaisin kun E lähti pois.
Sitten huomasin, että tunteet joita Abel kuvailee jos projekteja oli liikaa, olivat samat mitä koin Kellotornin kanssa. Kellotorni on yksi projekti, mutta samaan aikaan kirjoitin raakatekstiä, editoin vanhaa tekstiä, luin Kellotorniin liittyvää kirjaa ja ittikin taisi olla tässä vaiheessa kesken. Aina kun tein mitä tahansa näistä asioista tuntui, että pitäisi olla tekemässä jotain toista. Saatoin päivän aikana tehdä vähän kaikkea ja lopulta käteen jäi vain olo, että mikään ei edisty.  
Sitten otin Abelin kirjasta oppia ja priorisoin Kellotorniin liittyvän kirjan ykkössijalle. Itin lukeminen venyi, mutta oli helpotus saada taustatutkimukseen liittyvä kirja alta pois.

The German forest/Dark forest. Tämä on se termi mitä Abel käyttää sille tunteelle, kun projektin alkuinnostus on kadonnut ja huomaat seisovasi keskellä pimeintä metsää jossa ei ole valoa ja jopa se seuraamasi polku on kadonnut. Tämä on se kohta kun kaikki on huonosti. Et usko enää ideaan etkä omiin kykyihin ja kaikki mitä teet on ajanhukkaa.
Se mikä puhutteli minua kirjassa eniten, oli kohta päivittäisestä puurtamisesta. Joka päivä istut alas työstämään projektia ja silti koet, ettei se edisty. Päivittäinen puurtaminen edistää kyllä projektia, mutta se mitä saat aikaiseksi on vain murusia isossa kokonaisuudessa.
Tämä suo (metsä ei oikein toimi suomeksi) on se kohta kun olisi helpointa antaa periksi.
Olen kokenut tämän saman tunteen ennenkin sekä E:n, että sitä aikaisempienkin projektien kanssa. Tiesin ilman kirjaakin, että tämä on se kohta mikä pitää vaan puskea läpi, mutta silti oli hauska lukea siitä niin hyvä selostus kuin mitä kirjassa oli.

Vaikka pidin Abelin kirjasta se jäi minulta melkein kesken. Luin alkuun n. 50% ja sitten tuli stoppi joka kesti kuukauden, melkein pari. Googletin jopa ohjeita, miten e-kirja palautetaan amazonille, mutta onneksi nappi ei ollut näkyvillä sillä kirjan loppupuolisko osui ja upposi. 

Jos kirjasta on pakko antaa jotain kritiikkiä, niin se on nimi. Growing Gills. Aina kun mietin nimeä, mieleen nousee ensimmäisenä kalalta haisevat kädet ja märkä kalannahka. Kai nimessä viitataan siihen, että oppii sukeltamaan (ehkä).