Aluksi tunnustus
etten taida olla ihan tämän kirjan kohdeyleisöä, en lue paljon
nuortenkirjoja, eikä spekulatiivinen fiktio ole minulle tuttu
genrenä.
Kai oli hahmona
mielenkiintoinen mutta minulle hän jäi etäiseksi, ainakin aluksi.
Ira tuli omassa osuudessaan heti enemmän iholle ja oli hahmona
puhuttelevampi. Kain sisälle tunsin pääseväni vasta sitten kun
hänen ja Iran yhteinen osuus alkoi.
Vaikka kirja oli
hyvä, niin se mitä jäin ehkä hiukan kaipaamaan oli enemmän
yksityiskohtia. Olisin esimerkiksi mielelläni lukenut lisää Kain
kotipuolesta. Huomasin jääväni miettimään paljon millaista
siellä oli. Miksi siellä esimerkiksi puhutaan kirjakieltä ja
suomea, miksei jotain yleistä kieltä mitä kaikki sielut ymmärtää
vai joutuuko tähän tiettyyn virtaan vain suomalaiset vainaat?
Elääkö Kain väki yhtä pitkään kuin ihmiset maanpäällä?
Vanhenevatko he hitaammin/nopeammin? Ja mitä tapahtuu kun he
kuolevat? Oletan että he kuolevat jos heitä kerta voi syntyä
lisää. Muutenhan paikka ylikansoittuu.
Toinen mistä olisin
halunnut lukea enemmän oli se miten Kai koki meidän maailman. Näitä
Kain kokemuksia kuvailtiin hiukan, mutta lisääkin olisi voinut
olla. Olisin hyvin voinut lukenut vaikka 20 sivua ihan vain tästä
aiheesta koska koen itse tällaiset asiat mielenkiintoisiksi. Mikä
oli todella hyvin kuvattu, oli se kun Kai nousi virrasta. Kuinka
vaatteet liimautuivat ihoon ja hänellä oli kylmä ja sitä vähän
itsekin jännitti että miten hän selviää, mutta sitten kaikki
tuntui tapahtuvan liian helposti. Se miten hän löysi setänsä
asunnon, miten rapun ovi ei ollut lukossa ja miten kätevästi
sedällä oli suhteita että Kai sai henkilötunnuksen ja pääsi
aloittamaan koulun. Tämä henkilötunnuksen puuttuminen oli yksi
asia mitä mietin kun Kai käveli kylmissään ulkona, Suomessa kun
ei voi oikein tehdä mitään ilman sitä. Myös Eeron elämää
olisi voinut avata enemmän, miten hän selvisi ja päätyi sinne
missä nyt on.
Kun tästä
alkusäädöstä päästiin ohi tarina eteni sujuvasti eteenpäin. En
voi olla hehkuttamatta liikaa kirjan loppuratkaisua joka oli tähän
tarinaan täydellinen, vaikkakin haikea. Kirjan loputtua mietin
pitkään millaista Iran elämä tulee olemaan koettuaan sen mitä
koki. Voiko sellaisen jälkeen olla onnellinen ja elää normaalia
elämää, vai jääkö menetettyä kaipaamaan loppuikänsä niin,
että se estää elämisen?
