Nimi kertoo aika
hyvin mistä tässä on kyse, eli palvelijoista, heidän työstään ja elämästä.
Kirjassa edetään 1800-luvulta aina 1970-luvulle asti ja samalla saa hyvän kuvan kuinka paljon yhteiskunta muuttui maailmansotien jälkeen ja kuinka paljon palvelijoiden arvostus muuttui siinä samalla. Kun 1800-luvulla palvelijan piti kääntää kasvonsa seinää päin kun isäntäväki tuli vastaan, niin toisen maailmansodan jälkeen, kun palvelijoista oli huutava pula ja varaa valita kenelle tekivät töitä, heitä kohdeltiin jo ihmisinä joita isäntäväki tervehti ja kutsui nimellä.
Kirjassa edetään 1800-luvulta aina 1970-luvulle asti ja samalla saa hyvän kuvan kuinka paljon yhteiskunta muuttui maailmansotien jälkeen ja kuinka paljon palvelijoiden arvostus muuttui siinä samalla. Kun 1800-luvulla palvelijan piti kääntää kasvonsa seinää päin kun isäntäväki tuli vastaan, niin toisen maailmansodan jälkeen, kun palvelijoista oli huutava pula ja varaa valita kenelle tekivät töitä, heitä kohdeltiin jo ihmisinä joita isäntäväki tervehti ja kutsui nimellä.
Tämä kirja oli
sellainen joka kiinnosti heti kun näin sen ensimmäistä kertaa,
koska tavisten ja perusduunareiden elämät kiinnostavat minua
enemmän kuin rikkaiden ja hallitsijoiden.
Kiinnostuksesta
huolimatta kirja seisoi pitkään hyllyssä odottamassa vuoroaan, johtuen siitä että siitä ei ollut varauksia ja niitä
varauksellisia kirjoja tunki väliin ja niiden lukeminen oli
etusijalla.
Kirja oli
mielenkiintoinen mutta lukemiseen meni pidempään kuin viikko, koska se oli tietokirja ja vieläpä englanniksi. Fiktion lukeminen
englanniksi ei ole yhtä työlästä ja fiktiossa harvoin
tarvitsee googlettaa tavaroiden nimiä että tiesi millaisesta
vempaimesta oli kyse.
Mitä kirjasta jäi
käteen oli se kuinka huonosti arvostettua palvelijoiden työ (ennen
maailmansotia) oli ja kuinka hierarkista hommaa se oli jopa
palvelijoiden kesken (oli upper ja lower serventesjä). Uppereilla
saattoi olla jopa omia palvelijoita käytössään, nämä kaksi
kastia eivät välttämättä syöneet tai edes jutelleet keskenään.
Mieleen jäi myös paljon todella pieniä yksityiskohtia ja kun
sitten samaan aikaan katseltiin Downtonia ja yhtä toista samaan
aikakauteen sijoittuvaa brittisarjaa, sitä huomasi yhtäkkiä
joitain pieniä juttuja joihin ei aikaisemmin ollut kiinnittänyt
mitään huomiota.
Näin perusihmisenä
joka osaa itse hakea maitoa kaapista, entisaikojen elitistien
avuttomuus tuntuu nyt hyvin koomiselta. Esimerkiksi se että jotkut,
esim Churchill, eivät osanneet edes pukea itseään ilman apua. Se
kuinka monen ihmisen (8) työvoimaa tarvittiin että yksi rouva sai
iltaisin ditgestive-keksejä ja maitoa. Tekstissä laskettiin
ihmiset samalla kun kerrottiin kuinka homma delegoitiin ylhäältä
alas.
Tässä toinen
esimerkki täysin turhasta hääräämisestä.
Peter Russell,
butler to the Duke and Duchess of Kent during the 1950s, observed the
complicated processional that had to be engaged whenever Queen Mary
wanted to go to the lavatory. 'It was the practice of the Queen or
the Queen Mother that if they wanted to use the loo, they informed
the Duchess, who in turn told me. I then told the head housemaid, who
arranged for a housemaid to stand near the door, holding a hand towel
for appearance sake. The housekeeper would tell me when all was at
the ready. I would tell the Duchess, who discreetly would inform Her
Majesty'.
Tuli vähän
facebookki mieleen tuosta yllä olevasta tekstistä.
Queen Mary: Going to
poop
Housemaid and 7
others like this
Suosittelen
lämpimästi.