tiistai 2. lokakuuta 2018

Syyskuussa luettu




 

Kuten otsikko jo sanoo, niin kirjan pointti oli, että Michelle McGagh on vuoden kuluttamatta rahaa turhaan. Turhaa oli miltei kaikki muu paitsi asumiskulut ja ruoka, eli aika tiukka linja. 

Tässä kirjassa oli kohtia jotka upposi ihan täysin ja kohtia jotka eivät. Ne mitkä upposi oli kaikki ne konkreettiset kuvaukset miten kirjassa välteltiin shoppailua ja turhan ostamista. Ne mitkä eivät uponneet oli enemmän se henkinen puoli. 

Sekä Michelle, hänen miehensä ja hänen ystävänsä olivan kauhean huolissaan, että Michelle erakoituu tämän vuoden aikana ja minä en millään jaksanut ymmärtää mitä vikaa erakoitumisessa on? Se on ihanaa, kun saa tulla kotiin töiden jälkeen ja eikä tarvitse nähdä muita kuin omaa puolisoa ja kissaa. Minua ainakin ahdisti kauheasti se, kuinka sosiaalista elämä Michelle vietti. Siis aina kun hänellä oli vapaata (töiden jälkeen tai muuten) hän meni jonnekin, teki jotain tai tapasi ihmisiä. Koko projekti lähti liikkeelle siitä, kun Michelle havahtui asuntolainansa suuruuteen ja minä ihmettelin monta kertaa, että mitä järkeä ostaa isompi ja kalliimpi talo jos siellä ei koskaan vietä aikaa? 

 

Pintti oli ihana, mutta enpäs muuta odottanutkaan. Tähän kirjaan olisin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta minkäs teet. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Onneksi on kuitenkin Lopotti jota en ole vielä lukenut.

Ensimmäinen Latvala jonka olen lukenut. Aikaisempi kokemus Latvalasta oli Paljastuskirja, mutta se jäi kesken. Venetsialaiset yllätti keveydellään. En nyt tarkoita, että kirja olisi sisällöltään jotenkin höttöä, mutta teksti oli kevyttä. Sitä oli tosi vaivatona ja ihanaa lukea.

Aika harvoin jään miettimään kirjan hahmoja sen jälkeen kun olen lukenut teoksen, mutta Iiris jäi kummittelemaan mieleen. Siinä naisessa oli jotain mistä en osannut päästää irti ja olisin voinut ihan hyvin lukea kokonaisen kirjan vain ja ainoastaan hänestä. 

Latvalan Välimatka kiinnostaa. Ehkä voisi siirtää se jossain vaiheessa (sitten joskus) lukulistalta (ihan oikeasti) luettavien kasaan.

Ihanan synkkää ja tarpeeksi pelottavaa. Varsinkin alku. Varsinkin jos tätä luki yöllä kun mies ja kissa oli jo nukkumassa ja vuoteeseen kömpi vasta kun oli jo täysin pimeää ja sitten mies murahtaa jotain oikealla hetkellä ja kun kääntyy häntä kohti huomaa, että se vain nukkuu ja kaikesta tästä jää vaan ahdistavalla tavalla creepy fiilikset. 

Jännitys lopahti pikkasen loppupuolella, kun mysteeri oli tavallaan selvinnyt ja jotenkin tuntu, ettei viimeiset sata sivua pitänyt yhtä hyvin otteessaan kuin ensimmäiset kaksisataa. 

Leväluhdan lukeminen meni kyl teknisesti lokakuun puolelle koska luin tämän loppuun vasta tänään aamulla kun heräsin aamuyöstä enkä saanut enää unta. Mutta laitan sen tähän samaan satsiin koska suurimman osan luin kuitenkin syyskuun puolella. 

Seuraavaksi pitäisi aloitta Tapani Baggen Aavehevosen arvoitus, mutta se mitä oikeasti haluaisin lukea on Rouva C. Se odottaa hyllyssä sitä, että saan luettua töiden takia pari kirjaa ensin alta pois ja voisin sitten tarttua siihen <3 

Lokakuu. Saa nähdä kuinka pitkälle selviän ennen kuin joulukrääsä puskee silmille. Viimevuonna en selvinnyt marraskuulle asti.