torstai 18. huhtikuuta 2019

Aikaa

Tänään heräsin aavistuksen liian aikaisten (5:40) ja töissä piti olla aavistuksen myöhempään (9:00). Näiden kahden asian yhteisvaikutuksesta aamun tavallinen (15-20min) editointisessio oli tavallista pidempi. Sain editoitua melkein yhden kokonaisen kohtauksen ja jäljellä olisi vielä toinen.

Elättelen vieläkin toivoa, että kun olen elokuussa lomalla, pääsen vihdoin yhdistämään nämä kaksi juonikaarta (K:n ja L:n osuudet) yhdeksi kokonaisuudeksi. Siihen mennessä pitäisi ensin editoida 8 lukua, kirjoittaa 5 uutta ja vaihtaa K:n osuuksien minäkertoja kolmanteen persoonaan.

Onneksi on pääsiäinen ja neljän päivän vapaa. Kahtena päivänä pitää olla sosiaalinen, mutta kahtena ei onneksi. Pääsiäissuunnitelmana on editoida loppuun se nyt keskeneräinen luku ja sitten vielä yksi. Salaa haaveilen kolmen luvun editoimisesta pääsiäisloman aikana, mutta ollaan realisteja. Haluan myös tehdä muuta. Jos kolme lukua onnistuu niin hyvä, jos ei niin kaksikin on ihan sopivaa. Tiedän, että pääsiäisen jälkeen (ja loppukevään) muut kiireet tulee syömään Kellotornin editointiaikaa. En vielä tiedä, että paljonko, mutta luultavasti paljon.