tiistai 28. helmikuuta 2017

Joskus on helpompaa tarpoa suolla lyijykengät jalassa

Viime viikko oli raskas. Ei vain sen takia, että se oli viimeinen ennen loma, mutta myös sen takia, että kirjoittaminen oli ihan tolkuttoman vaikeaa. Luku kolme koetteli hermoja. Ainoat syyt miksi selvisin siitä oli:
  1. Jaoin sen neljään pieneen kohtaukseen, ettei tarvinnut tuijottaa yhtä pitkää tekstiseinää 
  2. Hyväksyin sen, että en saa siitä täydellistä (en lähellekään). Riitti, että sain tapahtumat suurin piirtein paikoilleen.
Koko viime viikko meni siihen, että painin luvun kolme kanssa. Jossain vaiheessa tuntui jo siltä, että koko projekti tyssää tähän. Lopulta editoin (ihan sama) energialla ja tavoitteena oli vain se, että pääsen sen loppuun.
 
Luku neljä on onneksi ollut helpompi ja nyt kun illalla editoin jäljelle jäi hyvä mieli. On vain niin hauskaa nähdä kun teksti loksahtaa paikoilleen. Toivottavasti huominenkin on hyvä päivä sillä luvusta neljä on vielä puolet editoimatta. 
 
Pari ensimmäistä lomapäivää on mennyt siihen, että välttelen liikuntaa ja otan jatkuvasti päikkäreitä. Vasta nyt alkaa tuntumaan siltä, että jaksan tehdä jotain. Heti kun löydän puhelimen jostain voisin ajastaa herätyksen kuudeksi, jos vaikka kävisi sellainen ihme, että jaksaisin lähteä huomenna aamulenkille.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Viikon tavoite

Tämän viikon tavoite on saada kolmas luku kuosiin, mutta vaikeaa on. Alkuun luulin, että luku kolme on ensimmäinen joka pitää kirjoittaa kokonaan, mutta olin väärässä. Tekstiä oli jonkin verran, mutta uuttakin piti kirjoittaa. Nyt kasassa on epämääräinen kasa lauseita jotka ei toimi. No, onpas sentään jotain mitä muokata. 

perjantai 17. helmikuuta 2017

Nopea viikko ja hyvä fiilis

Tämä viikko oli ihmeellinen julkkistenbongausviikko. Ensin tapasin Terhi Rannelan (ja jopa kättelin). Seuraavana päivänä näin Katja Ketun kahvilan ikkunasta. Katselin aluksi, että siinäpä hauskan näköinen hippityttö ja vasta sitten tajusin ketä tuijotan. Saatoin ehkä nähdä myös Jukka Viikilän. Olin menossa aamulla töihin ja näin, no jos en häntä niin ainakin hyvin saman näköisen miehen lähikaupan ikkunasta. Todennäköisesti se oli vain samannäköinen mies, sillä emme taida asua samoilla hoodseilla. Siltä varalta, että tässä ei ollut tarpeeksi minulle selvisi, että entinen kämppikseni vuodelta 2005 on julkaissut kirjan. Sattumalta törmäsin alkuviikosta kirja-arvosteluun ja samana iltana myös lehteen jossa oli hänen haastattelunsa. 

En tiedä, mitä muuta sanoa tästä viikosta muuta kuin sen, että meni nopeasti. Töissä oli koko ajan sellainen olo, että juoksen työpäivät läpeensä. Välillä olisi kiva, jos voisi hengähtää hetken. 

Viime postauksessa tuskailin, että editointi on vaikeaa. On se vieläkin, mutta tänään onnistuin kirjoittamaan pienen pätkän joka toimii (puutteistaan huolimatta) ja nyt on ihan hyvä fiilis. Sellainen, että on saanut jotain aikaiseksi. 

Nyt en enää editoi sillä aivot ei enää kykene muokkaamaan tekstiä. Sain alkuillasta yhden kirjan luetuksi ja nyt mietin aloittaisinko seuraavan. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Tuttu tunne

Se kun kirjoittaa, mutta kaikki on väärin. Se kun yrittää rakentaa järkevää lausetta, mutta sanat ei ihan suostu tottelemaan. Se kun päässä oleva kuva ei siirry paperille. Editoin Kellotornin toista lukua ja muistelen kaikkia niitä E:n lukuja jotka olivat yhtä vaikeita. Muistan myöskin senkin kun luin luvut myöhemmin uudelleen ja tajusin, että ne toimii. 
 
Kirjoitan kolmatta versiota samoista sanoista ja vihdoin alkaa tapahtua. Sanat loksahtelee paikoilleen ja tunne on oikea. Joku päivä se on ehkä jopa lukukelpoista, mutta siihen on vielä pitkä matka.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Unohdus


Tässä vielä yksi kirja jonka luin viime kuussa, mutta unohdin mainita! 

Miten saatoin unohtaa? Helposti, eikä se liity mitenkään kirjaan. Pidin kirjasta vaikka välillä oli hetkiä kun tiedostin, että jos tietäisin enemmän Helsingin historiasta tämäkin juttu aukeaisi varmaan.Kansikin oli aivan mainio. Luin omaa kappaletta en kirjaston kontaktimuovilla päällystettyä ja joskus huomasin vain hiplaavani kirjan ihanan rosoista kantta. 

Sama juttu kävi myös Kirkkauksen Kirkkauden kanssa. Muistan miten yhtenä päivänä töissä mietin, mikä oli se kirja jonka luin alkukuusta ja josta pidin valtavasti. Meni hetki, ennen kuin muistin. Samaa mietin myös sinä kuussa kun luin Ruokarouvan. Unohdin vaikka pidin siitä kirjasta erityisen paljon. 

Ymmärrän sen, että voi unohtaa lukeneensa jonkun kirjan, mutta miten voi unohtaa kirjan josta pitää? Ehkä pitäisi lukea vähemmän. ehkä kuusi kirjaa kuussa on liikaa, ehkä jopa viisi. Ehkä ei pitäisi ylittää kirja viikossa lukutahtia. 

Ja sitten vähän E:stä. Morre otti E:n ja nyt minulla on kolme viikkoa aikaa tehdä ihan mitä vaan. Se ihan mitä vaan on Kellotorni ja lukemista. 

Kellotornin juoni on jaettu karkeasti kahdeksaan osaan joista ensimmäinen on pisin eli koostuu kahdeksasta luvusta. Ajattelin ottaa nämä kahdeksan lukua työn alle. Eilen editoin ensimmäistä, mutta se jäi vähän kesken. En tiedä jaksanko tänään tehdä mitään koska ensin töitä ja sitten pitää sosialisoida.

Kahdeksan lukua ja kolme viikkoa. Kompastuskivenä tulee olemaan ne kolme lukua joita ei ole kirjoitettu, muut viisi on vain editointia. En tiedä onnistunko, mutta kiva kun on jotain uutta työn alla. En olisi millään jaksanut enää E:tä.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Mitä nyt?

Eilen sain editoitua E:n loppuun. Nyt siellä on niitä tunne juttuja (mutta onko ne oikeat tunteet ja onko niitä riittävästi?). Siellä on myös uusia kohtauksia ja paljon korjattuja pilkkuvirheitä (miten niitä voi olla vieläkin?). Siellä pitäisi olla myös muutama kohtaus jossa vähän alustetaan tiettyjä tapahtumia (mutta onko ne liian suoraviivaisia ja paljastavatko ne kuitenkin liikaa?)

Nyt odotan sitä, että Morre vastaisi haluaako/kerkiääkö hän ottamaan E:n arvostelupalveluun. Jos hän sanoo kyllä niin kauankohan siinä kestää ja mitä teen sen ajan? Jos hän sanoo ei niin mitä sitten? En pysty lukemaan E:tä vielä. Lauantaina koin vitsi tää on ihana -fiiliksen ja eilen olin taas kyllästynyt. Kirjoitin samaa neljää riviä tunti toisensa jälkeen, kävin pitkällä lenkillä ja silti kaikki oli tahmeaa ja vaikeeta. 

Eilen aloitin Kellotorniin liittyvän kirjan lukemisen. Jos E:n kanssa tulee hiukan pidempi tauko ehkä voisin viritellä hiukan Kellotornia. Voisin editoida ainakin ensimmäisen luvun koska tiedän miten sen pitäisi muuttua.

torstai 2. helmikuuta 2017

Tammikuussa luettu

 Silkkiäistoukka
Työkaveri kehui näitä Rober Galbraithin kirjoja jo viime kesänä, mutta minä kaikkine ennakkoluulojeni kera haroin vastaan. En ole Potter fani. Yritin kerran lukea ensimmäistä kirjaa, mutta se jäi kesken. Elokuvia jaksoin katsella 2.5. 
 
Silkkiäistoukka ei ole Potteri ja näin epäpotterfanille tämä on hyvä juttu. Pidin kirjasta sekä etsivästä Cormoran Strike. Tarina oli ihana, mutkikas ja mitä parasta… tässä oikeasti tehdään töitä jutun selvittämiseen sen sijaan että juostaan päättömästi ympäriinsä ja ammutaan kaikkea. Pidin myös siitä, että kirjan henkilöiden omaa elämää ei vatvottu kyllästymiseen asti. Tämä on sarjan toinen osa, mutta siinä ei spoilata ensimmäisen kirjan tarinaa, se vaan mainitaan muutamaan otteeseen. Uskon, että nappaan ensimmäisen ja kolmannen osan jossain vaiheessa luettavaksi, vaikka Kirsin kirjanurkassa vähän avauduttiin, että kolmannessa osassa henkilöiden omaa elämää jahkaillaan turhankin paljon
 
Kirkkaus
Kirja jonka luki hetkessä läpi. Luin Janet Framenin Faces in the Water kirjan viime vuonna ja olihan se karua luettavaa varsinkin kun tietää, että Framen joutui mielisairaalaan väärän diagnoosin takia. Aivan ihana kirja. Jalonen onnistui mielettömän hyvin kuvaamaan ”hullun” naisen ajatuksenjuoksua.

Mieli ja maisema kirjailijoiden työhuoneita
Tartuin tähän kirjaan kun Vaarna mainitsi sen blogissaan. Ihana ja mielenkiintoinen. Uteliaana ihmisenä minusta on ihanaa kurkkia muiden koteihin ja kirjailijoiden rutiinit ja työpäivät kiinnostavat aina. 
 
Minulla on tapana ottaa kännykällä sellaisten kirjojen kansista kuvia jotka haluan joskus lukea. Huomasin kännykän kuvia selatessani, että ensimmäinen kuva jonka otin tällä nykyisellä kännykällä kun sain sen vuosi sitten joululahjaksi, oli juuri tästä kirjasta. 
 
KonMari Iloa säkenöivä järjestys
KonMarin kakkoskirja. Ihan jees. Sain vaatekaapin järjestykseen. En pyytänyt sukiltani kertaakaan anteeksi, että olin aikoinaan kerinnyt ne palloksi.
Nuoruutemma Pariisi
Tämä on niitä kirjoja joita olen halunnut lukea jo ikuisuuden, mutta aina jotain muuta tuli väliin. Sitten kerran päätin napata tämän kirjaston hyllyltä vaikka tiesin, etten pääse ihan heti sitä lukemaan. Pari kertaa jouduin uusimaan lainan ennen kun tuli sen vuoro. 
 
Kuten sanoin tuossa aikaisemmin kirjailijoiden elämät kiinnostavat aina. Tämä ei ollut kirjoitusasultaan mikään mestariteos (Parempaa väkeä asetti riman korkealle), mutta tarina oli niin hyvä että ei haitannut. Hemingway oli ihanan symppis uransa alussa, mutta aikamoinen kusipää kun mainetta kertyi. Se miten hän kohteli vaimoaan kirjan lopussa oli aika ikävää. 

Olis ihanaa jos McLain jatkaisi tätä sarjana ja kirjoittaisi kirjan Hemingwayn jokaisesta vaimosta (niitä oli yhteensä 4). Minä ainakin lukisin. 
Laitan Nuoruutemme Pariisin tammikuun listalle vaikka luinkin viimeiset 70 sivua vasta eilen.

Nyt olen sitten taas sellaisessa tilanteessa, etten tiedä mitä lukea. Vähän mietin, jos ottaisin seuraavan Kellotorniin liittyvän kirjan. Niitä on neljä jäljellä.