perjantai 31. lokakuuta 2014

torstai 30. lokakuuta 2014

Suomalaisuuden kirous?

Läskinäppäimistöfujitsu saapui eilen. Näppäimistö on aivan ihana, äänet ovat kivat ja näppäimistö tuntuu mukavalta sormissa. Työpaikan kone johon alunperin ihastuin taisikin olla 13 tuumainen, sillä tämä 12 tuumainen on selvästi pienempi.

12 tuumaiseen koneeseen on totuttelemista. Ensinnäkin ihan perusjutut kuten sormien liikkuminen näppäimistöllä. Mäkissä sormet saivat tehdä paljon suurempia liikkeitä kirjoittaessa, nyt liikerata on paljon pienempi. Tämä on päivä kaksi ja kyllä tähän nopeasti tottui joten mikään oikea ongelma tämä ei ole.

Näyttökin on niin erilainen kuin mäkissä. En tarkoita nyt kokoa, vaan kuvan terävyyttä. Tällä koneella tulee vähän retrofiilis kun vertaa mäkin ruutuun.

Toinen pieni ongelma mitä olen tässä huomannut on se että oikeaa rannetta on alkanut sattumaan. Luulen että tämä johtuu siitä että pidän konetta enemmän vasemmalla polvella kun kirjoitan ja nyt kun näppäimistö on pienempi, oikealle kädelle tulee vähän jyrkempi kulma. Pitää testailla pöydän äärellä kirjoittamista jolloin saan koneen enemmän keskelle.

Koossa on kuitenkin puolensa. Ensinnäkin tämä painaa huomattavasti vähemmän kuin mäkki, speksien mukaan 0.5kg vähemmän ja se sujahtaa käsilaukkuun täydellisesti, ei kuten mäkki joka venytti laukun äärimmäisyyksiin ja aiheutti vaikeuksia saada sitä olalle. Kantelen konettani melkein viikoittain kodin ulkopuolella. Joko editointitreffien takia tai kun oli enemmän kirjoittamista niin ihan saatoin mennä jonnekin koneen kanssa naputtelemaan.

Vaikka koneen pieni koko tuli yllätyksenä, ajon kuitenkin pitää koneen ja mäkki menee isoveljelle joka linuxoi sen koska ei halua apple käyttistä.

Ja nyt ne onglemat jotka eivät oikeastaan liity koneen fyysiseen muotoon vain enemmänkin käyttikseen.

Suomalainen oikoluku puuttuu melkein kaikesta :(

Tämä on ongelma on enimmäkseen Scrivenerin ja Chromen kanssa. Mäkissä tämä ei ollut ongelma koska olin asentanut koneelle Voikon edeltäjän ja tämä edeltäjä lisäsi oikoluvun kaikkiin kirjoittamispalikoihin. Eli kaikki nettilomakkeet joissa oli enemmän kuin yksi rivi kirjoitustilaa. Se lisäsi sen myös kaikkiin kirjoitusohjelmiin kuten Scriveneriin, eli vaikkei Scrivenerissä ole virallisesti oikolukua suomeksi, se ei ollut ongelma. 

Voikko ei valitettavasi ole yhtä kattava. Ei ainakaan windows koneella. En tiedä miten Voikko toimii mäkissä. Sitä sen edeltäjää kun ei enää voi ladata joten voi olla että jos nyt vaihtaisin uuteen mäkkiin, minulla olisi samat kieliongelmat edessä kuin nyt PC:llä.

Voikko toimii kuitenkin firefoxissa, mikä on ihan jees sillä sinne olen kirjautunut näillä E.K. google tunnuksilla. Tätäkin tekstiä kirjoitan LibreOfficeen koska sille on Voikko liitännäinen, eli suomalainen oikoluku toimii.

Scrivenerin kannalta oikoluvun puuttuminen tarkoittaa sitä että joudun käyttämään tekstin LibreOfficen puolella aina kun luku on valmis, tarkistaakseni kirjoitusvirheet. Se tarkoittaa myös sitä että minun pitää hidastaa kirjoittamisnopeuttani. Suurin osa virheistäni sattuvat kun ajatukset juoksevat nopeammin kuin mitä sormet pysyvät perässä. Kirjoittamisnopeuden hidastaminen tuskin hidastaa kirjoittamisprosessia kovinkaan paljon sillä jos onnistun välttämään kirjoitusvirheet heti alkuunsa, ei tarvitse palata koko ajan taaksepäin korjaamaan punaisella merkittyjä sanoja.

Ja tähän lisäksi pieni tunnustus. Olin väärässä kun sanoin ettei linuxille ole Scriveneriä. On sille, ja vieläpä ilmainen :)

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kirjamessuraportointia

Tänään käväisin kirjamessuilla. Mukaan tarttui yksi valkosipulisalami sekä Ruumiittomat. Näin kolme työkaveria, Elisabeth Rhenin ja muutaman muun julkkiksen sekä J.S. Meresmaan kun hän sattui Osuuskumman ständille kun olin maksamassa ostostani. 

En saanut messuista samanlaisia kicksejä kuin aikaisemmin. Katsoin vain kaksi haastattelua, niistä “Rikostarinoita 1920- ja 1930-lukujen suomesta” oli aivan mainio. Terttu Autere oli minulle uusi tuttavuus mutta sen verran innostuin hänen kirjastaan että kävin lainaamassa hänen edelliset kirjansa Pasilan kirjastosta. Pettymyksekseni sain todeta että hänen ensimmäiset neljä kirjaansa eivät ole dekkareita. Pistin tämän uusimman kuitenkin varaukseen ja aloin kotimatkalla lukemaan hänen esikoistaan “Kirjepostia”. Sen verran mukaansa tempaava kirja että ajoin kahden pysäkin verran päätepysäkiltäni ohi. Eipä siinä mitään, sain enemmän lukuaikaa kun luin sitä kävellessäni takaisin kotiin. Kirjepostia ei ole pitkä kirja ja se tuli luettua tässä illalla loppuun. 

Ja sitten takaisin arkeen.

Editoiminen on joskus ihan kivaa, mutta välillä niin kauhean masentavaa. Esimerkiksi kun on siirtämässä korjauksia tulosteesta tiedostoon ja näkee kuinka paljon punakynämerkintöjä on tullut tehtyä. 

A:sta on tulostamatta vielä kaksi lukua, mutta toiseksi viimeinen luku on todella pitkä + yhtä tekstinpätkää pitää vielä muokata ensin koneella ennen kun tulostan. 

Sitten on vielä ne peilauskohdat mitkä haluan tähän lisää. Tämän lisäksi on vielä yksi pieni editointikierros jonka ymmärsin tarvitsevani kun luin Lilan Tsekkilista aloittelevalle kirjoittajalle ja siellä B.N:n kommentti 

Lisäisin listaan Vaarnankin mainitsemat adverbit. Joku sanoi, olikohan se King, että tie helvettiin on päällystetty adverbeillä. Sanoi toimii yleensä paljon paremmin yksin kuin adverbillä kyllästettynä. "Olet idiootti"; hän sanoi ilkeästi -tyyliset lauseet ei vain toimi. (Opittu kantapään kautra.)”


Tämän kun luin niin ensimmäinen ajatus oli - oh fuck - minähän rakastan näiden viljelemistä. Joten kun olen saanut A:n muuten kasaan, etsin jokaisen “sanoi” sanan ja katson mitä olen liittänyt sen perään ja jos vain mahdollista, yritän noukkia nuo adverbit sieltä pois. 

A:n editointia jatkan huomenna. Nyt menen nukkumaan koska en jaksa enää tuijottaa punakynällä sotkettua lukua ja siirtää korjauksia koneelle. En myöskään jaksa lukea, katsoa mitään järkevää tai järjetöntä sarjaa tai neuloa. 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kirjamessuja odotellessa

Huomenna kirjamessuille :)

Olisin halunnut mennä jo tänään koska paikalla ovat Kaari Utrio, Kristiina Vuori sekä Hassan Blasim mutta töiden takia en kerkiä. 

Huomenna paikalla ei ole ketään jota erityisemmin haluaisin kuunnella, paitsi ehkä Erik Axl Sund. Ruotsini on valitettavasti sen verran huteralla pohjalla että toivon haastattelijan kääntävän haastattelun. Muuten ajattelin kuunnella muutaman haastattelun dekkari osastolla, kiusata itseäni houkutuksilla antikvariaattiosastolla ja yrittää etsiä sitä tiettyä hyvää suklaata ruokamessupuolelta. 

Jos voimia riittää vielä neljän jälkeen, voisin käydä kuuntelemassa Pauliina Rauhalan ja Tuomas Kyrön haastattelut.  

Salla Simukkaa olisi mukava kuunnella mutta hän on lavalla samaan aikaan kuin “Rikostarinoita 1920- ja 1930-lukujen suomesta”, ja tämä jälkimmäinen on yksi niistä dekkarihaastatetluista jonka haluan kuunnella. 

Kirjamessuissa vaikeinta on se että joka päivä on useampi kirjailija joka kiinnostaa ja samalla päivällä voi olla monta mielenkiintoista haastattelua samaan aikaan. Ehkä joskus vielä satun olemaan kätevästi vapaalla kirjamessujen aikaan että voisin mennä niihin joka päivä.



Tämän villasukkakirjan haluaisin ostaa. Törmäsin siihen eilen kirjastossa ja aluksi meinasin tehdä siitä varauksen, mutta sitten päätin että tätä kirjaa haluan hypistellä kotona pidempään kuin laina-ajat sallivat. Toivon että törmään siihen kirjamessuilla ja voisin napata sen sieltä mukaani, muuten ostaminen menee ensi viikolle.


Seuraava neulontaprojekti on kylläkin kaulaliina tästä kirjasta.
Myös kansikuvan pipo on suunnitelmissa mutta kun en ole mikään suuri neulontamestari, ajattelin aloittaa kaulaliinasta.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pitäisi jo päättää...

Elämäni olisi niin paljon helpompaa jos A olisi joko täydellistä roskaa tai pelkästään täydellinen. Eikä niin että yhtenä päivänä kaikki mitä A:sta luen on kauheaa roskaa ja toisena sitten juuri sellaista kuin sen pitääkin olla. Tietenkin voi olla että joka toinen luku on täyttä roskaa ja joka toinen sitten sitä hyvää täydellistä tekstiä minkä takia koen tekstin näin vaikeaksi. 

Eilen kun editoin punakynä kädessä lukuja 11 ja 12 niin löysin sieltä seasta sitä täydellistä tekstiä. Sellaista mitä en muista edes kirjoittaneeni ja mitä lukiessa ajattelin että tällaistahan voisi löytyä ihan oikeissakin kirjoissa. Se oli mukava tunne koska sitä edellisenä päivänä mieli raahasi maassa.

Ja nyt A:sta vähän enemmän.  

Yksi iso ongelma mitä minulla oli A:n ensimmäisissä versiossa oli se että päähenkilöni oli liian passiivinen. A on murhamysteeri missä tavisihminen ratkoo murhaa mutta päähenkilön ongelma oli se, että hän tuntui pysyvän paikoillaan samalla kun minä kannoin tapahtumat hänen jalkojensa juurelle. Tässä viimeisessä versiossa aloin sitten ihan urakalla potkimaan A:ta liikkeelle. Juuri eilen korjasin yhden kohdan missä A alunperin astuu ovesta ulos ja törmää hahmoon E. Nyt muutin kohtaa siten että A menee E:n luokse selvittelemään muutaman yksityiskohdan. Luvun tapahtumat pysyivät samoina, niihin en koskenut, muutin vain alun. 

Minusta on ihan hyväksyttävää että A on alussa passiivinen. Alussahan esitellään hahmot ja heidän historiansa ja pohjustetaan tapahtumia mutta sitten kun se ratkaiseva käänne tapahtuu, A:n pitää aktivoitua. 

Voi olla että A aktivoituu vieläkin liian myöhään. Tarinassa on kaksi käännettä ja kunnon aktivointi tapahtuu vasta toisen jälkeen. Toisaalta se ensimmäinen käänne ei ole ihan niin iso kuin toinen mikä tällä hetkellä toimii kimmokkeena A:n aktivoitumiseen. En ajo miettiä tätä nyt tämän enempää. Olen tuijottanut A:ta liian pitkään ja tarvitsen etäisyyttä ennen kuin voin alkaa miettimään näin suuria muutoksia tekstiin. Tämä versio lähtee koelukijoille heti kun olen saanut nämä pienet editoinnit pois alta. Ehkä sitten kun saan palautetta näen selkeämmin onko A:n hidas aktivoituminen ongelma vai ei. 

Toinen asia mitä A ei mielestäni tee tarpeeksi, on ajatuksien peilaaminen. Yleensä dekkareissa on aina ne kaksi hahmoa, päähenkilö sekä se joka on tai pitäisi olla lukijaa hiukan hitaampi jotta päähenkilö voi peilata ja selittää hänelle omia ajatuksiaan.

A:ssa on myös tämä tyhmempi hahmo mutta A ei käytä häntä tarpeeksi hyväkseen. Näitä peilailukohtia minun pitää vielä lisätä tekstiin jotta A:n johtopäätökset eivät tunnu ihan tuulesta temmatut. Jonkin verran näitä kohtauksia tekstissä on, mutta ei ehkä tarpeeksi. 

Tunnustan olevani dekkari-ihminen. Pidän siitä kun on ongelma, eli rikos, jota sitten lähdetään ratkaisemaan. A on sellainen dekkari mitä haluaisin itse lukea, tämä ajatus oli alkusysäys tälle projektille. Se riittääkö minulla taitoa kirjoittaa siitä sellaista jota jaksaisin lukea on sitten eri juttu. 

Koska minusta on aina helpompaa sanoa mistä en pidä kuin sen mistä pidän, listaan omat top 5 asiaa jotka ärsyttävät minua dekkareissa, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä.  

1. Päähenkilön henkilökohtaisen elämän setviminen. En ole vielä kertaakaan tarttunut dekkariin sen takia että haluaisin keskittyä päähenkilön avioliitto onglemiin tai teini-ikäisen lapsen angstiin. Ymmärrän että päähenkilöllä on omaa elämää ja sitä pitää näyttää jotta henkilö ei ole liian kaksiulotteinen mutta se ei saa varastaa huomiota itse pääaiheesta, eli rikoksesta. 

2.  Päälle liimattu toiminta. Joskus aseen kanssa heiluminen on aivan aiheellista mutta suurimmaksi osaksi nämä kohtaukset tuntuvat vain tekstintäytteeltä. Ei mitään paha niitä kohtaa jotka rakastavat taka-ajoja mutta mielestäni ei ole mitään niin tylsää kuin taka-ajo/ammuskelu-kohtaus. Tämä oli yksi suuri syy miksi en pitänyt aikoinani Davinci Koodista, ja minkä takia minun on vaikea tarttua Infernoon vaikka aihe sinänsä kiinnostaa. Pidän enemmän siitä kun istutaan alas ja mietitään asioita läpi, sen sijaan että juostaan hylätyssä tehtaassa pyssy ojossa.  Esimerkiksi Miehet jotka vihaavat naisia kirjassa, minusta oli aivan ihanaa kuin päähenkilö asui pienessä mökissä, joi kupeittain kahvia ja vain luki tekstiä ja teki tutkimusta. Tällainen teksti saa minut kehräämään kuin kissa. Sen sijaan kirjan loppu taka-ajo, ei minua miellyttänyt. 

3. Päähenkilön jahkailu ottaako juttua hoitaakseen vai ei. Oikeasti, jos juttu ei kiinnosta, mene eri kirjaan. 

4. Henkilökohtaiset sidokset. Oli juttu mikä tahansa niin aina löytyy se henkilökohtainen sidos mitä kautta se liittyy päähenkilöön ja jos oikein kunnolla halutaan ärsyttää niin sitten pistetään pahis vielä vainoamaan päähenkilöä ja tappamaan tämän lapsen, vaimon tai hamsterin. Miettikää kuinka raunioina meidän poliisit olisivat jos kaikki jutut mitkä he ratkaisevat liittyisivät tavalla tai toisella heihin henkilökohtaisesti. 

5. Pahiksen kuolema kirjan lopussa. Valtion talouden kannalta on todella kätevää etteivät rikolliset selviä tutkintaprosessista elävänä. Näin säästyy rahaa kun vankilat ovat tyhjillään. Yleensä nämä pahikset tuppaavat vielä kuolla sen hurjan taka-ajon jälkeen. Jos pahis jollain ihmeen kaupalla selviää kirjassa hengissä, on hyvin todennäköistä että jossain jatko-osassa hän karkaa vankilasta ja rupeaa iltansa iloksi vainoamaan päähenkilöä. 

Tässä vielä lista asioista mitä A:ssa ei tapahdu. 

A ei sysää tutkimuksia raiteiltaan pohtiakseen avioliittonsa syvintä olemusta. A:lla on tietysti perhettä ja omaa elämää jossa vähä piipahdetaan pienten lauseiden tai muistelmien kautta, mutta missään vaiheessa A:n oma elämä ei muotoudu sivujuoneksi jota pitää sivukaupalla analysoida ja käydä läpi. 

A ei juokse, aja autoa tai pyöräille kenenkään perässä renkaat ulvoen eikä hän myöskään ammu ainuttakaan laukausta. 

A joutuu kylläkin keskelle tapahtumia perhe suhteiden kautta, mutta tapahtumat eivät liity häneen henkilökohtaisesti eikä kukaan lähde vainoamaan A:ta. 

Koska A ei ole poliisi tai yksityisetsivä jonka ovelle tuodaan juttu ratkaistavaksi, A ei myöskään missään vaiheessa virallisesti saa mitään juttua hoidettavakseen. Tämän takia hän ei myöskään jaarittele sen kanssa ottaako juttua hoitaakseen vaiko ei. Koska A on tavisihminen joka vähän niin kuin ajautuu tilanteeseen, hänen suhtautumisensa on tyyliin, että menenpäs nyt uteliaisuuttani katsomaan mitä tuolta löytyy. 

Koska A ei ammu ainuttakaan laukausta hurjan taka-ajon jälkeen, pääpahiskin selviää tästä tarinasta hengissä ja joutuu vankilaan.  

Se että tarinassa on jokin näistä top 5 kohdista ei tee siittä automaattisesti huonoa. Luin viime kuussa “Totuus herra Quebertin tapauksesta”, 800 sivua joka vetää mukaansa heti ensi-lauseesta. Kirjassa esiintyy listaltani kohdat 1, 3 ja 4 mutta ne oikeasti sopivat hyvin tarinaan. 

Kesällä luin P.D. Jamesin Dalgliesh ja kuolema. Tässä kirjassa toteutuu kohdat 1 (murhattu on Dalglieshin entinen pappi), 2 (on taka-ajoa) ja tavallaan myös 4 (katso kohta 1) ja muistaakseni ehkä myös kohta 5 mutta tästä en ole enää niin varma. Muistan kyllä kuka murhaaja oli mutten sitä selvisikö hän hengissä vai ei. Näistä huolimatta kirja oli miellyttävä lukukokemus. 

Lyhyesti sanottuan nämä viisi kohtaa voivat olla kirjassa ilman että kirja kärsii mutta liian usein nämä viisi kohtaa ovat liitetty kirjaan silkasta liittämisen ilosta ja vieläpä laiskasti ja kehnosti. Sen huomaa siitä kun jälkikäteen analysoi tekstiä ja poistaa siitä nämä “turhat” kohdat niin huomaa että itse rikosta ja sen ratkaisemiseen käytetyt sivumäärät, ovat hyvin suppeat. 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kaikenlaista

Uusien kirjoittajablogien löytäminen on aina yhtä ihanaa. Jos innostun jostain blogista lähden aina lukemaan sitä alusta saakka. Onneksi bloggerissa ensimmäisen tekstin löytäminen on helppoa, kiitos selkeän historia gadgetin. Ainoa mikä minua bloggerissa ehkä vähän nyppii, on se että seuraava teksti, on linkki vasemmalle, kun sen pitäisi olla linkki oikealle. En tiedä selitinkö tämän nyt ihan järkevästi mutta aina kun painan seuraava teksti-linkkiä, mietin että se on väärällä puolella. Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi blogia. Puhelimessa on auki Elinan blogi ja koneella Lilan

Olen tehnyt näin kaikille blogeille joita seuraan. Muistan kuinka aikoinani luin Rooiboksen blogia alusta saakka, siinä oli työmaata kun hän on kirjoittanut niin kauan. En tietenkään muista enää näistä historian lukemisista paljon, mutta sillä hetkellä kun luen tekstiä, olen aina niin onnellinen kun saa lukea siitä kun joku kirjoittaa. Ehkä vaikeinta on sitten se kun edessä on kirjoitus joka herättää ajatuksia ja haluaisi kommentoida mutta kun teksti on muutaman vuoden vanha, niin sitä ei oikein kehtaa. Joskus saatan lipsua tästä, esim kun kommentoin Kultaisen maljan Scrivener tekstiä. Kultaisessa maljassa oli muutenkin monta blogi-tekstiä jotka olivat aivan kuin omasta päästä. Samat ajatukset, samat johtopäätökset ja aina kun oli lukenut yhden kirjoituksen halusin vain osoittaa näyttöä ja huutaa puolisolle, kissalle tai kelle tahansa joka sattui olemaan huoneessa että “juuri näin minäkin ajattelen!”. 

Tästä syystä voi kestää tovi ennen kun alan kommentoida uusia blogeja. Koska en halua “spoilata” tekstiä, luen sitä kronologisessa järjestyksessä (rooiboksen blogissa tein poikkeuksen koska sitä vanhaa tekstiä oli niin paljon joten luin sekä vanhaa että uutta sekaisin). Uusimpaan tekstiin hyppääminen tuntuu kuin lukisi kirjan viimeisen luvun ensin eikä niin voi tehdä. 

Blogeista youtubeen. 

Sunnuntaina törmäsin kahteen eri tekstin hahmottelu esimerkkiin. 


Act. I
1. Opening Conflict
2. Protagonist shown in daily life, before the transformation.
3. Opportunity for change.
4. Resistance to the opportunity.
5. Point of No Return - Opportunity Accepted.

Act. II

6. Entering the New Situation
7. Meeting friends, enemies, romance;
   Trans-formative Experiences.
8. Problem brings them together.
9. Problem drives them apart.
10. Crisis Hits!

Act. III

11. Terrible Secret Revealed or Attack Starts.
12. All Seems Lost.
13. Self-Sacrifice or Symbolic Death
14. Final Showdown
15. Conclusion - Wed or Dead

... ja tässä toinen.  

Act 1
Setup - Introduce Hero & ordinary world
Introduce (set up)
Inciting Incident (conflict) 
Immediate Reaction (resolution)

Conflict - A problem disturbs Her’s life 
Reaction (set up)
Action (conflict)
Consequence (resolution)

Resolution - Hero’s life has changed direction
Pressure (set up)
Pinch (conflict)
Push (resolution)

Act 2
Set up - Hero explores new world
New World (set up)
Fun and Games (event/conflict)
Old World Contrast (resolution)

Conflict - Hero encounters crisis of new world 
Build up (set up)
Midpoint (conflict)
Reversal (resolution)

Resolution - Hero dedicates to finding solution 
Reaction (set up)
Action (conflict)
Dedication (resolution)

Act 3
Set up - Hero faces defeat, victory seems impossible 
Trials (set up)
Pinch (event/conflict)
Darkest moment (resolution)

Conflict - Hero must find power and take action 
Power Within (set up)
Action (conflict)
Converge (resolution)

Resolution - Hero fights and wins, resolving quest 
Battle (set up)
Climax (conflict)
Resolution (resolution)

Ja tässä vielä linkki missä toista hahmotelmaa käytetään.

Hahmotelmien tekstit ovat nyt englanniksi koska olen huono kääntämään, väsäsin jälkimmäisestä suomennoksen mutta se on niin epämääräinen ja google kääntäjällä väsätty ettei sitä kehtaa julkisesti näyttää. 

Tuo toinen hahmotelma kiinnostaa minua enemmän koska se on tarkempi ja haluaisin aloittaa E:n työstämisen tämän rungon avulla. 

Tämä idea on yksinkertaisimmillaan niin että on kolme osaa jotka ovat set up, conflict, resolution. Jokainen ala-otsikko jaetaan myös kolmeen osaan set up, conflict ja resolution ja jokainen näistä vielä kolmeen. 

Vaikka en ole kirjoittanut E:stä muuta kuin ideoita ja satunnaisia dialogin pätkiä, huomasin kaaviota tarkastellessani että E:ssä on jo pikkuisen tuota rakennetta näkyvissä. E on vain paljon tiiviimpää kamaa kuin mitä hahmotelmassa on. Jokainen ala-otsikko on karkeasti noin 3000 sanaa. E:n act 1 tulee luultavasti olemaan paljon lyhyempi kuin 27 000 sanaa. En tarvitse 1/3 käsikirjoitusta alkusysäykseen kun tarinan ydin alkaa vasta kun E matkustaa. Tämä on kuitenkin hahmotelma, ja kuten videoissa sanotaan se ei sido. Jos joku osa on lyhyempi tai pidempi, niin sitten se on. Hahmotelma antaa vain vähän osviittaa. 

Sinänsä hauskaa että E:ssä todella onkin matka, joten act 2 voin aloittaa kuten kaaviossa mutta sitten on myös A2 missä haluan käyttää samaa kaaviota, muta siinäpäs ei matkusteta. A2:ssa act 2:sen uusi maailma on murha. Se on se jakava tekijä. Eli on maailma ennen ja jälkeen tämän murhan. Samalla se sysää A:n (Päähenkilön nimen etukirjain) passiivisesta, aktiiviseksi. 


Hinku aloittaa E:n ja A2 oikea viilaaminen on kova mutta ensin A pitää saada kuntoon. A:sta lisäsin juuri lukujen 11 ja 12 punakynäkorjaukset tekstitiedostoon ja seuraavaksi pitäisi tulostaa luvut 13 - 15. Huomenna on jälleen editointitreffit. Live-editoinnissa pikkuveljen kanssa olemme menossa luvussa 9. 

Nämä minun kirjainyhdistelmät ovat ehkä vähän sekavia mutta ajatelkaa asiaa näin. Sekä A että E ovat päähenkilöiden etunimien ensimmäiset kirjaimet koska kun mietin käsikirjoituksia, mietin niitä aina päähenkilön mukaan. Mietin esim. miten pitää editoida Alexia (A:n nimi ei ole Aleksi, mutta leikitään että se on). Joten kässärin nimi on Aleksi ja A2 on Aleksi 2 koska mitä muutakaan se voisi olla. Sama systeemi E:ssä ja M:ssä (jonka hautasin hylkäyskierroksen jälkeen mutta jonka vielä joskus kaivan esille), näissä kaikissa työnimet ovat päähenkilöiden etunimiä. 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Rekvisiittaa

Olen huomannut että vaikken siviilissä olekaan mikään materialisti, niin kirjoittamisen suhteen minusta on keheytynyt sellainen, esimerkiksi kynät. Raakatekstiähän voi kirjoittaa millä kynällä tahansa, eikö niin? No ei voi, se pitää olla se tietty kynä ja oikea väri, sellainen tosi ohkanen tussikynä mustana. Samoin editoimiseen pitää olla sama kynä mutta punaisena. Ilman oikeaa kynää en editoi enkä kirjoita, en vain pysty. Muistan että rooibos joskus linkitti lempikynäänsä ja on ollut tarkoitus testata mutta en enää löydä postausta joten se siitä. 

Vihkonkin pitää olla myös tietynlainen, periaatteessa mikä tahansa kierrevihko käy mutta en voi sietää muovikansia tai muuta mikä ei koskaan maadu. Tällä hetkellä kirjoitusvihkoja on kaksi, kumpikin ovat  näitä. Onhan tuonkin kansi muovia, mutta se ei tunnu käsissä pahalta ja on sentään kierrätettyä kuten paperi. Minulla on kaksi vihkoa sen takia että ostin ensin A4 vihon mutta se on vähän liian iso käsilaukkuun joten ostin seuraavaksi A5. Tämä mahtuu hienosti laukkuun mutta kirjoittaminen ei ole yhtä autuasta koska aina kun pääsee vauhtiin, sivu loppuu kesken. Nyt kirjoitan E:tä A4 vihkoon ja kunhan alan suunnittelemaan A2:sta vähän enemmän jatkan sen työstämistä A5 lehteen. Ttulevaisuudessa ostan noita A4 koska niihin kirjoittaminen on mukavempaa.

Koska olen nähtävästi kuitenkin tällainen tuhlaileva elitisti, koneenkin pitää olla juuri tietynlainen. Isoveli tiedusteli kesän paikkeilla onko minulla tiedossa mitään konetta joka jaksaisi pyörittää notepädiä ja paria muuta kevyttä ohjelmaa jotta voisi ottaa opiskelussa muistiinpanoja. Sain sitten appiukon 10v vanhan Compaqin (presario-m2000) johon pistin ubuntun kun raukkaparassa oli vista ja vain 512mb muistia. Ei siitä raukasta ubuntullakaan saanut nopeaa (oikeasti lubuntu koska se oli light ubuntu). Kyllä sillä perusohjelmat toimi, yle areena ja netti ja sun muut mutta kyllä se vähän oli hidas jos opiskeluun halusi vaikkei sillä muistiinpanoja raskaampia juttuja oltais tekemässäkään. Tämän lisäksi se oli järkyttävän painava kone (yli 3kg). 

Mutta… se näppäimistö <3 Minun piti vain testata sitä, tarkistaa että pyöri netti ja skype ja mitä muuta instaloin siihen sillä ajatuksella että se menee ehkä äidin tai tädin käyttöön kun ei siitä opiskeluun ole, mutta jumituinkin chättäilemään ja kirjoittamaan sillä monta tuntia, vain sen takia että näppäimistö oli niin mahtava. Jostain syystä tarvitsen näppäinääniä ja siinä ne oli täydelliset samoin se miltä näppäimet tuntuivat sormien alla. 

Ensimmäinen mäkkikone minkä ostin oli aivan ihana, iBook G4, ostin sen 2008 ja se oli silloin 2 vuotta vanha ja viimeisiä koneita joissa apple käytti vanhan mallista prosessoria ennen kun siirtyi intellin prosessoreihin, tämä kone oli täydellinen mitä tulee näppäimistöön. Ainoa syy miksi jouduin luopumaan koneesta oli se että käyttöliittymää ei enää päivitetty ja uudet ja vanhat ohjelmat lopetti toimimasta. Päätin luopua koneesta siinä vaiheessa kun gmaili ei enää toiminut kunnolla selaimessa ja selainta ei voinut päivittää koska käyttis oli niin vanha ettei sitä tuettu. vähän yli neljä vuotta käytin konetta ja en olisi halunnut luopua siitä ellei tekniikka olisi pakottanut. Muita huonoja puolia koneessa oli akku joka ei kestänyt sekunttiakaan ilman virtaa ja paino (applen mukaan 2.7kg). 

Kun iBookki oli pakko vaihtaa, ostin MacBook Pron ja tätä ostosta olen katunut. Tämä on tietysti tehokkaampi kuin vanha kone mutta tämä ei tunnu hyvältä sormissa. Ei näissä näppäimissä ole oikeasti mitään vikaa, mitä nyt eivät vain miellytä minua. Yksi asia mitä Compakissa tykkäsin oli näppäinäänet, mäkin näppäimistöstä tulee pientä klikkausääntä kun painelee, mutta se on hyvin vähäistä eivätkä ne saa minua värisemään onnesta kuten tuo Compaq tai iBook. Korjasin tämän ongelman laittamalla Noisy Typer aplikaation tähän minun koneeseen ja aina kun kirjoitin pistin sen päälle (minulla on myös pieni kirjoituskone fetissi mutta siitä joskus toiste).

Tämä tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Jokunen viikko sitten siivosin töissä kaappia joka oli täynnä kaikenlaista roinaa. Kaapin sisältä löysin myös kaksi tietokonetta, yksi asiakaskäyttöön ja toinen henkilökunnalle. Käytin tätä löytämääni fujitsun konetta yhteen työtehtävään ja se näppäimistö... En tiedä onko minulla sanoja kuvailemaan kuinka ihanaa sillä koneella oli kirjoittaa. Ei niissä näppäimissä nyt mitään maata mullistavaa ollut mutta jotenkin ne vain olivat minun sormiini yhteensopivia (sekä ääni että tuntuma). 

Koska hurahdin tähän koneeseen niin täydellisesti halusin selvittää voisinko saada sellaisen itsellenikin. Koneessa ei ollut muuta merkintää kuin että on S sarjan kone, numerosarjaa en nähnyt. Googlailujen jälkeen sain selville että kyse on Lifebook S792. Täysin varma en voi tietenkään olla mallista, mutta aika varma olen koska 
1. Tässä mallissa on läskinäppäimistö (näppäimistö on ihanan pullukka, joka ei välttämättä näy kuvista hyvin)
2. Tässä mallissa on tuo pyöreä scrollaus alusta hiiren vieressä. 

Tuo scrollauspallukka on todella mahtava keksintö. Sivujen scrollaaminen sillä on paljon luontevampaa kuin sormien liikuttaminen edes takaisin hiirialustalla. 

Suomesta löysin yhden kaupan joka vielä möi tätä konetta, mutta 1500€ kahden vuoden vanhasta koneesta on täysin naurettava hinta. Aluksi meinasin antaa asian olla, ja pari päivää tämä onnistui kunnes aloin taas googlailemaan. Löysin huudosta yhden fujitsun koneen jossa oli sama läskinäppäimistö, mutta scrollausalusta puuttui, tämä maksoi vain 160€ mutta toisena huonona puolena oli vista, mikä periaatteessa tarkoittaa että joutuisin asentamaan ubuntun mikä puolestaan tarkoittaa että menetän scrivenerin. Eli se siitä koneesta. 

Sitten löysin P702

Myös pari vuotta vanha, sama näppäimistö ja sama scrollausalusta ja “vain” vähän alle tonnin suomalaisesta verkkokaupasta. Mutta, tonni on paljon rahaa koneesta mitä ei oikeastaan tarvitse, puoliso kyllä meinas että voisi kustantaa puolet mutta silti, tonni on paljon rahaa koneesta mitä ei oikeastaan tarvitse

Tämä tarina ei tietenkään lopu tähänkään. 

eBay. En koskaan muista tarkistaa ulkomaisia sivustoja. Onneksi puoliso ei ole näin rajoitteinen. S sarjan konetta sieltä ei löytynyt mutta brittien eBay:stä löytyi useampi P sarjan kone, ja mitä parasta, löytyi yksi joka tuli postituskuluineen maksamaan vähän alle 400€. Neljäsataa euroa koneesta mitä ei oikeastaan tarvitse, sen voin jo jotenkin niellä. Tuhlaan niin vähän rahaa vaatteisiin ja sen sellaisiin että satunnainen isompi ostos, vaikkakin turha, voin jotenkuten perustella. Oikeastaan kalleimmat harrastukseni ovat kissa ja sen erikoisruokavalio sekä juoksu/sali. Juokseminenhan ei ole kallis harrastus paitsi sitten kun tarvitsee uusia varusteita, kuten uuden sisäjuoksukengät jotka joudun hankkimaan joulun aleista. Sekä tietty salikortti siinä vaiheessa kun ei enää voi juosta ulkona (minulle raja menee pakkasessa). 

Koneessa on jopa oikea määrä näppäimiä (eli kolme näppäintä L kirjaimen jälkeen ja ennen entteriä) eli suomenkielisen näppäimistön asentaminen ei pitäisi tuottaa ongelmia, sitten vaan liimaan päälle uudet näppäintarrat, tai jos ihan hurjaksi menen, voi olla etten tarvitse jos näppäimet ei merkittävästi poikkea suomalaisesta (mitä nyt ä ja ö puuttuu tietty). Kaikissa koneissa ei ole tuota kolmea näppäintä L:n ja enterin välissä. 


Nyt odotan sekä innolla että kauhulla koneen saapumista. Innolla koska haluan päästä kirjoittamaan sillä, ja kauhulla koska alitajuisesti pelkään että mitä jos vain siinä tietyssä koneessa töissä on täydellinen näppäimistö. Konetta (ei S eikä P) kun ei enää myydä oikein missään niin en päässyt edes hiplaamaan. Jos tämä kone saa minut yhtä onnelliseksi kuin työkone niin sitten 400€ oli hyvä sijoitus, jos ei niin sitten olen juuri tuhlannut 400€. 

torstai 16. lokakuuta 2014

Editointia ja vielä vähän editointia

Välillä tuntuu että elämä on pelkkää editointia. A:n viimeiset editoinnit edistyy, mutta hitaasti. Tänään lisäsin korjaukset lukuihin 7 ja 8. ja huomenna voisin tulostaa luvun 10 ja aloittaa sen läpikäymisen. 

Samaan aikaan tämän kanssa työstän tarinaa veljeni kanssa (heitä on kaksi ja nyt on kyse nuoremmasta joka myös kirjoittaa). Hänen kanssaan lähdin editoimaan kun joskus kesällä minulta loppui usko tähän projektiin ja tarvitsin kommentteja ihmiseltä joka ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tekstiä. Veljen kanssa tapaamme kerran viikossa (jos ei tule esteitä) ja käymme yhden luvun kerralla läpi (ellei luku ole liian pitkä yhdelle sessiolle). Eli voitte arvata että tämä läpikäyminen on hyvin hidasta, mutten voi olla korostamatta kuinka hyödyllistä se on ollut sekä minulle että A:lle. 

Onneksi kaiken tämän editoinnin rinnalla voin aina työstää E:tä. Tänään en editoinut hirveän paljon koska piti hoitaa pari työjuttua joita en muuten kerkiä hoitamaan. Editointiin jäi aikaa ja energiaa se vajaa 30 minuuttia. Tämän jälkeen jumituin lukemaan blogeja kunnes tuli tunne että nyt tarvitsen E:tä ja aloin kirjoittamaan. Ainuttakaan sanaa en olisi jaksanut editoida, mutta uuden tarinan ideoiminen on täysin eri juttu ja hyvä vastakohta valmiin muokkaamiseen. 


Huomenna osa kotiajasta menee taas työjutun hoitamiseen joten ihan kaikkea valveillaoloaikaa en voi käyttää A:n hyväksi mutta jos edes hitusen saisin huitoa printtiä punakynällä, olisin hyvin tyytyväinen.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Keskeneräisiä tarinoita

Tänään oli kiva päivä, viikkovapaat yleensä ovat. Alunperin minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia tälle päivälle, aamulenkistä, A:n editoimiseen kirjastossa mutta uhkaava vilustuminen pakotti luopumaan kaikista liian hurjista suunnitelmista ja päivästä tuli kotipäivä. Ei siinä mitään, kotipäivät ovat myös ihania. 

Herätys oli siinä puoli seitsemän maissa kun miehellä soi herätys. Hänen lähdettyään töihin jäin sohvalle nauttimaan aamukahvista samalla kun googlailin, luin blogeja ja chättäilin veljeni kanssa. Hitaat aamut <3

Kauppaa pidemmälle en tänään päässyt, mitä nyt vain puuhailin kotona kaikenlaista, tein maa-artisokka keittoa ja join kupeittain valkosipulilla höystettyä teetä koska haluan selvitä terveenä kirjamessuille asti, jos sen jälkeen sairastun, ihan sama. Viime vuoden messut missasin koska olin oksennustaudissa ja enkä millään haluaisi menettää kaksia messuja peräjälkeen. 

A:n otin esille vasta illalla. 

A:ta olen kirjoittanut tässä jo kohta kaksi vuotta ja se alkaa olemaan loppueditointia vaille valmis. Ei valmis lähetettäväksi maailmalle mutta koelukijoille sentään. A:sta on menossa toinen vuosi ja neljäs versio. 

A on murhamysteeri jossa päähenkilö, murhaaja ja motiivi ovat pysyneet samoina alusta saakka mutta kaikki muu heidän ympärillään on muuttunut. Jokaisella kierroksella henkilöitä on tipahtanut pois, henkilöitä on yhdistetty toisiinsa, juonentapaisia rääpäleitä on viskattu mereen ja jäljelle jäänyt on kirjoitettu uudelleen ja paremmin kunnes olen ymmärtänyt että se on vieläkin heikko ja rönsyilevä ja täynnä turhaa ja editointi hulluus on iskenyt päälle. 
Joka kerta kun olen päässyt A:n loppuun, olen ollut tyytymätön. Ajatellut että koko tarina on pelkkää tekopyhää pakottamista. Paitsi tämä viimeinen, tähän olen tyytyväinen. Vaikka vielä editoin, ne on pieniä juttuja. Sidon langanpäitä, varmistan viimeisiä tietoja ja pidän huolen etteivät hahmojen tai kaupunkien nimet  vaihdu kesken lauseen. 
A on tällä hetkellä yli 50 575 sanaa. A on myös nimetön. Vielä kierroksella 3 A:lla oli nimi ja hyväkin sellainen mutta version 3 ja 4 välillä editointiveitsi leikkasi tarinasta kaikki tähän nimeen viittaavat osat pois. Pahinta tässä on että A:n nimi on kulkenut mukana alusta saakka, melkein kaksi vuotta ja aina kun ajattelin lähettäväni tätä maailmalle, tarkoitus oli laittaa tämä nimi käsikirjoituksen ensimmäiselle sivulle. Se siitä unelmasta. 

On myös E. 
E on uusi tuttavuus, parin viikon takainen. E:n perusidea on ollut mielessä jo pitkään mutta vasta pari viikkoa sitten tiesin kuka E:ssä puhuu, mistä näkökulmasta lähestyn aihetta ja mihin aikaan ja paikkaan E sijoittuu. E:stä on olemassa pari käsinkirjoitettua sivua raakatekstiä, enimmäkseen mietteitä mutta myös pari repliikintapaista jotka joskus kirjoitan puhtaaksi kunhan E saa oman tekstitiedoston koneelle. Mutta siihen on vielä aikaa. 
E on pitkä projekti, monen vuoden sellainen, tiesin sen heti kun yksityiskohdat alkoivat hahmottua. E vaatii paljon taustatutkimusta. Se vaatii että tulostelen näin aluksi muutaman wikisivun koska ruudulta en jaksa lukea ja ruudulla ei voi alleviivata ja kirjoittaa muistiinpanoja marginaaleihin. Se vaatii myös sitä että käyn läpi pitkän listan kirjoja jotka merkkasin kirjanmerkkeihin ja päätän mitkä teoksista tilaan amazonista jos niitä ei löydy kirjastosta. 

Työn alla ovat nämä kaksi mutta suunnitelmissa on myös A2. Sama päähenkilö, mutta eri paikka ja eri murha. Tiedän kuka on murhaa ja ehkä jopa kenet ja miksi mutta nämä kaksi viimeistä voivat vielä muuttua, niin alustavassa vaiheessa A2 vielä on. 

A:ta editoidessa huomasin ikävän epäjohdonmukaisuuden mikä vaatii yhden uuden pätkän kirjoittamista mutta sitä en jaksa enää tänään tehdä. Sen sijaan otan lisää teetä ja jatkan eilen linkittämieni videoiden katsomista. 

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kurkistus prosessiin

Youtube on täynnä kaikenlaista hauskaa kirjoittamiseen liittyvää.  Dokumentit ja haastattelut ovat nyt itsestään selviä mutta sitten siellä on myös tällainen. 

Inside creative writing.


Watch a Pulitzer Prize-winning fiction writer create a short story in real time, from first inspiration through all the bad sentences and wrong turns to final, polished story, commenting on his process as he works. Robert Olen Butler, who teaches creative writing at Florida State University, recorded this 17-part series in the fall of 2001. For more on the project, visit www.fsu.edu/butler For more on Professor Butler: 

Tämä on sinänsä vanha juttu. Nämä on kuvattu 2001 ja julkaistu noin kaksi vuotta sitten youtubessa, eli voi olla että olen viimeinen joka nämä löysi, mutta nyt kun löysin olen ihan mielissäni näistä. 

Sarja on sinänsä kiehtovaa koska Butler kirjoittaa niin eri tavalla kuin mihin itse on tottunut. Esimerkiksi tämä yletön editointi mitä Butler harrastaa ensimmäisessä versiossa on minulle vierasta. 

Tämä videosarja periaatteessa hyvin samanlaista kuin Lets Play:t eli joku pelaa peliä ja kuvaa session ja julkaisee youtubessa. Teen tällaisia Lets Play:tä itsekin ja seuraan muiden pelejä joten ehkä tällainen tirkistely toisen ihmisen kirjoitusprosessiin sopii minulle. 

Toinen asia mikä yhdistää mielestäni tätä sarjaa ja Lets Play:tä on se turhauttava tunne kun pelaaja tekee väärin, menee ovesta A kun haluan mennä ovesta B. Tässä turhauttavaa on se että Butler kirjoittaa mielestäni aivan väärää tarinaa. Hän saa inspiraation tarinaan vanhasta postikortista ja se tarina minkä minä sain kortista irti on täysin eri. Tämä pieni yksityiskohta ärsytti minua oikeastaan vain ensimmäisen videon alussa, mutta nyt kun olen päässyt sen yli, videota on ihan mukava seurata. 

Tällä hetkellä olen menossa sarjan toisessa osassa. Jokainen osa on noin kaksi tuntia, joten voi mennä hetki ennen kun nämä on kahlattu läpi. 



maanantai 13. lokakuuta 2014

Uusi aloitus

Päätin siis jälleen kerran että haluan blogin. Edellisen lopetin ehkä noin vuosi sitten kun tuli tyhjänbloginkammo. Se on sitä kun tietää että jossain on blogi johon ei ole kirjoittanut pitkään aikaan ja paineet uuden tekstin tuottamiseen, vaikkei ole mitään sanottavaa, kasvavat.

Tällä kertaa en ota paineita. Hyväksyn sen että jossain vaiheessa tulee taas katkos. Ehkä tulee niin kiire siviilielämässä etten ehdi kirjoittaa, ehkä omien projektien kirjoittamiset tökkivät niin pahasti että viimeinen asia mitä haluan on kirjoittaa tähän blogiin. Sitten kun niin käy niin toivon voivani antaa blogin levätä, poistamisen sijaan.

Vaikka jätin bloggaamisen en ole missään vaiheessa jättänyt muiden blogien lukemisen. On ollut ilo seurata kuinka moni bloggaaja on saanut kustannussopimuksen. Se on hienoa, ja odotan innolla että pääsisin lukemaan heidän tuotoksiaan.

Alla on sitten ne kaksi syytä miksi halusin aloittaa tämän blogin
1. Haluan kirjoittaa kirjoittamisesta. Tätä kaipasin eniten kun olin blogiton.
2. Haluan paikan mihin saan kerättyä blogit joita seuraan.