keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Päättäväisyyttä

Tänään on viides marraskuuta ja aloitan kohta kuukauden kolmannen kirjan lukemisen. 

Eri kivaa! Onerva- kaupungin naiset – 1910.

Viime kuun kirjasaldo jäi vähän niukaksi koska minulla oli hiukan vaikeuksia Tartin kirjan kanssa. En ymmärrä mikä siinä oli niin vaikeaa. Juoni oli hyvä ja kirja oli erinomaisesti kirjoitettu (käännöskin ihan jees mitä nyt muutama kirjoitusvirhe siellä täällä), mutta silti lukeminen oli jotenkin todella työlästä.

Minulla on aivan liian monta kirjaa lainassa ja aivan liian monta vielä varauksessa. Nyt kuitenkin pistän stopin tähän lainaamiseen. En lainaa ainuttakaan uutta kirjaa, en yhtäkään. Sen sijaan luen loppuun ne mitä olen lainannut ja sitten palautan ne ajoissa niin kuin kunnon kansalainen. Varaukset lainaan tietenkin sitä mukaan kun tippuvat syliini, mutta uusia varauksia en saa tehdä.


Tämä täyskielto nyt sen takia että haluan alkaa lukemaan E:n vaatimaa taustatutkimusta. Katselin vähän että voin löytää ainakin osan haluamistani kirjoista kaupungin kirjastosta tai yliopiston kirjastosta, eli kirjoja ei heti tarvitse lähteä amazonista ostamaan.


A:n kanssa olen välitilassa, eli toisin sanoen minulla ei ole muuta tekemistä sen kanssa kuin editointitreffeillä käyminen. Olisi niin ihanaa päästä A:sta eroon kokonaan joten yritetään nostaa editointitreffien määrää. Viime viikolla meidän piti tavata kahdesti mutta vain yksi tapaaminen onnistui. Eilen piti lopettaa vähän aikaisemmin koska päätäni alkoi särkeä. Huomenna, jos ei esteitä tule niin olisi yhdet treffit ja viikonlopulle yritetään vielä toisia. A:n editoiminen pikkuveljen kanssa on vähän yli puolessa välissä. Laskeskelin vähän että jos voimme ylläpitää 3x tapaamisia tämän ja seuraavat kaksi viikkoa voisin saada A:n pois käsistä ennen tämän kuun loppua.